Rönskär - toukokuu 1986

Delfin`in kerholehti

toukokuu 1986

Kaarin ja Unto Lintala

Rönskär

Kareja, kiviä puuttomia saa­ria, joiden keskellä vehmas ja kaunis Storskär. Saaren huipul­la pieni hautausmaa kertomas­sa siitä vilkkaasta elämästä, joka kerran sykki näillä karuil­la saarilla. Rönskärin saaristo muodostuu useista kymmenis­tä saarista, jotka erillisenä ry­kelmänä hallitsevat eteläistä merenkurkkua. Matkaa Vaa­sasta Rönskäriin kertyy laiva­väyliä myöten noin 45 kilo­metriä. Silloin kun silakalla vielä oli tärkeä osa ravintokalana ja jopa veronmaksu välineenä, saavuttiin pitkienkin matkojen takaa Rönskäriin kevätsilakan pyyntiin.

Parhaina aikoina vä­kiluku kohosi saarilla tuhannen hengen tuntumaan. Kalakämpät kököttivät vieri vieressä niin Storskärissä kuin Storsandillakin, eikä Rönskäristä montakaan luotoa löydy, jos­sa elämää ei olisi ollut. Tark­kasilmäinen kulkija saattaa löytää maatuneen takanpohjan karuimmaltakin luodolta, paikasta missä eläminen tänään tuntuisi toivottomalta.

Aikanaan muodostui Rön­skäriin pysyvääkin asutusta, mutta koskaan sinne ei kylää muodostunut, olipahan vain muutamia talopahasia, jotka hakivat suojaa saarten kupeil­ta. Vaasan kauppiaat rakensi­vat tunnusmajakan Fälliskärin kalliolle v. 1784 ja ensimmäi­nen luotsi pestattiin tälle uudel­le väylälle v. 1794. Näin meren­kulun myötä vilkastui elämä entisestään saarilla. Aikanaan luotsien määrän kasvaessa asettuivat he Fälliskäriin, jo­hon rakennettiin luotsiasema­kin.

Elämä saarilla vakiintui kun­nes eräänä päivänä silakka menetti merkityksensä. Saarilla asuneet muuttivat rannikon lä­hikyliin helpomman elämän toivossa. Saaret autioituivat, jäljelle jäi vain jokunen kalas­taja, sekä luotsit jotka lähtivät saarilta v. 1983. Kesämökkien asukkaat ja veneilijät kansoit­tavat saaret kesäisin. Lähes jo­kaviikkoinen vieras on myös Delfin ry:n "Stenella", jonka sukeltajat etsivät laivanhylky­jä, joita Rönskärin vesillä on uponnut.

Luotsien lähdön jälkeen sai Fälliskärillä isännän oikeudet Pohjanlahden Merivartiosto. Ensimmäisenä merkkinä isän­nyyden vaihtumisesta oli tunnusmajakan oveen ilmestynyt riippulukko, joka esti pääsyn ylös majakkatorniin ihaile­maan Rönskärin mahtavia me­rimaisemia. On kai niin, että tuo lukko on välttämätön pa­ha, johon meidän monien Rönskärissä käyvien on totuttava, sillä ainahan löytyy ihmisiä jot­ka eivät osaa kunnioittaa men­neiden sukupolvien työtä. Ele­tään hälläväliä tyyliin ja tärvellään sekin vähä, joka meidän päiviimme on säilynyt.

Haaksirikkojen saaret

Vanha tarina kertoo Suomen viimeisen katolisen piispan Ar­vid Kurjen ajautuneen laivoineen etelämyrskyn myötä Rönskäriin, jossa laiva, että sen matkassa olleet ihmiset tuhou­tuivat. Ei ole löytynyt piispan laivaa, mutta eipä sitä ole to­sissaan haettukaan, vaikka Delfin ry:n sukeltajat ovatkin ko­lunneet Rönskärin vesiä kohta neljännesvuosisadan.

Tarinaa piispasta ja hänen laivastaan voidaan pitää enteel­lisenä, kun tarkastellaan Rön­skärin vesillä tapahtuneita lai­vojen haaksirikkoja. Ei löydy montakaan vuotta Rönskärin historiassa etteikö siellä yksi tai useampi laiva olisi kohdan­nut matkansapäätä. Synkän muiston Rönskärin historiaan jättää v. 1912 myöhäis-syksy sekä v. 1913 jolloin meri kantoi raskaan veron Rönskärin ve­sillä.

Elettiin vuoden 1912 syksyä luotsilaitoksen venäläistäminen oli kuohuttanut mieliä Rönskärissäkin, jossa luotsit olivat joukolla sanoutuneet irti lai­toksen palveluksesta. Loka­kuun 12. päivän aamu valkeni hitaasti. Alhaalla riippuvat pil­vet estivät viimeiseen saakka päivänvalon pääsyn mökkeihin, joissa saarten väki heräili aamuaskareihinsa. Merellä useita päiviä vallinnut myrsky alkoi asettua.

Bergskärin kupeessa olevan mökin asukkaat huomasivat ensimmäisenä tapahtuneen, rantavedessä kellui plankun ja parrun pätkiä. Saarelaiset ar­vasivat onnettomuuden tapah­tuneen. Rantaan ajautuneen hylkytavaran perusteella selvi­si, että raumalainen Parkkilaiva "Hermes" oli ollut matkalla Torniosta Englantiin lastina 350 m3 plankun ja parrunpätkiä.

