Lähdekoodi sivulle Monte Criston kreivi

'''Monte Criston kreivi'''

Alexandre Dumasin romaani "Monte Criston kreivi" on leppymättömän vihan suurin klassikko. Se kertoo nuoresta rakkaudesta, törkeästä petoksesta ja sykähdyttävästä kostosta. Mutta ennen muuta se on 1840-luvun rappeutuneita oloja arvosteleva yhteiskunnallinen teos joka esittää monin tavoin, kuinka korruptoitunut poliittisesti ja taloudellisesti vaikuttava yläluokka saattoi olla.

Kirja on yllättävän ajankohtainen, todennäköisesti missä maassa
tahansa - myös Suomessa. Joka on seurannut viimeksi kuluneitten 
kymmenen vuoden petos -, kavallus -, ym. uutisia käsittää, että 
"rappeutuneet olot" eivät kuulu yksin 1840-luvulle.

Suurpankkiiri oli päässyt alkuun petoksilla ja lahjonnalla, 
syyttäjä oli iskariotin mielenlaadulla varustettu valehtelija ja 
suurempi roisto kuin yksikään hänen giljotiiniin tuomitsemansa;
kenraali, Janinan suuri sotasankari oli entinen rikollinen ja
surkea pelkuri, jne. 

Ei puuttunut latojan työhön

Romaani suomennettiin ensimmäisen kerran vuonna 1891. Vuonna 1930 ilmestyneen laitoksen, jota edelleen divareissa liikkuu, suomensi Jalmari Finne. Teosta pidettiin romanttisena seikkailukertomuksena - eikä seikkailukertomuksen muotoon puettuna yhteiskunnallisena kannanottona - ja siten siis lapsellisen mielikuvituksen tuotteena.

Tänään Dumas vanhemman tuotanto elää voimallista renessanssia
espanjalaisen historiallisen jännitysromaanin mestarin Arturo Perez-Reverten romaanissa "Yhdeksäs portti", jossa todellisuus näyttää jäljittelevän Dumasin kirjojen todellisuutta. Herkkua maailman romantiikannälkäisille ja varsinkin bibliofiileille.

Taitavaa markkinointia

Ympäri Pariisia kohoavat patsaat saivat Dumasin lausumaan:
"Olisin voinut saada suurimman muistopatsaan, mikä koskaan on
yhdellekään kirjailijalle pystytetty, jos olisin vaivautunut
poimimaan maasta kaikki kivet, joilla minua on heitelty."
    
Dumas hallitsi taidon hankkia yleisöä teatteriin. Päivälehtien
"Henkilökohtaista"-osastoihin hän tapasi lähettää viestin: "Sitä
herrasmiestä, joka eräänä iltana Neslen tornin esityksessä hämmensi minua tuijotuksellaan, pyydetään olemaan siellä läsnä tänäkin iltana. Häntä odottaa viesti. Kaipaava."

Muutama sata pariisilaista herrasmiestä oletti sanoman koskevan
itseään ja hankki illaksi lipun Dumasin näytelmän esitykseen.

Moderni tiedusteluverkko

Monte Criston päähenkilö Edmond Dantes juonitellaan vankilaan, 
hänen isänsä kuolee nälkään ja yksi juonittelijoista vie hänen 
vaimonsa. Ifin saarivankilassa Dantes tapaa apotti Farian, joka 
ennen kuolemaansa kertoo hänelle kardinaali Cesare Spadan valtavan omaisuuden kätköpaikan. Uskomattoman pakomatkan jälkeen Dantes kalastajien avulla noutaa aarteen Monte Criston saarelta ja hänestä tulee Monte Criston kreivi, yksi Ranskan rikkaimmista miehistä. 

Asemansa vakiinnutettuaan kreivi perustaa kattavan tiedusteluverkoston ja kukistaa vainoajistaan jokaisen, yhtä hyvin Mondegon, Danglarsin kuin Caderoussenkin. Vavahtelevan vahingonilon vallassa lukija odottaa kreivin nujertavan vihollisen toisensa jälkeen.

