Ero sivun ”Juhani Tikkanen Leif Färdingistä” versioiden välillä

Nykyinen versio 10. joulukuuta 2014 kello 15.34

Juhani Tikkasen postauksia Leif Färdigistä

Leif Färding on runoilija!

Ote Keijo Nevarannan blogista 25.9.2009

Vaasalaislähtöinen Leif Färding (1951-1984) tuli suomalaisen runouden kenttään 20-vuotiaana vuonna 1971 ilmestyneellä kokoelmalla ”Maailmaa minä rakastan”. Alusta lähtien runoilija jäi panteistisella lyriikallaan marginaaliin. Kirjallisuuden valtavirta vei kohti osallistuvaa runoutta; Saarikoski oli näyttänyt suuntaa kokoelmilla ”Mitä tapahtuu todella (1962)” ja ”Katselen Stalinin pään yli ulos (1969)”. Ja perässähiihtäjät hiihtivät perässä.

Färdingin niskaan sovitettiin hippi-runoilijan ja zeniläisyyden manttelia. Hippi hän oli ehkä elämäntavoiltaan ja ulkomuodoltaan, mutta Färdingin runoudessa hippiydestä kielivät vain etäisinä kaikuina jonkinasteinen henkinen veljeys Gary Snyderin runouteen tai kiinnostus itämaiseen filosofiaan. Zen-runoilija Färding ei missään tapauksessa ollut, hän soi aivan omalla äänellään Kommentti: Ripsa kirjoitti... Vielä lisää Färdingin tarinaan, että vaasalainen runoilija Göran Ekström on kääntänyt nivaskan Färdingin runoja ruotsiksi.

Olin hämmästynyt että kukaan ei ollut tajunnut niitä ennen ruotsintaa. Tämä on kuitenkin kaksikielistä aluetta ja Lefa kävi täällä usein.

Käännös on muutaman vuoden ikäinen jo.

Ilpo Tiihonen, Muusa, WSOY 1994

Leif Färding, Seitsemän vuoden runot, WSOY 1979

Kirjailijoiden yhte3istä etsimässä (Tapio Parkkari)

Färdingin valikoimassa on vähän yli 100 kpl runoja, 144 sivua, ne on Leif Färding valinnut kokoelmistaan:

- Maailmaa minä rakastan 1971, - Luominen 1972 - Olen onnen poika 1973 - Levoton oksa, keinuva sydän 1977

Suomen Runotar vuonna 1990 kelpuutti Färdingiltä 13 runoa. Laskin muuten omani ja niitä on 12, eli Leif arvostettiin Runottaressa paremmaksi kuin Tikkanen. Onnea Leif; voitit! Toinen huomio: Leif Färding 'syntyi' runomaailmaan Helena Anhavan (Runotar: 11 kpl) jälkeen ennen Markku Intoa (Runotar 8 runoa, joka on aivan liian vähän miehen julkiseen maineeseen nähden). Färdingin runotuotanto alkoi siis monimahdollisuuksisessa välissä.

  Kätken kevään kaikki
  samaan nuppuun
  ja auringonpalikoin värähdän
       lammenkalvo

(Färding s. 72)

  Taivaankukka väreilee niin kuin metsälammen vesi,
  veden kalvolla aurinko, huojuva metsä,
  sinun läheisyytesi hetki veden kalvolla, metsässä,
                               silmissäni.

(Färding s. 108)

Sain Färdingin valikoiman haltuuni vasta tammikuussa 2000. Sen ilmestyminen aikoinaan oli jäänyt minulta huomaamatta. Sitten lukaisin Tiihosen Muusaa ja mieleeni jäivät leijumaan nuo kaksi Färdingin lammenkalvon kuvaa: "VÄLIMEREN LIHA"

