Suomi on raukkamainen heikoimmilleen

Suomi on raukkamainen maa heikoimmilleen

Demokratia muuttui uusliberalismiksi. Eduskunnan ja hallituksen on nautittava markkinafundamentalismin luottamusta. Kasinotalouden perintönä ovat älyn ja hengen voimat valjastetut yksin taloudellisen menestyksen takaamiseen. Siirtymistä muualle tuotantokustannusten minimoiseksi kutsutaan karavaanikapitalismiksi tai katastrofikapitalismiksi.

Hyvinvointidemokratia puretaan markkinademokratian vaatimuksesta, tulonsiirto palkansaajilta rikkaille on ollut valtavampi kuin koskaan aikaisemmin, sosiaalivaltion turvaverkkojen silmät suurenevat ja läpi sujahtavien määrä kasvaa.

Myydään airot yhteisestä veneestä!

Suomalaisten on kumarrettava jumalaa nimeltä Markkinatalous, ja hänen poikaansa, jonka nimi on Uusliberalistinen Etiikka. Aktiivinen kuluttaminen on kansalaiskunnon osoitus. Sitä on harjoitettava vaikka velaksi.

Kansaneläkelaitos ei myönnä asuntotukea tarvitseville, koska sen täytyy olla kannattava; yksityistetyn postin ensisijainen tehtävä ei ole postin vieminen perille vaan voiton tekeminen; Valtion Rautateitten tehtävä ei niinkään ole asiakkaitten turvallinen kuljettaminen, kuin tuloksen tuottaminen.

Sosialismi toteutui suomessa - toisen kerran

Laman alkaessa ilmoitti valtio takaavansa suomalaisten rahalaitosten sitoumukset kaikkialla maailmassa. Mauno Koivisto kauhistui mahdollisuutta, että Kansainvälinen Valuuttarahasto olisi tehnyt pesänselvityksen konkurssiin ajetulle Suomelle.

Perustettiin pankki- ja pääomatuki. Kun pankeille ilmoitettiin, että piikki on avoin, alkoi Operaatio Suuri Teurastus. Oli ryhdyttävä tekemään luottotappioita, koska valtio korvasi ne ja kaadettava menestyviäkin yrityksiä, jotta maksimoitiin pankkituki.

Hallitus ja eduskunta saivat hyväksyviä ja rohkaisevia nyökkäyksiä markkinavoimilta.

Tämä oli toinen kerta kun Suomessa sosialisoitiin. Ensimmäisen kerran jouduimme nauttimaan realistisesta sosialismista kun Kustaa Vaasa sosialisoi suomalaisten metsät. Siitä on vieläkin muistona Hannunvaakuna Metsähallituksen papereissa.

Hallitus teki työttömiä - eu maksoi

Koska SKOP tyttärineen oli ensimmäisenä liikkeellä, pääsi se kahmaisemaan leijonanosan pankkitukimiljardeista: sillehän oli tulossa suurimmat luottotappiot. 19.9 1991 otti valtio SKOP:n haltuunsa.

Avoimen piikin politiikka sopi kaikille. Valtio sai työttömänsä, pesärosvot yritysten omaisuuden ja pankit pankkitukensa. Suuryhtiöt saivat velkasaneerauslain ja niin edelleen.

1993 käsitettiin, että lamasta selvitään työttömien määrää nostamalla. Se tehtiin veroja ja työvoimakustannuksia korottamalla. Hankkeella oli demareitten hiljainen tuki. Työn sijasta oli tehtävä työttömiä. Mitä enemmän työttömiä on, sitä enemmän joutuvat muut EU-maat maksamaan tukea Suomelle.

Unionin taulukot kertoivat, että optimaaliseen tukeen pääseminen edellyttää Suomen kohdalla vähintään 500 000 työtöntä. Silloinen työmisteri Ilkka Kanerva sanoi, että EU:n työttömyysmäärärahat suunnataan alueille, joilla työttömyys on voimakkainta.

Toimittaja Tuomas Keskinen totesikin, että "Epäonnistunut maatalouspolitiikka korvataan onnistuneella työttömyyspolitiikalla."

EU:n sisäiset taulukot lasketaan työtön/asukas, jolloin Suomen kohdalla päästiin n. 10% asukasluvusta, mikä tarkoittaa maksimaalista tukea. Tämä merkitsi suurinta mahdollista tukea maataloudelle, siihen liittyvälle elintarviketeollisuudelle ja muille näitä lähellä oleville sidosryhmille, eikä suinkaan tehdaspaikkakuntien työttömille.

Ei penniäkään veronmaksajien varoja

Esko Ollila vakuutti tv-uutisissa 1991, että nyt alkanut pankkikriisi ei tule vaatimaan penniäkään veronmaksajien varoja. Vuoteen 1997 mennessä tuli Skop:n ja muitten pankkien pelastaminen maksamaan kaikkineen noin 100 miljardia markkaa.

Eduskunta hyväksyi ponnen, jonka mukaan pankkien toimintaedellytykset on turvattava kaikissa olosuhteissa. Sopimus, jonka pankkiryhmät 17.3. 1991 ovat allekirjoittaneet ja hyväksyneet, on tehty yhteistoiminnassa valtion kanssa. Ensimmäinen kohta on niin monumentaalinen ettei sitä voi unohtaa:

"Pankit suhtautuvat joustavasti velanhoitovaikeuksissa oleviin asiakkaisiin ja pyrkivät vakavaraisuutensa sallimissa rajoissa tarjoamaan luottoa myös asiakkaiden uusiin tarpeisiin. Pankit pidättäytyvät luottokannan supistamisesta luottojen massairtisanomisilla."