Lahjakkuus vihamiesten hankkimisessa

Alexandre Dumas ei kirjoittanut niinkään romaaneja, kuin jatkokertomuksia lehtiin. Niitä odotettiin kuin kuuta nousevaa. Ei ollut radiota eikä televisiota. Pian rahan haistava kustantaja kokosikin ne yhteen moniosaiksi seikkailuromaanisarjoiksi. 

Jatkokertomukset olivat tuon ajan himoittua viihdettä, samaa, kuin teeveen saippuasarjat tänään.

Dumas määritteli itsensä helpon kirjallisuuden edustajaksi. Hän määritteli sellaisiksi myös muutaman vihamiehensä, esimerkiksi 
Honore de Balzacin, joka oli yksi Dumasin monista vastustajista.

Vihamiesten hankkimisessa Dumas oli lahjakkuus vailla vertaa.
Kerrotaan, että hän kykeni pelkällä läsnäolollaan suututtamaan 
suurenkin seurueen. 

Toki tiedetään hänen myös olleen hauska ja antelias seuramies, 
jolla oli ystäviä pilvin pimein, läheisimpiin kuuluivat Omaisuus on varkautta-Proudhon, pörssimeklari Jules Verne, taidemaalari Eugene Delacroix, romantiikan historioitsija Theophile Gautier, Victor Hugo, näytelmäkirjailija Paul Meurice, jne.

Dumasia lyötiin apukirjailijalla           

Alexandre Dumas halusi alunperin runoilijaksi ja koska hän oli
tietävinään, että rintatauti sointuu hyvin yhteen runouden muusan
traagillisten henkäysten kanssa, hän kulki pitkin Pariisin katuja kiskoen voimaperäisesti ilmaa keuhkoihinsa. Mutta nenäliinaan johon hän yskähteli, ei ilmestynytkään verta. Tämän vuoksi hän jonkin aikaa epäili kirjallisia kykyjään. Mutta vain jonkin aikaa.

Vuosina 1844-1850 Dumas julkaisi suurimmat menestysteoksensa 
"Kolme muskettisoturia", "Monte Criston kreivi", "Kuningatar 
Margot", jne. Alexandre Dumas käytti apukirjoittajia, mutta 
viimeisteli tekstin itse. 

Heitä käytetään toki tänäänkin. Apukirjailijoita ovat 
taustatyön tekijät, haastattelijat, nauhan purkajat jA puhtaaksikirjoittajat.
  
Tunnustusta ei haluttu antaa

Alexandre Dumasia ei hyväksytty Ranskan viralliseen kirjallisuudenhistoriaan - hyväksytäänkö vieläkään. Gustave Lanson kuittasi valtavassa Ranskan kirjallisuuden historiassaan hänet puolella lauseella. 

Parhaista töistä ei kirjailijalle haluttu antaa tunnustusta. 
Sanottiin, ettei ole varmuutta siitä kuka hänen monista 
avustajistaan teoksen kirjoitti. Dumas itse kuittasi nämä puheet 
näin:

- Aina kun näytelmälleni vihelletään, ei kukaan epäile ettenkö
juuri minä olisi sitä kirjoittanut. Mutta kun näytelmääni 
ylistetään, kyselee jokainen: "Kukahan sen tällä kerralla on
kirjoittanut."

Dumasin pahimman vihamiehen Eugene de Mirecourtin herjaukset ja 
panettelu vaikuttivat syvästi Pariisin parhaimmistoon. Se nieli 
kyselemättä kaiken kielteisen, eikä hyväksynyt mitään myönteistä. 

Maailmassa kukoistava paha oli yksin Dumasin syytä. Ns. älymystön jäsenistä vain harva jaksoi epäillä olisiko yksi mies ehtinyt mokomasta urakasta yksin selviytyä.