Unohtumaton seikkailu
Unohtumaton seikkailu
Vuorituhannen vaihteessa kirjasto muutti takaisin entiselle paikalleen ja kirjoja siirrettiin vähitellen uudelleen rakennettuun alkukotiin.
Joskus 1940- 50-lukujen vaihteessa kävimme kavereitten kanssa kirjastossa harva se päivä, Seitun Sakun, Koivusen Tussen ja niitten kanssa.
Meriseikkailujen lukeminen oli tärkeätä 10-12-vuotiaana ja hiukan sen jälkeenkin. Ylivoimainen suosikki oli Jack Londonin Merisusi. Tämä teos antoi monille sysäyksen lähteä merelle.
Toinen tärkeä meriromaani oli Daniel Defoen Robinson Crusoe ja nimenomaan sen poikakirjaksi riisuttu laitos. Mutta Merisusi oli listalla ensimmäinen huolimatta pitkällisistä kirjallisfilosofisista pohdinnoista ja muusta roinasta.
Jotkut arvostelijoista ovatkin pitäneet epäasiallisena sitä, että London kertoi seikkailun nimenomaan kirjallisuuden arvostelijan kautta - Humphrey van Weydenin.
Tilaisuus oppia seisomaan omilla jaloillaan
Kirjallinen kaunosielu Humphrey van Weyden joutuu merionnettomuuteen San Franciscon lahdella kun sumusta yllättäen puskeva keula upottaa Martinez-matkustajalautan.
Merivirta kuljettaa kaunosielun ulos Golden Gate-lahdelta. Hänet pelastaa Ghost-niminen laiva, Aave, joka tulee Farallonesista ja on menossa Japaniin hylkeitä pyytämään.
Kapteeni, jota sanotaan Susi-Larseniksi, ei suostu viemään van Weydeniä maihin suurtakaan palkkiota vastaan, eikä luovuta häntä ohikulkevalle luotsilaiva Lady Minelle, vaan pakottaa hänet messikallen ja laivapojan tehtäviin, jotta hän oppisi seisomaan omilla jaloillaan ja jotta hänestä tulisi mies.
van Weyden huutaa Lady Minelle, että häntä pidetään Ghostilla vastoin tahtoaan. Susi-Larsen huutaa puolestaan, että Friscon kapakkaelämä oli tälle miehelle liikaa ja Lady Minelta kajahtaa ilmoille pirullinen nauru.
Kolme sivistynyttä
Tuskallisten vaiheitten jälkeen van Weydenistä todellakin tulee mies, joka oppii seisomaan omilla jaloillaan. Lukijan, nuoren pojan vastaanottokykyä ei mitenkään rasittanut se, että merellä Ghost poimii hoteisiinsa haaksirikkoutuneen naispuolisen kirjailijan Maud Brewsterin.
Joskus jälkeenpäin olen tullut ajatelleeksi, että ehkä porukkaan olisivat vielä mahtuneet ne tärkeimmät, markkinamies ja kustantaja.
Koska Susi-Larsen oli sataprosenttinen self made-man ja itseoppinut ja koska hänellä oli hyllyssään paitsi Shakespearen, Tennysonin, Poen ja de Quincyn kirjoja (hyllystä löytyi tieteellisiä teoksia, Tyndallin, Proctorin ja Darwinin, myös tähtitiede ja fysiikka olivat edustettuina) oli kuunari Ghostilla nyt kolme kirjallisesti sivistynyttä ihmistä. Loput olivat merimiehiä ja hylkeenpyytäjiä. Heidän käymissään keskusteluissa oli oikeassa se, joka huusi kovimmalla äänellä.
Verentahraama perämies
Jack London kuvaa merimiesten ja pyytäjien välistä "keskustelua" näin:
”He kiistelivät vain heittäen toisiaan vastaan kiivaita väitteitä, otaksumisia ja paheksuvia huudahduksia. He todistivat että hylkeenpoikanen syntyessään maailmaan joko osasi tahi ei osannut uida lausumalla väitteensä hyvin riitaisella äänellä ja hyökkäsivät sitten vastaväittäjän kimppuun moittien hänen mielipidettään, tervettä järkeään, kansallisuuttaan tai entistä elämäänsä."
