Tuiri Aho - luovan työn taitaja
VT-web -- Vaasa Tidning
VT-Art 2001
Taiteilija, designer Tuiri Aho on vuosien varrelta löytänyt omimman kuvallisen ilmaisukielensä; tapansa tulkita. Hänen seittinsä ja kukkansa ovat tutuiksi tulleet ja tuo niin tuirimainen solukoiva ote, joka pukee hänen työnsä.
Ennen kaikkea Aho maalaa öljyllä, mutta varsin rakkaita hänelle ovat myös sekatekniset kollaasit ja serigrafiat ja aivan viime aikoina kuvioon ovat voimakkaasti tulleet myös mosaiikkityöt. Näillä töillään, joita hän toteuttaa sekä reliefi- että veistosmuodossa taiteilija rikkoo tavanomaisuuden rajat. Kattaus on valkoinen. Taiteilijatar on uuden oven edessä. Sisään on astuttava, pöytä katettava.
Tuiri Aho on avoin, valoisa luonne, mikä ei aina heti selviä tarkasteltaessa hänen mystisesti ryyditettyjä teoksiaan, mutta lähemmin tutustuttaessa kokonaisuus käy selkeäksi, sillä elämässä on syvyyksiä joista luotaimet viestejä tuovat. Itse kullekin järjestelee kohtalo temppunsa, mutta kaikesta huolimatta ja sen johdosta Tuiri Aho on elämän myönteisyydellä kyllästetty. Hän jaksaa iloita ja löytää. Purnaahan Aho toisinaan, mutta oikeastaan vain siitä, että vaatesuunnittelu ja luomusten toteuttaminen vie maalaamiselta ja muulta ilmaisulta liikaa aikaa. Mutta minkäs teet, kun tehtävä on, kun kangas kerran käsissä saa uuden elämän, niin eihän sitä voi jättää työstämättä ja eikö se loppujen lopuksi ole lähimain samaa taiteen tekemistä ja käsityötaidon juhlaa kuin kaikki muutkin luovan työn muodot.
--Risto Jalonen