  Paukahtaa illan immenkalvo, muovimatkatarra,
  ja oliivinkivi ikävän jalkovälistä
  kivilattiaan kilahtaa,
  ja tuhat huokausta kuullut tyyny
  ehkä tänään siihen tuhanteensa
  hajoaa,
  ja höyhenet lentelevät tuuleen
  sinne 
  tänne mistä
  haavat, suola, kauhistus ja toiveet
  nousevat,
  ja musta Rodolfo, rakkauden ottomarionettimanni
  hikoillen suorittaa lukutaidotonta riittiään,
  ja hiukan liian suuri coppertonekerroin
  vuoteessa kassaneidin pintaa syövyttää

  kun paukahtaa illan immenkalvo, päivänvarjotaivas
  halkeaa,
  ja kaksi karvapäätä kastuu
  sekunnin sadekuuron surkeudesta.

  Oi verinen kuu, kylmää sinistä silkkiä
  vasten!"

(Tiihonen s. 55)

Ilpo Tiihonen kirjoittaa rytmiä, Färding tavallaan säveltää. Färdingin kokoelmissa on minun mielestäni hienoa sanallista musiikkia, kuin hiljaista laulua. Itse taistelin parikymmentä eri versiota erästä tuulen ja sateen foneettista tekstiparia, ja lopputulos taisi jäädä vaisuksi, kuin himmeä tihkusade pehmentämään kovaa elämää. Hukkui ja katosi siihen ympäristöön, ei tuntunut jaksavan elää. Säälittää mielestäni hyvän runoparin puolesta. (Katso runoa Sada, tuuli sivulla saaste.htm).

Samaanko aiheeseen sopisi Jukka Koskelainen, alku runosta 'Musta joki' kokoelmasta Erään taistelun kuvaus:

  Siis eteenpäin, halki kytevän pellon.
  Myrsky on jälleen nousemassa,
  muutama tähti luonnottoman vahva.

  Olen tehnyt sen. Olen pistänyt puhki
  kalvon: tammet taipuvat uhkaavasti,
  ruoko pistää joenpinnan harhojen läpi.

  Tästä lähin kaikki on vaikeampaa, kevyempää.
  ...

Koskelainen käyttää samantuoksuisia aineksia kuin Färding ja Tiihonen. Tiihonen kirjoittaa Koskelaista 'kovemmin' kirjaimin; sisältö on olevinaan selkeää ja järjestyksessä, kun Koskelainen maalaa pehmeämmällä pensselillä.

Färding suihkii kokoelmissaan kymmenittäin pehmeitä hienoja hiljaisia musiikillisia tekstejä. Eikä aikanaan saanut niistä tarvitsemaansa ymmärrystä? Mies siitä suuttui ja kuoli 12.5.1984? Mihin olisikaan Färding runojansa vielä kehittänyt jos hänen olisi annettu jaksaa. On tietysti ylivoimaista vaatia että maapallon elämän on jaksettava elää ja uskoa hyvään tulevaisuuteen. On oltava myös oikeus poistua tai vaikkapa polttaa kahdeksas sinfoniansa.

Ilpo Tiihonen heläyttelee vähän kuin metallisoitinta, jollei ihan kannelta niin sähköistä bassokitaraa. Akustinen kitara ei Tiihosella soi, hän lisää siihen sähköä. Onnistuu päällisinpuolin niin että Ilpo Tiihosta lukee mielellään ja korvat viihtyvät. Minä pidän selkeästä rytmistä vaikka sitä kitaristit sähköllä vahvistavat, muka parantavat, ja muokkaavat. Harva rokki-bändi edes unissaan ajattelisi menevänsä lavalle akustisilla soittimilla, ilman sähköistä napanuoraa pitkin virtaavaa elektroniikan säveliä paikkaavaa 50 Herzin voimasykettä.

Vanhat kunnon Beatlet tekivät muuten tarvittaessa senkin. Beatlet osasivat soittaa ilman sähköäkin.

Arvojärjestys: vinoilin edellä että Runottaren arvoasteikossa Färding johtaa Tikkasta yhdellä runolla, Tiihonen muuten kirii tämän tekaistun kilpakolmikon johtoon 14 runolla. Kultaa siis Tiihoselle. Kyllä Tiihonen sen ansaitsee.

