Welmu

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vaasan Elävän Musiikin Yhdistys, WELMU r.y - Föreningen för levande musik i Vasa, WELMU r.f


Welmulogo.gif

Yleistä

Welmu on vuonna 1979 perustettu aatteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää alueen musiikinharrastajat yhteiseen toimintaan musiikin esittämismahdollisuuksien lisäämiseksi ja musiikin laadun parantamiseksi.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää toimintaansa tukevia kokouksia, luentotilaisuuksia, konsultointia, maksullisia ja maksuttomia konsertteja, teemailtoja sekä muita juhla- ja huvitilaisuuksia sekä huolehtii harjoitusmahdollisuuksien järjestämisestä paikallisille yhtyeille. Yhdistys pyrkii myös vaikuttamaan päättäjiin ja julkisyhteisöihin taloudellisen tuen saamiseksi elävän musiikin edistämiselle.

WELMUn tärkein toimipiste on raastuvankatu 25ssa missä sijaitsee vapaaehtoistyövoimalla pyöritetty elävän musiikin ravintola Club25. Toinen toimipiste on Myllykadulla sijaitseva Rockwerstas joka toimii harjoitustilana monille vaasalaisille bändeille.

Historia

Ryhmä vaasalaisia musiikin ystäviä aloitti 1970-luvulla tapahtumien järjestämisen. Ensimmäiset keikat järjestettiin rantapaviljongissa, jossa huviluvan mukaan: "Dakota-yhtye esitteli uuden aallon musiikkia. Transfusion-yhtye tulkitsi moderneja jazz-säveltäjiä. Illan pääesiintyjä Tuomari Nurmio ja Köyhien Ystävät-yhtye esitteli perinteellistä amerikkalaista bluegrass-musiikkia sekä omia huumoripohjaisia kupletteja."

Elokuussa 1979 päätettiin perustaa Vaasan Elävän Musiikin Yhdistys ja esikuvaksi otettiin vuotta aikaisemmin perustettu Helsingin ELMU r.y kuten monilla muillakin paikkakunnilla. Tässä vaiheessa toiminta laajentui ja järjestäytyi pelkästä keikkojen järjestämisestä kattamaan myös harjoitustilojen vuokrauksen, studion tarjoaminen demonauhoituksiin sekä kesäisten musiikkileirien järjestämisen nuorille.

Koko 1980-luvun ajan keikat järjestettiin vaasalaisissa ravintoloissa ja Nuorisotalolla. Vuonna 1981 saatiin vaasalaisille bändeille omat harjoitustilat, kun Arbetes Vännerin tyhjillään olleet tilat myllykadulla annettiin Welmun käyttöön. Talo kunnostettiin talkoovoimin harjoitustiloiksi ja rakennuksesta tuli myös Welmun pääkallopaikka.

Vuonna 1989 löytyi potentiaalinen paikka omalle klubille/keikkapaikalle aivan keskustan kupeesta. Entinen Pelastusarmeijan kirkko kunnostettiin vuoden kestäneessä remontissa suomen ensimmäiseksi rokkikirkoksi. 1. syyskuuta 1990 järjestettiin Club25:n viralliset avajaiset.

1990-luvun puoltaväliä lähestyttäessä Welmun aloi toiminta hiipua vanhojen aktiivijäsenten perustaessa perheitä ja muuttaessa pois Vaasasta. Syksyllä 1997 uusi sukupolvi otti soihdun kantaakseen.

Länsi-Suomen verovirasto haki Welmun konkurssiin syyskuussa 2007 ja konkurssi vahvistettiin tammikuussa 2008.

Linkit

Welmu ry:n viralliset kotisivut

WELMUn keskustelufoorumi