Ero sivun ”Oikeassa oleminen on vaikeaa” versioiden välillä
Ei muokkausyhteenvetoa |
(ei mitään eroa)
|
Nykyinen versio 7. elokuuta 2008 kello 22.42
7.4.2007 Suomi24
Kaikki jotka sanovat asiat niin kuin ne oikeasti ovat, ovat aina olleet ja tulevat
olemaan valtaapitävien hampaissa. Tämä siksi, että rehellisyys on niin harvinainen
luonnonvara ettei sen asialliseen kulttuuripolitiikkaan suhteuttamiseen ole päättäjillä
ollut koskaan varaa.
He tekevät kompromisseja.
Rehellisyyden ovat vallasmiehet ja –naiset myyneet jo moneen kertaan
ja hyvällä voitolla, aina oman etunsa turvaten.
He pitävät alamaisina kohtelemiaan tapauksia talutusnuorassaan hamaan loppuun saakka,
jos se vain suinkin on mahdollista ja eritoten niin kauan kuin se on mahdollista.
Asiaan ja ryhmätietoisuuteen sitoutuneiden päättäjien ulkopuolisiin kohdentuva oikeudenmukainen kohtelu on täysin poissuljettua, jos se ei mitenkään edistä ryhmän kautta heidän etuaan, eikä ole yleisesti ottaen myötämielinen heidän ajamalleen asialinjaukselle. Onhan jotain täysin käsittämätöntä. jos heidän ratkaisunsa eivät oikeita ole.
Tehtiin tuossa Hemmingin Heikin kanssa kirja ’’Kaksi ääntä Pohjanmaalta’’ ja siinähän on sitten mukana myös tätä rehellisyyden perimmäiseen olemukseen paneutuvaa tekstiä, joka kertoo myös elämän oikein ymmärtämisen merkityksestä ja siitä että laskunsa on jokaisen maksettava… tavalla taikka toisella.
Juttuhan on niin, että itse kunkin on kaiken uhallakin, jos taiteilija on olevinaan, pystyttävä ja uskallettava esittää asiat sellaisina kuin ne OIKEASTI OVAT ja varsinkin niin, että niistä yleisesti ottaen selvää saadaan ja mieluummin sellaistakin asiaa mistä kuka tahansa voi ottaa kiinni ja saada selkoa. Tästä päädytään sitten sellaiseen juttuun millä voi ja pystyy ravistamaan käsityksiä. Sillä on virkaa. Tyhjänpäiväisyyksillä ei ole, vaikka ne olisi pakattu kuinka hienoon taiteelliseen pakettiin.
’’Kaksi ääntä’’ -kirjasta löytyy sitten minun kynästäni tällaista tekstiä, joka antaa osviitta siitä, että noin yleisesti ottaen me Heikin kanssa tiedetään missä mennään.
Ei muuta ku puhutaan Ei muuta ku kuljetaan Maailman valot vilkkukoon On meillä reittimme Tien laidoilla ristiinnaulitut roikkuu Vielä näkyy vapaita henkareitakin olevan Moni tullut kaapista Moni lukittu isompaan huoneeseen Vähissä vaeltaja veljet Maailmojen valot viettelee Asiat muuttuu muuttukoot Pohja pysyy kunhan on paikallaan.
Minulla vain tieni tää Se on totta Valhe häviää.
- Risto Jalonen