Vaikka samanlaisista jauhoista kaikki runonsa tuhraavat, Färding lammenkalvon, Tiihonen immenkalvonsa, Tikkanen sateensa ja tuulensa. Sisältäpäin maailma on jokakerta erilainen. Kuten runojen sisus on ainutkertaisen erilaista, lukukerrasta riippuen. Jokunen selkeä samanlainen teema yhdistää ne vain samaan runohyllyyn, ja paremminkin vain syventää erilaisten runojen pohjia. Ja elämä jatkuu. Joskus. Joillekin.

Leif Färding 1951-1984 Hiekansirun tavoin, valoa kysyen

 nojaan keltaiseen vaahteranlehteen.

Leif Färding, Ihan kuin ihminen kuuntelisi, 1984

Jossakin sanotaan Leif Färdingin kuolinpäiväksi 12.5.1984, ja paikaksi Helsinki.

23.11.1983 hänestä on kuitenkin tiettävästi havainto, Vaasasta.

Että kinastelisi milloin joku ei enää liene nähtävillä.

Alaston kynttilän lepatus hyytävä metsä, elämän huurut, hauraat

talvehtiva pehmosammal

Leif Färding julkaisi neljä kokoelmaa eläessään. Viides ilmestyi vuonna 1984. Seitsemän vuoden runot oli vielä runoilijan itsensä valikoima, siihen jokusen lisää valitsi Eila Kostamo ja jälkisanat Antti Nylén teokseen Kasvojesi valossa, Valitut runot 1971 - 1984. (WSOY vuonna 2000). Postuumisti ilmestyneen Ihan kuin ihminen kuuntelisi kokoelman runot on siinä myös.

Kuin hukkua kolera-altaaseen tai nukahtaa pehmosammaleelle. Lepo on jotakin jota ei enää oteta pois. Päinvastoin kuin metsän hämy joka päivänvalossa muuttuu sammalten kodiksi, puista katkeaa väsynyt oksa. Tahdon muuttua ääniksi kaikkialla

 ja lakata olemasta tämä kipu.

Tiuuliosta Tuulista, auringonsäteet piiloutuvat syksyllä putoavien lehtien sekaan, kilpajuoksu

