Klamydialta uusi levy
Vaasan Ikkuna 8.10.1995
Vaasalaisrokin ykkösveturi Klamydia tekee nykyisin paljon muutakin kuin livekeikkaa ja levyjä. Oheismateriaaliksi on siunaantunut monenkarvaista paitaa ja rintanappia.
Ne tärkeimmät muut tekemiset ovat kuitenkin poikien levy-yhtiön Kråklund Recordsin tiimoilla tapahtuvat toiminnot, joita todella riittää. Ja onhan jatkuvasti haussa myös uusia kykyjä levymerkin hoteisiin.
Keikkapuolta Klamydialla riittää vaikka kesyimmille kokoonpanoille jakaa. Tällä hetkellä pojilla pitää kiirettä myös studiossa, sillä lokakuun 13. päivä yhtye julkaisee uuden täysimittaisen äänitteen nimeltä Siittiöt sotapolulla.
levystä saatiin maistiaiseksi CD-sinkku, Saksaan. Sinkulta löytyy nimibiisin lisäksi todellinen punktykitys Putkella, joka tekee oikeutta bändin uudeksi kitaristiksi ryhtyneelle Jari Helinille.
Viime heinäkuun lopulla bändin sisäinen kemia kävi ylikierroksilla ja pitkäaikainen kitaristi Marko -Vuokko- Vuorimaa siirtyi syrjään. Bassoa ennen soitellut Helinin Jakke vaihtoi skittaan ja Loretta Problemsista tutuksi tullut Hannu Viinamäki astui bassoon.
Rumpupatterin takana jatkaa runonlausujanakin mainetta niittänyt Riku Purtola ja Vesa Jokinen veryttelee edelleen äänijänteitään.
Jo vuosien ajan Klamydia on vienyt vaasalaispunkkia Eurooppaan ja varsinkin Saksaan. Sillä suunnalla on takana jo kolme rundia ja Saksa kuuluu ensi kesänkin ohjelmistoon.
--Risto Jalonen