Uutisissa 18.3.1992 sanoi Esko Aho sanatarkasti: "Ensinnäkin kotitaloudet ja yritykset on autettava pahimman yli joustavuudella, yhdistellen luottoja, pidentäen maksuaikoja ja muilla vastaavilla toimilla pidättäytyen luottojen massairtisanomisista."

Pankit tulkitsivat nämä ohjeet käänteisesti, vastakohdakseen.

Yhteisön etu asetettava yksilön oikeuksien edelle

Yritysten kaatamisesta tuli 1990-luvulla kannattavaa toimintaa. Takaajien omaisuus realisoitiin pilkkahintaan, koska valtio maksoi erotuksen. Lainasta tuli automaattisesti ongelmaluotto kun se oli jollain tekosyyllä irtisanottu, ja pankki sai nostaa valtion piikistä "tappionsa."

Mutta valtio ei vaatinut, että lainalla ollut vakuus olisi siirretty sen hallintaan. Pankki sai rahat mutta myös lainan panttina olleen vakuuden. Kiinteistöjä siirtyi pankkien myytäväksi niin suuret määrät, että kiinteistöjen hinnat romahtivat.

Nyt pankit merkitsivät kirjanpitoonsa kymmenien miljardien tappiot kiinteistöjen arvonalennuksina. Seuraavien viiden vuoden ajan saivat pankit vähentää tätä kirjanpitoon luotua tappiota, eivätkä maksaneet voitoistaan veroa.

Kiinteistöistä oli kuitenkin saatu täyden arvon mukainen korvaus valtiolta. Kun taloudellinen tilanne koheni, maksoivat Suomeen jääneet pankit pankkitukensa takaisin valtiolle. Pankit saivat siisensin rahansa valtiolta, sitten korvauksen vakuudesta, mutta perivät "saamisiaan" edelleen velallisiltaan.

Pankit ryöstivät kymmenientuhansien suomalaisten elämäntyön eduskunnan tuella, mutta asiaa ei tutkita!

Pankit koskemattomia

Monella paikkakunnalla poliisi oli haluton tekemään esitutkintaa milloin vastapuolena oli pankki. Syyttäjä ei lähtenyt syyttämään, eikä oikeusistuin tuomitsemaan pankkien edustajia, koska yhteisön etu menee yksilön oikeuksien edelle (Hegel/Snellman).

Oikeusistuimista tuli pankkien haarakonttoreita. Koiviston johdolla käytiin presidentinlinnassa 6.5.1992 oikeuspoliittinen keskustelu, johon osallistui mm. korkeimpia oikeusviranomaisia ja jossa oikeuslaitos ohjeistettiin toimimaan siten, että pankit eivät saa hävitä niitä vastaan nostettuja oikeusjuttuja. Tämän ns. Koiviston konklaavin asiakirjat presidentti Tarja Halonen määräsi 30.7. 2002 Koiviston pyynnöstä salassa pidettäviksi: "Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla."

Pauli Oreniuksen ja Martti Kohon tapauksessa Helsingin

Fredrikinkadun SYP myönsi julkisessa oikeusistuimessa väärentäneensä sopimusehtoja omaksi edukseen ja takaajien vahingoksi. Tästä huolimatta ylemmät oikeusistuimet eivät korjanneet asiaa.

Oikeus on huora

Laiton toiminta on looginen jatke lailliselle liiketoiminnalle. Oikeusistuimet näyttävät suhtautuvan rikoksiin valikoivasti, ja tämän vuoksi etsitään keinoja petkuttaa laillisesti.

Vuonna 1957 julkaistussa kirjassaan "Suomalainen päiväkirja" totesi Matti Kurjensaari: "Heikompaa varten on aina pykäliä niin kansallisessa kuin kansainvälisessä oikeudessa. Ei ole olemassa oikeutta, on olemassa vain oikeuden päätöksiä." Luottamus meni eikä se enää palaa!

Hullua oli asettua rikollisia pankkeja vastaan. Pankkien kosto-, ehkäisemis- ja vahingoittamistarkoituksessa käynnistämien oheisoikeudenkäyntien tuloksena uhri vapautettiin kaikesta maallisesta.

Mielekkäitä tekstejä tästä kaikesta ei juuri löytynyt. Yksi on sentään mainittava, Haavikon, Keskisen ja Pietiläisen kirja "Pitkä vuosi, mutta kullattu kulttuuri." He sanovat siinä mm. nämä totuuden sanat: "Pankkituella aiheutettiin pitkävaikutteinen konkurssi- ja itsemurha-aalto. Kestotyöttömyys ja suuri henkinen ja aineellinen vahinko kahden kolmen sukupolven päähän. Uskottavuus meni sekä politiikkaan että pankkeihin eikä se enää palaa."

Valvontakamerat käännettävä pankkiin päin

Kirjailija Samuli Parosen aforismi on käymässä toteen pelottavalla tavalla: "Kun ihmisarvot sidotaan liikeperiaatteisiin, nousee väistämättä esiin kysymys siitä, kannattaako elää."

Ahon hallituksen oikeusministeri Hannele Pokka sanoi aikoinaan että valvontakamerat olisi pitänyt kääntää pankin sisätiloihin johtajia tarkkailemaan.