olla vapaa kuin keltainen lehti, lentämään oppinut

Juhani Tikkanen

@@ Rivi 1: / Rivi 1: @@
-Keijo Nevaranta Leif Färdingistä
+'''Juhani Tikkasen postauksia Leif Färdigistä'''
-Perjantai 25. syyskuuta 2009
-Muuttua ääniksi kaikkialla/ ja lakata olemasta tämä kipu
-Leif Färding: Kasvojesi valossa; Valitut runot 1971 - 1984
-”Tutkimuksissani minä lähestyn sinua ja s(inussa)
-istun suuren linnun siipien välissä,
-annan katseeni levätä sopusointuisten
-liikkeiden yllä ja elän
-jokaisen rytmin
-haavanlehtien putoamisesta
-yhteiskunnalliseen kumoukseen.”
-(Leif Färding: Luominen 1973)
-Minulla ei ole kirjahyllyssäni Leif Färdingin valittujen runojen antologiaa ”Kasvojesi valossa”. Färdingin ”Luominen” on. Sekään kirja ei ole alun perin minun, vaan Vaasan kaupunginkirjaston, josta lainasin kirjan 80-luvun loppupuolella.
+Leif Färding on runoilija!
-Silloinen koirani Tipsu - joka piti hyvästä kirjallisuudesta – söi kirjankansista kulmat ja suluissa olevan osan Färdingin runoa. Kirja tuli lunastettua itselleni.
-Färdingin runouteen olin tutustunut mutkan kautta 80-luvun vaihteessa ollessani osapäivätöissä Kristiinan kaupunginkirjastossa. Kirjastonhoitaja oli käynyt Vaasassa Ohlssonin antikvariaatissa tekemässä ”löytöjä” kirjastoon.
-Hän oli selaillut jotakin kirjaa, kun epämääräisen oloinen mies tuli puhelemaan. ”Minä olen muuten kirjoittanut tuon kirjan”, epämääräinen sanoi. Epämääräinen oli runoilija Leif Färding. Kirja tuli hankituksi kirjastoon. Se taisi olla ”Levoton oksa, keinuva sydän” vuodelta 1977.
-Tuohon aikaan 80-luvun vaihteessa Färding oli jo pahasti sairas. Kekkosen poliisit ja armeija kidutti häntä psykotroniikalla. Mustat ja punaiset autot vainosivat häntä. Färdingin ihmisyyden portaikko roihusi tulessa. Runoilija vietti aikoja Huutoniemen mielisairaalassa ja asusti välillä Ohlssonin antikvariaatin yläpuolella kalustamattomassa asunnossa.
-Christian Ohlsson kertoi, että Färding kävi paskalla antikvariaatissa, koska epäili FBI:n soluttaneen oman vessansa putkistoon heroiinia ja kultaa mustamaalatakseen runoilijan. Jotain parapsykologista siinä oli: ”Aina kun Färding kävi paskalla, antikvariaatin vessan pönttö meni tukkoon”, Ohlsson kertoi minulle myöhemmin.
-”Kevään avaaman hetken olen soitin hellissä käsissä”
+Ote Keijo Nevarannan blogista 25.9.2009
-”Minutkin saavuttaa valo, puhkean kukkaan ja
+Vaasalaislähtöinen Leif Färding (1951-1984) tuli suomalaisen runouden kenttään 20-vuotiaana vuonna 1971 ilmestyneellä kokoelmalla ”Maailmaa minä rakastan”. Alusta lähtien runoilija jäi panteistisella lyriikallaan marginaaliin. Kirjallisuuden valtavirta vei kohti osallistuvaa runoutta; Saarikoski oli näyttänyt suuntaa kokoelmilla ”Mitä tapahtuu todella (1962)” ja ”Katselen Stalinin pään yli ulos (1969)”. Ja perässähiihtäjät hiihtivät perässä.
-minun ruumiini soi;
-kevään avaaman hetken olen soitin
-hellissä käsissä
-liikettä, joka valaisee naurulla
-avaruuden yön.”
-(Färding: Maailmaa minä rakastan 1971)
-Vaasalaislähtöinen Leif Färding (1951-1984) tuli suomalaisen runouden kenttään 20-vuotiaana vuonna 1971 ilmestyneellä kokoelmalla ”Maailmaa minä rakastan”. Alusta lähtien runoilija jäi panteistisella lyriikallaan marginaaliin.
-Kirjallisuuden valtavirta vei kohti osallistuvaa runoutta; Saarikoski oli näyttänyt suuntaa kokoelmilla ”Mitä tapahtuu todella (1962)” ja ”Katselen Stalinin pään yli ulos (1969)”. Ja perässähiihtäjät hiihtivät perässä.
