Ranta-ateljee pirteästi kohti kevättä

Vaasapediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
2.2.1989 Vaasa Tidning

Kuvassa Ranta-ateljeen taiteilijoita vasemmalta:

Aarne Lintulaakso, Rauno Anttila, Risto Jalonen,

Jorma Haavisto, Veikko Takala, Timo Hiltunen.

Elämisen taitoa taiteesta

Toissa kesänä tuli toimitukseemme kutsu taidenäyttelyn avajaisiin.
Osoite Salmikatu 1 herätti ihmetystä: onko Vaasaan perustettu uusi
taidehalli. Ja totta se oli. Salmikadulla entisen saippuatehtaan tiloihin
oli Kim Korpi perustanut yksityisen ateljeen ja näyttelytilat. 
Viime vuonna taidetilat otti haltuunsa ryhmä vaasalaisia taiteilijoita, 
jotka ovat talkoovoimin kunnostaneet itselleen erittäin käyttökelpoiset
näyttelytilat, joissa on pidetty jo lukuisia taidenäyttelyitä. Tämä ns. 
’’Rantataiteilijoiden’’ tempaus on jo ehtinyt saada osakseen myönteistä 
huomiota aina Helsinkiä myöden.
Taitelijoiden omaehtoisten näyttelytilojen idea ei ole aivan uusi.
Vastaavasta haaveiltiin 1960-luvulla taiteilijoiden keskuudessa, mutta
asia jäi ideatasolle, koska taiderintamalla tuolloin tapahtui merkittäviä
mullistuksia. Eettiin voimakasta kulttuuriradikalismin aikaa jolloin
myös urheilu, viina ja kohtuullinen turmelus kaikilla yhteiskuntamme
aloilla teki keskenään kolmiyhteistä liittoa. Mutta tuolloin syntynyt idea 
jäi kytemään kunnes täällä Vaasassa uskallettiin tehdä ideasta totta.
Tosin viime vuosina on syntynyt uusia taidehalleja valtion ja kuntien
toimesta sekä yksityisiä näyttelytiloja, joissa bisnes näyttelee ratkaisevaa
osaa. Ranta-ateljee toimii yhdistyspohjalta ja kaikki työt tehdään talkoo-
voimin ja lahjoitusten turvin. Tulevan kevään näyttelykalenteri lupaa
mielenkiintoisia taide-elämyksiä.
Toivotaan, että vaasalaiset löytävät tien uusittuun Ranta-ateljeeseen, kuten
myös satunnaiset matkailijat. Toivotaan myös että ovipielessä seisova veistos
’’Nälkätaiteilija’’ saa matkailijoilta oman lanttinsa ateljeen toiminnan
tukemiseksi.
- Pentti Suksi