Merelle lähtenyt tullihöyry "Mäntyluoto" löysi "Hermek­sen" irtirevenneen isonmaston, mutta itse laivan uppoamispaikkaa ei koskaan saatu selvil­le. Ensin luultiin koko laivan 11 hengen miehistön hukku­neen laivan mukana, mutta muutama viikko onnettomuu­den jälkeen ilmestyi kotiinsa Raumalle eräs laivalla palvel­lut matruusi. Hän oli joutunut putkaan Torniossa hieman en­nen laivan uloslähtöä, näin sel­viten ainoana eloonjääneenä "Hermeksen" miehistöstä.

"Passepartout"

"Hermeksen" haaksirikos­ta oli kulunut lähes vuosi kun Rönskärissä rytisi taas. Syys­kuun 13. päivän aamulla klo 3.28 törmäsi ruotsalainen Parkkilaiva sakeassa sumussa Storsandin mataliin tuhoisin seurauksin, tapahtumien kulku oli seuraa­vanlainen: Parkin kapteeni Ohlson oli laskeutunut alas keulamastosta, jossa hän oli ollut tähystämässä. Kun mi­tään poikkeavaa ei näkynyt oletti hän aluksen liikkuvan turvallisilla vesillä.

Hän ehti juuri nousta peräkannelle, kun alus yllättäen törmäsi vedenalaiselle karille. Kevättuuli ja korkea merenkäynti alkoivat hakata sitä ka­ria vasten. Toinen vahti herä­tettiin nopeasti ja purjeet ah­dettiin paikalle, mutta laiva al­koi kallistua niin pahoin, että purjeet oli nopeasti koottava jottei olisi kaaduttu. Klo 4.30 todettiin laivan saaneen pahan vuodon, sillä niin nopeasti tun­keutui vettä lastiruumaan.

Ei aikaakaan kun ruuma oli täyn­nä vettä. Klo 9.00 mastoon noussut tähystäjä havaitsi Rönskärin tunnusmajakan ja joi­denkin korkeampien saarten huippuja. Matalat saaret ja karit olivat edelleenkin tiheän sumun pei­tossa.

Havaintojen perusteella kapteeni Ohlson päätteli laivan makaavan karilla lähellä Storsandia. Tilanteen käydessä yhä tukalammaksi laivalla päätettiin se jättää. Väki siirtyi pelas­tusveneisiin, joilla soudettiin Storsandille. Iltapäivällä klo 14.30 lähti kapteeni ja laivan miehistö paikalle sattuneella kalastajaveneellä Vaasaan ha­kemaan apua. Perämiehen ja stuertin jäädessä Storsandille vartioimaan laivaa.

Apua saatiin Vaasassa olleel­ta pelastushinaaja "Mercurilta" joka 14. päivänä pelasti parkin takilan, irtaimiston ja muonavaraston. Sukeltajan suorittamassa tarkastuksessa todettiin parkin saaneen niin pahoja vaurioita, että sen pe­lastamisesta luovuttiin, se jä­tettiin hylyksi.

Kuunari "Azira" uppoaa "Passepartoun" hylky lojui Storsandin edustalla mastottomana ja hylättynä. Kalastajat olivat irroitelleet hylystä kuka mitäkin. Muutama myrskykin oli sitä riepotellut, mutta sit­keästi se pysytteli kivikolla, johon se syyskuun 13. päivänä törmäsi.

Ruotsin Limhamnista sementtilastin ottanut Lysekilistä kotoisin oleva kuunari "Arizan" matka alkoi onnetto­masti. Lastinsa saatuaan se lähti merelle 30. päivänä elo­kuuta 1913 määräsatamana Ruotsin Luleå. Ehdittyään vas­ta Sandhamnin luokse, se 1. päivänä syyskuuta aamulla kel­lo 10.00 törmäsi sumussa yh­teen Parkki "Ropertin" kans­sa saaden niin pahoja vaurioi­ta, että sen oli hakeuduttava Ystadiin korjattavaksi. Matkaa päästiin jatkamaan vasta 26. päivänä syyskuuta. Merenkurkun vesille saavuttiin 10. päivänä lokakuuta. Kapteeni Permin Vaasassa 15. päi­vänä lokakuuta antaman meri­selityksen mukaan tapahtumien kulku merenkurkussa oli seu­raavanlainen.

"Lokakuun 10. päivän illalla klo 18 maissa saatiin näkyviin laivan vasemmalla puolella val­koista valoa näyttävä majak­ka, joka ohitettiin oikealta noin 4 mailin etäisyydeltä. Oletimme majakan olevan Ruotsin Skagsuddin, joten itäpuolella riittäisi vapaata vettä. Kello 20.30 saimme yllättäin näkyviin ma­jakan, joka antoi kaksi punais­ta ja yhden valkoisen välähdyk­sen, josta tunnistimme sen Va­lassaarten majakaksi. Äsken ohittamamme majakka täytyi

jatk. Sivulle 9

LOPPU DIGITALISOIDAAN MYÖHEMMIN