Ero sivun ”Pelitapahtumia monen toimen monitoimikentällä” versioiden välillä

Vaasapediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei muokkausyhteenvetoa
 
(ei mitään eroa)

Nykyinen versio 2. maaliskuuta 2008 kello 23.44

Vaasan Ikkuna 25.6.1990


Toimittajat vastaan toimitsijat... vai kuinka se olikaan. Hällä väliä sillä joukkueet erottuivat joka tapauksessa toisistaan paitojen värien johdosta, olivatpa ketä hyvänsä.

Tempauksen järjestelystä lankeaa kiitos Antti Lahtiselle ja Marjut Peuralalle, muita unohtamatta ja suunnaton myötätunto Keijo Tammiselle pelipaitamuotoisesta sponsoroinnista.

Mutta asiaan

Aluksi painoi suurinpiirtein lehtiväestä muodostunut keltainen joukkue rankasti päälle ja peli lainehti voimakkaana hyökynä vihreiden puolustuspäädyssä, mutta painostuksesta puuttui aikaansaannos ja niinpä vihreät pääsivät pistohyökkäyksillään rokottamaan pahasti ja tulosta syntyi. Ottelun tiimmellyksessä keltaiset kuitenkin kuroivat kahden maalin kaulan umpeen ja tasatilanne piti pitkään jännitystä pinnassa.

Etupäässä kaupungin toimihenkilöistä koostunut vihreäjoukkue oli huomattavasti runsaslukuisempi ja kesken matsin tiiviiden tunnelmien heidän puolelleen hiipi sivustoilta vahvistuksia. Tämähän olikin enemmän kuin sopivaa ja keltaisiakin olisi toki huolittu, mutta miehistötäydennystä ei kentän reunamille ilmestynyt, vaikka olihan jengiä kuin pipoo muutenkin.

Mimmiliigaakin oli paikalla kiitettävän runsaasti ja muutama Maradonnakin nähtiin ja herrasmiesmäisesti heille pelitilaa annettiin. Sääntöjäkin sentään oli eli paitsioita ei tunnettu, sivuraja oli ulottuvuuskysymys, takarajassakin joustettiin ja maalilinja oli venyvä käsite. Kaikki molarin käsissä pysyneet torjunnat hyväksyttiin, koukattiinpa pallo hyppysiin kuinka tai mistä tahansa.

Ja takuulla oli mukavaa. Kukaaan ei joutunut teippailtavaksi. Saatiin dynaamisen raikasta ilmaa. Kaikki steppasi tyylillään. Rento kentällinen etten sanoisi. Osallistuttiin, nautittiin olosta, eikä kenenkään tarvinnut olla vakavissaan, juuri tämän takia onnistuttiin. Koettiin hyvätuulinen ulkoiluhappening palloilun merkeissä ja loppukesästä otetaan urheilullisesti uusiksi, mutta onko se futista tai mitä lie; laji on vielä avoin.

ps. Meinasi unhoittua, mutta eipä kai tuo olisi ollut niin nokon nuukaa, että tiukan rankkarikilvan jälkeen lehdistöpoppoo voitti 4-2. Ja Tepon Ekku muuten tuomitsi. Kaksi korttia ja siillä siisti.

--Risto Jalonen