Kirjan - jota ei vuosisadan alun jälkeen ole käännetty uudelleen - on suomentanut Helmi Krohn. Merisanasto ja englannin kielen alatyyli tuottivat hänelle vaikeuksia, kuten tuottivat ja tuottavat kaikille suomentajille.
Esimerkki: kapinayritys yritetään toteuttaa pilkkopimeässä keulassa. Miehet luulevat saaneensa Susi-Larsenin käsiinsä ja joku huutaa:
- Who is it? Kuka se on?
Vastaus kuului: - ”The bloody mate”, kun se olisi pitänyt suomentaa kuuluvaksi vaikkapa: - Perkeleen perämies. Mutta Krohn suomensi: - Verentahraama perämies.
Hollywoodin versiot
Hollywood on tehnyt vähintään neljä elokuvallista versiota Merisudesta. Mutta koska tuottajat, ohjaajat ja käsikirjoittajat eivät välitä tuon taivaallista romaanista, johon käsikirjoitus perustuu, on Merisusi onnistuttu pilaamaan perusteellisesti jokaisessa versiossa.
London sanoo, että Susi-larsen oli kookas ja varsin kaunis mies, eikä hänen kasvoissaan voinut huomata vähintäkään paheen, huonouden tai synnin jälkeä. Hänen kasvonsa olivat tyypilliset miehelle, joka ei ollut tehnyt mitään väärää. Hän oli perinyt norjalaisten esi-isinesä huomattavimmat ominaisuudet. Otsa oli korkea, huulet täyteläiset mutta samalla lujat. Suu ja leuka ilmaisivat lannistumatonta rohkeutta. Nenä muistutti kotkan nokkaa.
Tällaista kaunokkia ei tietenkään ollut mahdollista pääosaan löytää, mutta Edward G. Robinson oli sentään liikaa. Vaasasta olisi Larseni löytynyt, merimies nimeltä Adolfsson, jota sanottiin Isoksi Vaasaksi.
King Kongia ei hyväksytty
Eräässä Hollywoodin Merisusi-veriossa esiintyi Susi-Larsenina Edward G. Robinson, huomattavan lyhytkasvuinen herrasmies, joka oli totuttu näkemään elokuvissa joissa ilmennettiin lähinnä alamaailman hyveitä. Hänen leveitten juonteikkaitten kasvojensa katsottiin sopivan erinomaisesti gangsterin rooleihin.
Myöskään Charles Bronson ei vastannut Londonin luomaa Susi- Larsenia miltään osin. Kuten eivät tehneet myöskään Susi-Larsenia myöhemmin näytelleet b-filmien sankarit. King Kongia ei sentään palkattu pääosaan.
Hollywoodin mukaan raakuuden on pitänyt selvästi näkyä olemuksesta, vaikka Susi-Larsen näytti antiikin jumalalta, kaikkien mahdollisten hyveitten ruumiillistumalta, joka oli kehittänyt Darwinin luonnollisen valinnan huippuunsa: vain voimakkaat selviävät.
Martin Eden
John Griffith London syntyi 1876 ja kuoli 1916 vain 40-vuotiaana. Amerikkalaisista kirjailijoista ei ketään ole käännetty yhtä paljon kuin Londonia, ei edes Mark Twainia, Hemingwayta eikä Steinbeckiä, nykyajan Grishameista edes puhumatta.
Jac London oli vagabondi, kulkuri eli tramp. Hän seilasi rannikon pienissä kalastusaluksissa ja muutamassa isommassakin laivassa. Niissä syntyi kokemuspohja ja tieto Merisudelle. Itse Susi-Larsen lienee kooste useammastakin eri henkilöstä.
Samoin kuuluu Erämaan kutsu niihin teoksiin, joissa London hyödynsi omaa elämäänsä, kokemuksiaan ja kehitystään. Hyvin vaikuttava on Londonin teos nimeltä Martin Eden.
Anttu Granholmin isä Eino puhui siitä usein. Perustellusti voidaan sanoa, että Jack London ennusti sekä Venäjän vallankumouksen, että natsien valtaannnousun Saksassa.