Sensuuri, sensuuri tuo huuto on suuri Vaasassa

Sensuuri, sensuuri, tuo huuto oli vaasassa suuri

Sensuuria on esiintynyt aina ja sitä tulee aina esiintymään. Vaasassa ja nimenomaan suomenkielisessä pääjulkaisussa sitä harjoitettiin totisella mielellä tiukasti 1990-luvun lamavuosina. Saatetaan harjoittaa vielä 2000-luvullakin.

Kun Vaasa Oy:n Pohjalainen keskittyi Ilkan kanssa maakunnalliseen levikki- ja ilmoituskilpailuun, perustettiin Vaasan Ikkuna-niminen kaupunkilehti vaasalaisten mahdollisiin henkisiin tarpeisiin.

Kysyivät 1984 olenko kiinnostunut kolumneeraamaan. Olin. Sain kokonaisen sivun täytettäväkseni joka lauantai.

Edellinen toimitusjohtaja Paavo Lintula talutti Vaasa Oy:n Aamulehden syliin ja vakuutti Martti Koski-nimisen varatoimitusjohtajan siitä, että hänen tulevaisuutensa oli muualla. Koski pääsi Sanoma Oy:n.

Lintula kertoi, että lukijatutkimusten mukaan palstani on luetuin koko paikkaseudulla. Monet ilmoittajista halusivat ilmoituksensa sen viereen. Kun sitten perustin oman kaupunkilehden, Vaasa Extran, jäi Ikkunan palstani vuodeksi kesannolle. Ilkka osti Vaasa Oy:n ja Lintula sai lähteä.

Tuskin oli Lintula päässyt ovesta ulos, kun Martti Koski käveli sisään ja toimitusjohtajan paikalle. Hän ei suhtautunut suopeasti ajatukseen Jompan juttujen julkaisemisesta, joten tarkistin oliko minulla mahdollisuus maksaa vanha velkani kirjoittamalla ja kävin Seinäjoella keskustelemassa asiasta Ilkan toimitusjohtaja ErkkiPorasen kanssa.

Poranen, fiksu mies sanoi, että laiha sopu on aina parempi kuin lihava riita. Aloitin uudelleen Ikkuna-lehdessä maksaakseni vanhan painolaskun, joka kälminkonsteilla oli kasvatettu sovittua suuremmaksi.

Kirjoitin vanhaan tapaan jutun per viikko ja kaikki olivat tyytyväisiä, kunnes: Lauantaina 18.9. 93 soitti Vaasan Ikkunan päätoimittaja Seija Selistö ja sanoi Vaasa Oy:n toimitusjohtaja Martti Kosken olevan suunniltaan edellisenä päivänä painetun, mm. kunnallispolitiikkaa arvostelevan juttuni vuoksi - siitä huolimatta että olin Selistön toivomuksesta kahteen otteeseen siistinyt tuota juttua ja poistanut sieltä lukemisen arvoista asiaa.

Rouva Turusen hautajaisissa olivat jotkut valittaneet saman päivän juttuani, joka käsitteli Machiavellia ja turvonneen hallinnon turhia virkamiehiä ja erityisesti erästä rakennustarkastajaa, joka monien kaupunkilaisten mukaan on toiminut sopimattomasti erään lupa-asian kohdalla.

Muuan mies oli rakentanut saaristoon ison huvilan ilman minkäänlaisia lupia, eikä tarkastaja jostain syystä voinut miehelle yhtään mitään.

Muuan Kokoomuksen valtuutettu oli selittänyt asian siten, että koska kaupungin palveluksessa oli samanniminen insinööri, luultiin häntä huvilan rakentajaksi, ja asiasta päätettiin vaieta kollegiaalisista syistä.

Soitin Koskelle ja hän sanoi meidän sopineen siitä, että myös minä noudattaisin lehtiyhtiön noudattamaa kilttiä linjaa.

Muistutin, että aloittaessani sovittiin vain siitä, etten mainostaisi kavereitteni firmoja. Sanoin myös että synkimmän laman aikana kannattaisi suosia kovaa toimituksellista linjaa, koska se toimisi osaltaan varoventtiilinä; tämä ymmärrettiin jopa edesmenneessä Neuvostoliitossa, jossa Krokodil ja Radio Jerevan saivat luvan perästä pilkata systeemiä.

-Ja tällainen juttu vielä rouva Turusen hautajaispäivänä, sanoi Koski.

Kysyin mitä tekemistä minun jutullani ja rouva Turusen hautajaisilla oli keskenään.

Ei, ei, ei olekaan, parkaisi Koski.

Minä nyt olen joka tapauksessa päättänyt, että juttujasi ei julkaista toistaiseksi.

