Monte Criston kreivi

Monte Criston kreivi

Alexandre Dumasin romaani "Monte Criston kreivi" on leppymättömän vihan suurin klassikko. Se kertoo nuoresta rakkaudesta, törkeästä petoksesta ja sykähdyttävästä kostosta. Mutta ennen muuta se on 1840-luvun rappeutuneita oloja arvosteleva yhteiskunnallinen teos joka esittää monin tavoin, kuinka korruptoitunut poliittisesti ja taloudellisesti vaikuttava yläluokka saattoi olla.

Kirja on yllättävän ajankohtainen, todennäköisesti missä maassa tahansa - myös Suomessa. Joka on seurannut viimeksi kuluneitten kymmenen vuoden petos -, kavallus -, ym. uutisia käsittää, että "rappeutuneet olot" eivät kuulu yksin 1840-luvulle.

Suurpankkiiri oli päässyt alkuun petoksilla ja lahjonnalla, syyttäjä oli iskariotin mielenlaadulla varustettu valehtelija ja suurempi roisto kuin yksikään hänen giljotiiniin tuomitsemansa; kenraali, Janinan suuri sotasankari oli entinen rikollinen ja surkea pelkuri, jne.

Ei puuttunut latojan työhön

Romaani suomennettiin ensimmäisen kerran vuonna 1891. Vuonna 1930 ilmestyneen laitoksen, jota edelleen divareissa liikkuu, suomensi Jalmari Finne. Teosta pidettiin romanttisena seikkailukertomuksena - eikä seikkailukertomuksen muotoon puettuna yhteiskunnallisena kannanottona - ja siten siis lapsellisen mielikuvituksen tuotteena.

Tänään Dumas vanhemman tuotanto elää voimallista renessanssia espanjalaisen historiallisen jännitysromaanin mestarin Arturo Perez-Reverten romaanissa "Yhdeksäs portti", jossa todellisuus näyttää jäljittelevän Dumasin kirjojen todellisuutta. Herkkua maailman romantiikannälkäisille ja varsinkin bibliofiileille.

Taitavaa markkinointia

Ympäri Pariisia kohoavat patsaat saivat Dumasin lausumaan: "Olisin voinut saada suurimman muistopatsaan, mikä koskaan on yhdellekään kirjailijalle pystytetty, jos olisin vaivautunut poimimaan maasta kaikki kivet, joilla minua on heitelty."

Dumas hallitsi taidon hankkia yleisöä teatteriin. Päivälehtien "Henkilökohtaista"-osastoihin hän tapasi lähettää viestin: "Sitä herrasmiestä, joka eräänä iltana Neslen tornin esityksessä hämmensi minua tuijotuksellaan, pyydetään olemaan siellä läsnä tänäkin iltana. Häntä odottaa viesti. Kaipaava."

Muutama sata pariisilaista herrasmiestä oletti sanoman koskevan itseään ja hankki illaksi lipun Dumasin näytelmän esitykseen.

Moderni tiedusteluverkko

Monte Criston päähenkilö Edmond Dantes juonitellaan vankilaan, hänen isänsä kuolee nälkään ja yksi juonittelijoista vie hänen vaimonsa. Ifin saarivankilassa Dantes tapaa apotti Farian, joka ennen kuolemaansa kertoo hänelle kardinaali Cesare Spadan valtavan omaisuuden kätköpaikan. Uskomattoman pakomatkan jälkeen Dantes kalastajien avulla noutaa aarteen Monte Criston saarelta ja hänestä tulee Monte Criston kreivi, yksi Ranskan rikkaimmista miehistä.

Asemansa vakiinnutettuaan kreivi perustaa kattavan tiedusteluverkoston ja kukistaa vainoajistaan jokaisen, yhtä hyvin Mondegon, Danglarsin kuin Caderoussenkin. Vavahtelevan vahingonilon vallassa lukija odottaa kreivin nujertavan vihollisen toisensa jälkeen.

Lahjakkuus vihamiesten hankkimisessa

Alexandre Dumas ei kirjoittanut niinkään romaaneja, kuin jatkokertomuksia lehtiin. Niitä odotettiin kuin kuuta nousevaa. Ei ollut radiota eikä televisiota. Pian rahan haistava kustantaja kokosikin ne yhteen moniosaiksi seikkailuromaanisarjoiksi.

Jatkokertomukset olivat tuon ajan himoittua viihdettä, samaa, kuin teeveen saippuasarjat tänään.

Dumas määritteli itsensä helpon kirjallisuuden edustajaksi. Hän määritteli sellaisiksi myös muutaman vihamiehensä, esimerkiksi Honore de Balzacin, joka oli yksi Dumasin monista vastustajista.

Vihamiesten hankkimisessa Dumas oli lahjakkuus vailla vertaa. Kerrotaan, että hän kykeni pelkällä läsnäolollaan suututtamaan suurenkin seurueen.

Toki tiedetään hänen myös olleen hauska ja antelias seuramies, jolla oli ystäviä pilvin pimein, läheisimpiin kuuluivat Omaisuus on varkautta-Proudhon, pörssimeklari Jules Verne, taidemaalari Eugene Delacroix, romantiikan historioitsija Theophile Gautier, Victor Hugo, näytelmäkirjailija Paul Meurice, jne.

Dumasia lyötiin apukirjailijalla

Alexandre Dumas halusi alunperin runoilijaksi ja koska hän oli tietävinään, että rintatauti sointuu hyvin yhteen runouden muusan traagillisten henkäysten kanssa, hän kulki pitkin Pariisin katuja kiskoen voimaperäisesti ilmaa keuhkoihinsa. Mutta nenäliinaan johon hän yskähteli, ei ilmestynytkään verta. Tämän vuoksi hän jonkin aikaa epäili kirjallisia kykyjään. Mutta vain jonkin aikaa.

Vuosina 1844-1850 Dumas julkaisi suurimmat menestysteoksensa "Kolme muskettisoturia", "Monte Criston kreivi", "Kuningatar Margot", jne. Alexandre Dumas käytti apukirjoittajia, mutta viimeisteli tekstin itse.

Heitä käytetään toki tänäänkin. Apukirjailijoita ovat taustatyön tekijät, haastattelijat, nauhan purkajat jA puhtaaksikirjoittajat.

Tunnustusta ei haluttu antaa

Alexandre Dumasia ei hyväksytty Ranskan viralliseen kirjallisuudenhistoriaan - hyväksytäänkö vieläkään. Gustave Lanson kuittasi valtavassa Ranskan kirjallisuuden historiassaan hänet puolella lauseella.

Parhaista töistä ei kirjailijalle haluttu antaa tunnustusta. Sanottiin, ettei ole varmuutta siitä kuka hänen monista avustajistaan teoksen kirjoitti. Dumas itse kuittasi nämä puheet näin:

- Aina kun näytelmälleni vihelletään, ei kukaan epäile ettenkö juuri minä olisi sitä kirjoittanut. Mutta kun näytelmääni ylistetään, kyselee jokainen: "Kukahan sen tällä kerralla on kirjoittanut."

Dumasin pahimman vihamiehen Eugene de Mirecourtin herjaukset ja panettelu vaikuttivat syvästi Pariisin parhaimmistoon. Se nieli kyselemättä kaiken kielteisen, eikä hyväksynyt mitään myönteistä.

Maailmassa kukoistava paha oli yksin Dumasin syytä. Ns. älymystön jäsenistä vain harva jaksoi epäillä olisiko yksi mies ehtinyt mokomasta urakasta yksin selviytyä.