Ero sivun ”Runokilpailusta” versioiden välillä
Ei muokkausyhteenvetoa |
(ei mitään eroa)
|
Nykyinen versio 25. helmikuuta 2008 kello 17.50
VT- nr 7 / 2002
Päätoimittaja Juhani Jokinen pyysi allekirjoittanutta tulevan julkaisun toimittajan ominaisuudessa selventämään kilpailukokonaisuutta hieman yksityiskohtaisemmin. Siis tarkoituksenahan on löytää Vaasasta ja maakunnasta nippu vahvaa ajatel- mallista runoutta. Osallistuvien tekstien tulee olla 2 - 12 riviä pitkiä. Tämä on tarkoituksenmukaista; näin saadaan enemmän yksittäisiä tekstejä mukaan ja joiltakin osallistujilta ehkä enemmänkin kuin vain se yksi ainoa. Tähän päädyttiin myös siksi, että runoajatelmat ovat usein luonteeltaan lyhyehköjä ja sellaiseksi voi pidemmänkin runon tiivistää. Minähän en henkilökohtaisesti tule millään muotoa puuttumaan ensi syyskuussa tapahtuvaan tekstien lopulliseen jyrytykseen. Sen hoitavat kyseiseen tehtävään valitut henkilöt. Merenkurkun taideseura puolestaan vastaa omasta mukaan tulevasta erillismateri- aalistaan ja alustavasti on sovittu, että suurin osa kilpailun palkintoina jaettavista taideteoksista tulee olemaan osa kyseisen Kuvallista kerrontaa -teoksen kuvitusta. Kaikkien palkintoteosten kuvat tullaan julkaisemaan tämän lehden palstoilla ennen syyskuun loppua ja se täytyy vielä erikseen mainita, että kaikki työt toimitetaan voittajille raamitettuina. Yhdistykseen liittyvissä asioissa voi ottaa yhteyttä Merenkurkun taideseura ry:n puheenjohtajaa J-P Kakkuriin tai yhdistyksen sihteeriin Tarja Kettuseen.
Että ei muuta kuin lähettäkäähän hyvää tekstiä Vaasa Tidningin toimitukseen, niin saadaan aikaiseksi mahdollisimman onnistunut julkaisu.
--Risto Jalonen