Selistö kertoi Kosken haluavan meidän kolmen palaverin jatkoa koskien. Tiistaina 28.9.93. Selistö kertoi, että lukijat ovat soitelleet ja ihmetelleet Jompan Jutun puuttumista. Koski kuulemma oli halukas neuvottelemaan. Sopiiko 6.10?

Tapasin Selistön perjantaina 1.10. Rewell Centerissä. Kertoi sanoneensa Koskelle, ettei minulle sovi keskiviikko, koska olen silloin Helsingissä. Koski hämmästelemään, että meneekö se mieluummin Helsinkiin, kuin tulee minua tapaamaan. Sovittiin siis tiistai 5.10. klo 9.

Tiistai 5.10.93 Vaasa Oy:ssä, Selistö, Koski ja minä. Koski puhui lehden positiivisesta ilmeestä. Ihmisten täytyy saada lukea positiivisista asioista näin laman keskellä.

Sanoin olevani päinvastaista mieltä. Minulta odotetaan totuudenmukaista ja kovaa tekstiä. Se luo ainakin illuusion siitä, että asioille olisi muka jotakin tehtävissä.

Kosken mukaan viimeinen julkaistu tekstini oli ärsyttänyt virkamiehiä. Kysyin, olivatko virkamiehet soitelleet.

Koski nyökkäsi. Eivät he tietenkään olleet pitäneet siitä, että olin kirjoittanut turhista paperinpyörittäjistä, jotka mitä pikimmin olisi saneerattava pellolle. Kuulin myöhemmin että edellä mainittu rakennustarkastaja kävi melko kuumana.

Sanoin, että ellei kunnallispolitiikasta saa kirjoittaa, niin meno on kuin muinaisessa Neuvostoliitossa. Koski naurahti. Piti selvästi vertausta yllättävänä.

Sanoin, että saahan esimerkiksi Raimo Rauhala sd. kirjoittaa kunnallispolitiikasta sekä Pohjalaisessa että Ikkunassa.

Koski sanoi että se on eri asia. Selistö kysyi voidaanko nyt painaa minun julkaisematon juttuni Repe Hiltusesta. Kosken mukaan ei voida.

Menin uudelleen Vaasa Oy:n perjantaina 8.10. Helsingistä palattuani. Koski ei muistanut muka sitäkään, että olimme sopineet palkkioksi 1 400:- joka menisi kokonaan velkojeni lyhentämiseen. Jos hän syö sanansa sen suhteen, saa homma olla.

Kävin perjantaina 8.10.93 aamupäivällä kuten sovittu oli. Kosken sanottiin olevan Helsingissä. Sovittiin uudesta ajasta 12.10. Kävin Selistön huoneessa 9.15. Ei ollut paikalla.

Painoivat Hiltusjuttuni perjantaina 15.10. Soitin Koskelle maanantaina 18.10. ja esitin, että minulle maksettaisiin per juttu 400:- ja tonni menisi lyhennykseen - näin olisi motivaatiota jatkaa, ellei politiikasta saa kirjoittaa.

Perjantaina 5.11.93 kävin klo 11 Kosken luona. Oli laatinut pöyristyttävän paperin, Yhteistyösopimuksen, jossa minun kirjoittamiseni määritellään koskemaan henkilöhaastatteluja ja kaupunginosakuvauksia. Politiikasta kirjoittaminen kielletään vaikka sitä ei suoraan sanottukaan.

Allekirjoitin paperin koska se oli vastaansanomattomin todistus siitä, mitä sananvapaus Kosken käsitysten mukaan on. Sain kuitenkin läpi sen, että minulle maksetaan 300:- juttu ja 1 100:- menee velan lyhentämiseen. Vajaan 2 vuoden kuluttua se on maksettu.

Tiistaina 1.2.94 soitti Selistö autoon ja kertoi Kosken käyvän helvetin kuumana. Olin kirjoittanut Elizabeth Rehnistä, vaikka olin sopinut olla puuttumatta politiikkaan (Rehn sanoi jossakin haastattelussa, että hallitus on tehnyt kaikkensa ja pälä pälä).

Tartuin tilaisuuteen ja kirjoitin, että hallitus on tehnyt kaikkensa luodakseen maahan ennätystyöttömyyden ja jakaakseen maan väestön kahtia. Todennäköisesti joku Selistön päätoimittajanpaikkaa kärkkyvä oli valittanut asiasta Koskelle. Etsivät syytä käyttää minun juttujani kirveenä Selistön pään menoksi.

Irma Rewell & consortes tilasivat kabareen kaupunginteatterille. Edellä kerrotusta viisastuneena kirjoitin kesyn jaaritelman tärkeästä asiasta - kielipolitiikasta Vaasassa. Ei mennyt läpi.

Oli politiikkaa mukana ja vieläpä - herregud - kielipolitiikkaa.