Järvinen Katariina
Katariina Järvinen MuM, diplomi-opperalaulaja (s. 1967)opiskeli ensin pianonsoittoa Tampereen konservatorion alaisessa Oriveden opistossa ja Helsingin konservatoriossa sekä kirkkomusiikkia Sibelius-Akatemiassa, pääaineenaan laulu (pääaineopettaja: Anita Välkki). Vuonna 1997 hän suoritti musiikin maisterin tutkinnon ja aloitti laulun perusopinnot (pääaineopettaja: Claudia Rüggeberg) Essenin Folkwang –musiikkikorkeakoulussa Saksassa, joiden erinomaisen suorituksen jälkeen lopetti opintonsa laulun korkeimmalla taiteellisella tutkinnolla (Konzertexamen).
Jo 18 vuoden iässä hän aloitti vilkkaan konsertoinnin teoksilla renessanssin ajan musiikista uuteen musiikkiin. Lied- ja kirkkokonsertteja hän on antanut kotimaansa lisäksi myös Saksassa ja Ruotsissa. Lied-laulua värittää vahvasti kokemukset yhteistyöstä liedpianistin, Michael Gees, kanssa.
Perusopintojen ohella Katariina Järvinen lauloi Essenin oopperatalon, Aalto-teatterin, oopperakuorossa, sekä Essenin filharmonisessa kamarikuorossa, mm. Peter Ruzickan johtaessa Essenin filharmonikkoja. Katariina Järvinen on kantaesittänyt lukuisia teoksia, mm. pääroolin venäläisen säveltäjän, Anna Ikramovan, palkitussa kamarioopperassa „Der Schlafende Reiter“. Teoksesta on DVD. Katariina Järvinen lauloi myös Kasselin oopperassa tämän „Der Schlafende Reiter“ –kamarioopperan pääroolin.
Hän on esiintynyt myös useilla eri festivaaleilla, mm. kolmansilla eurooppalaisilla kamarioopperan ja musiikkiteatterin festivaaleilla (6 Tage Oper) ja Pentinkulman päivillä sekä lukuisten orkestereiden sopraanosolistina. Katariina Järvinen on palkittu Richard Wagner –seuran stipendillä. Tällä hetkellä Katariina Järvinen toimii Vaasan suomalaisen seurakunnan A-kanttorina. Hän konsertoi edelleen sekä kotimaassa että ulkomailla. Katariina Järvinen johtaa Sirpaleet-sekakuoroa sekä Vaasan Kirkkokuoroa.
Kirkkomusiikkiopinnoista saatuja kuoronjohtotaitoja sekä lauluopinnoista saatua äänellistä valmiutta Järvinen hyödyntää kuoron äänenmuodostajana. Hän on luennoinut aiheesta seminaareissa mm. Gelsenkirchenin kanttoreille ja ollut äänenmuodostajana mm. seuraavissa kuoroissa: Marl:in oratoriokuoro (Oratorienchor der Musikgemeinschaft Marl), Essenin filharmoninen kuoro (Philharmonischer Chor Essener Musikverein), Essenin Bach-kuoro (Essener Bachchor), Essenin naiskuoro (Essener Damenchor), Recklinghausenin kaupungin oratoriokuoro (Der Städtische Chor Recklinghausen), Essenin Poliisilaulajat (Polizeichor Essen), Matthäus –seurakunnan kirkkokuoro (Chor der Matthäus-Kirche (Gelsenkirchen)), evankelisen Resser-Mark seurakunnan kirkkokuoro (Chor der ev. Kirchengemeinde Gelsenkirchen Resser-Mark), Ton-Leit(h)er –kirkkokuoro (Chor Ton-Leit(h)er der Kreuzkirche (Bochum)), suuri Wulfenin kirkkokuoro (Kantorei Wulfen (Dorsten)), suuri rauhankirkon kirkkokuoro (Kantorei an der Friedenskirche (Duisburg)), naiskuoro „choryfeen“.
Kesä 2007 oli kiireistä aikaa Järviselle. Korsholman musiikkijuhlista kirjoitti Katariina useita musiikkikritiikkejä sanomalehti Pohjalaiseen. Kesäkuussa hän oli Saksassa kiertueella yhdessä johtamansa sekakuoro Sirpaleiden kanssa ja juhannuksena hän esitti Maamme-laulun Kaarlenkentällä yleisurheilun Eurooppa Cupin avajaisissa.
Hän suunnittelee soololevyä, johon tulee ainakin Maamme ja Finlandia-hymni. Levyn on tarkoitus ilmestyä ennen joulua 2007.