Ero sivun ”Parkkilaiva Magdalena” versioiden välillä
Ei muokkausyhteenvetoa |
(ei mitään eroa)
|
Nykyinen versio 3. huhtikuuta 2008 kello 18.55
Delfin kerholehti
Toukokuu 1982
Parkkilaiva Magdalena
Tänä vuonna tulee sukelluskerho Deifin ry:n perustamisesta kuluneeksi yhdeksäntoista vuotta. Näiden vuosien varrrella ovat- sukeltajat paikallistaneet ja tutkineet monia hylkyjä. Yksi niistä on pieni Magdalena niminen parkkilaiva. Sen hylky löytyi Deifiinien sukellusleirillä kesällä vuonna -1975. Hylkynä se on melko vaatimaton, mutta sen viimeinen meriselitys kertoo omalla karulla tavallaan meren voimasta, työstä laivalla, sekä rannikon asukkaiden karusta elämästä.
Tämä on vapaa - mukaelma ja suomennos Magdalenan kapteenin Bengt Johanssonin Nikolain kapungissa 10 päivänä syyskuuta 1879 antamasta meriselityksestä.
“Lähdimme Lontoosta elokuun 28 päivänä 1879 nousuveden ollessa parhaimmillaan. Olimme vieneet puutavaralastin ja menossa kotisatamaa Uumajaan pelkässä painolastissa. Kello 9.30 ennen iltapäivää jättivät hinaaja ja jokiluotsi meidät. Samalla saimme meriluotsin, jonka johdolla lähdimme kaikkien purjeiden ollessa ylhäällä pyrkimään ulos merelle.
Ilma oli puolipilvinen ja tuuli puuskittainen. Kello 6.00 jälkeen puolenpäivän jätimme luotsin Sunkin majakkalaivalle. Kello 9.30 jälkeen puolenpäivän ohitimme Ordfonäsin majakan ja suuntasimme keulan ulos Pohjanmerelle.
Matka jatkui suotuisasti syyskuun 4 päivään, jolloin ohitimme Pohjanlahdella sijaitsevan Finngrundin majakan. Kello 12.00 puolenltapäivin tuuli yltyi myrskyksi. Purjehdimme laita-vastaisessa oikeanpuolen haisseilla. Myrsky yltyi niin, että iltapäivällä kokosimme pois - ylämärssypurjeet, samalla reivasimme isot märssypurjeet. Illansuussa myrsky kiihtyi hirmumyrskyksi.
Kokosimme kaikki purjeet ja laiva asetettiin piihin alakeulamärssyn avulla. Perjantaina 5 päivänä syyskuuta, myrskyn yhä raivotessa, näimme Rönnskärin tunnusmajakan. Yritimme kääntää läivan niin, että pääsisimme suojaan Rönnskärin satamaa. Miehet kamppailivat epätoivoisesti yrittäen nostaa isoa-ja kahvelipurjetta, jotka kuitenkin repesivät tuulen voimasta.
Keulamärssypurjeen kokoaminen epäonnistui ja laiva ajautui ohjauskyvyttömänä kohti Rönnskärin matalikoita. Kello 4.00 ennen puoltapäivää törmäsi laiva suurella voimalla vedenalaiselle karikolle, puu murtui rytisten ja meri virtasi sisään laivaan.
Yritimme laskea laivan isonveneen mereen, mutta se murskaantui täysin vasten laivan kylkeä. Perämies ja kuusi laivamiestä lähtivät painolastiproomulla, joka kuitenkin kaatui myrskyssä ja miehet katosivat aaltoihin meidän voimatta auttaa heitä millään tavalla.
Laivassa oli jäljellä enää pieni purjevene niin sanottu sluuppi, jolla lähdin kolmen laivamiehen kanssa. Pääsimme suurin ponnistuksin Brusbodanille josta luotsivene pelasti meidät kello 3.00 jälkeen puolenpäivän.
Kiertelimme luotsiveneellä Magdalenan ympärillä, mutta myrsky oli edelleen niin kova, että emme päässeet lähelle laivaa. Merellä ei kuitenkaan näkynyt elämää ja kukaan ei vastannut huutoihimme. Myrskyn tyynnyttyä ryhdyimme lauantaina 6 päivänä syyskuuta Rönnskärin asukkaiden avustamana pelastamaan Magdalena irtaimistoa. Sunnuntaina saimme pelastettua muutaman purjeen ja osan takilaa. Maanantaina 8 päivänä syyskuuta alkoi myrsky uudelleen ja tuhosi Magdalenan muuttaen sen hylyksi. Uumajassa odottivat seitsemän miehen perheet turhaan, meri oli taas kerran ottanut omansa.
Kertomus Magdalenasta ei vielä pääty tähän vaan jatkuu kalastajien kertomana kesällä 1979. Olimme päättäneet käydä vielä kerran tutkimassa Magdalenaa. Paikanpäällä tapasimme Rönnskärin kalastajia, joilta kuulimme seuraavan kertomuksen:
Muutamia viikkoja Magdalenan haaksirikon jälkeen, saapuivat vanha kalastaja ja hänen vaimonsa tapansa mukaan syyskalaan Brusbodan kalakämpälle. Saavuttuaan suojaiseen ahdenpoukamaansa heitä kohtasi onneton näky. Seitsemän hukkuneen merimiehen ruumiit kelluivat rantavedessä. Näin oli meri merkinnyt tämän paikan onnettomaksi elää ja asua.
Vanha kalastajapariskunta muutti pois Brusbodalta, joka sen jälkeen on ollut täysin autio luoto, vain kalakämpän nurkkakivet kertovat siellä joskus olleesta elämästä.
Hiljaisina sukelsimme meren siniseen hämärään, missä lahoavat plankut kertoivat omaa tarinaansa onnetomasta Magdalenasta ja sen kamppailusta meren voimia vastaan.
Muistiin merkinnyt Unski ja Kaisa.