Pohjalaisilla taiteilijoilla ankea olo

Vaasapediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vaasan Ikkuna 9.7.1990


Vaasan läänissä taiteilija ajelehtii uhkaavan harmaalla ulapalla, jossa muukin kuin byrokraattinen joustamattomuus koetaan esteenä urakehitystä arvioitaessa. Mentaliteetti joutuu koetukselle; kova on oltava täällä pärjätäkseen. Pohjanmaalla taiteiden arvostus on kiven takana - ei sentään kiven alla.

Otsansa hiessä on ammattitaiteilijan töitä paiskittava nokkoja pöydältä saadakseen. Tämä tietenkin vain noin yleistetysti, koska onneksi sentään joitain poikkeuksiakin on.

Liisa Hakasen työstämästä tutkielmakirjasesta Taiteilijana Pohjanmaalla käy ilmi pohjalaistaiteilijan ankea asema. Koska kaikki tieto on selvityksen luonteen mukaisesti yleistä keskiarvotietoa, antaa se ehkä hieman liian kärjistetyn kuvan joistakin asioista. Sehän kuitenkin on ja tulee selväksi, että kyllä täälläpäin monessakin mielessä ankeaa on.

Taidetoimikunnan teettämää selvitystä selaillessa käy myös selväksi se, että vastaavanlaisia tutkimuksia olisi syytä teettää säännöllisesti. Tämä nyt ilmestynyt opushan on ensimmäinen lajissaan ja aikaa vieneen tutkimusselvittelyn johdosta vanhentunut jo ilmestyessään, mutta näinhän käy aina tilastotietoa julkaistaessa.

Kiitettävän runsasta on ollut taiteilijoiden ja muun kulttuuriväen lomakkeiden täyttöaktiivisuus. Vaasan työvoimapiiri edesauttoi tutkimuksen edistymisessä ratkaisevasti ja näin lopulta aiheisto saatiin kerätyksi kasaan.

--Risto Jalonen