-Färdingin niskaan sovitettiin hippi-runoilijan ja zeniläisyyden manttelia. Hippi hän oli ehkä elämäntavoiltaan ja ulkomuodoltaan, mutta Färdingin runoudessa hippiydestä kielivät vain etäisinä kaikuina jonkinasteinen henkinen veljeys Gary Snyderin runouteen tai kiinnostus itämaiseen filosofiaan. Zen-runoilija Färding ei missään tapauksessa ollut, hän soi aivan omalla äänellään:
-”Maan pehmeää ihoa vasten minä soin
+Färdingin niskaan sovitettiin hippi-runoilijan ja zeniläisyyden manttelia. Hippi hän oli ehkä elämäntavoiltaan ja ulkomuodoltaan, mutta Färdingin runoudessa hippiydestä kielivät vain etäisinä kaikuina jonkinasteinen henkinen veljeys Gary Snyderin runouteen tai kiinnostus itämaiseen filosofiaan. Zen-runoilija Färding ei missään tapauksessa ollut, hän soi aivan omalla äänellään
-ja minun lauluni
+Kommentti:  Ripsa
-on ruohon laulua,
+kirjoitti...
-tulen ja veden yhdyntä synnyttää esikoisen
+Vielä lisää Färdingin tarinaan, että vaasalainen runoilija Göran Ekström on kääntänyt nivaskan Färdingin runoja ruotsiksi.
-niin erilaisen
-kuin ilma.”
-(Färding: Maailmaa minä rakastan 1971)
-"Hiljaisuus, vastasatanut lumi lävitseni"
-Kun Färdingin kolmas kokoelma ”Olen Onnen poika” vuonna 1973 ilmestyi, elämään oli tullut uutta. Färding oli kirjoittanut runokokoelman vuodessa, rakastunut ja mennyt avioliittoon. Runoilija on rakastunut luontoon, naiseensa, elämään, ja elämänilo pursuaa alkuaikojen kokoelmista; rakastuminen ja kaiken olevaisen rakastaminen.
-Pekka Luhta kirjoittaa kokoelman nimirunosta: ”Säkeiden kultanokkainen lintu rakkaan sormella viittaa avioitumiseen: onnen poika” (Lakeuden Kutsu 1/83)
-”Pääskynsilmu
-ja timotei
-sydämenkirjaan”
-(Färding: Olen Onnen Poika 1973)
-”Kätken kevään kaikki
+Olin hämmästynyt että kukaan ei ollut tajunnut niitä ennen ruotsintaa. Tämä on kuitenkin kaksikielistä aluetta ja Lefa kävi täällä usein.
-samaan nuppuun
-ja auringonpalikoin värähdän
-lammenkalvo.”
-(Färding: Olen Onnen Poika 1973)
-”Syksy tuulisella oksalla on vuodenaikani”
-”Tummansininen yö, itseni kanssa yksin,
+Käännös on muutaman vuoden ikäinen jo.
-linnun ääni etäällä sydämeni ääni,
-maailman reunalla tuulee.
-Lapsen kasvot piirtyvät pimeään kun kävelen kohti
-painan posken poskea vasten,
-maa allani.
-Minun pitäisi löytää toinen kukkiva kamara.”
-(Färding: Levoton oksa, keinuva sydän 1977)
-Kolmannen kokoelman jälkeen Färdingin runokirjojen julkaisuun tulee neljän vuoden tauko. Yhteiskunnallisesti Färding on mukana vaihtoehtoliikehdinnässä koko 70-luvun. Hän on mukana Juha Olavisen ja muiden oraansuojelijoiden kanssa perustamassa Helsinkiin Suomen ensimmäistä kasvisravintolaa.
-Hän kääntää Kahlil Gibrania (Gibran: Vaeltaja 1976, Gibran: Jumalan tuli 1977) ja on mukana suomentamassa ja toimittamassa ”Idän viisautta” –antologiaa (Leif Färding, Klaus Karttunen, Kai Nieminen: Idän viisautta 1977). Nykynäkökulmasta Färdingiä voisi luonnehtia vihreäksi ennen vihreää liikettä.
-Färdingin henkilökohtaisessa elämässä oli kuitenkin jo alkanut tapahtua seismisiä järistyksiä, jotka lopulta tuhosivat runoilijan. Kokoelman ”Levoton oksa, keinuva sydän” (1977) kirjoittamisen siimeksessä Färdingin avioliitosta oli syntynyt poika, Mikko, joka muodostui Färdingin elämän rakkaimmaksi ja tärkeimmäksi ihmissuhteeksi.
-Pian tämän jälkeeen avioliitto alkoi kuitenkin rakoilla. Färdingin kokoelmassa on edelleen läsnä nuoruuden elämänilo, luonnon rakastaminen ja riemukas tanssi elämisen virrassa. Mutta samalla joukkoon on soluttautunut synkän melankolisia sävyjä:
-”Kun puhallan hahtuvapalloon
-laskuvarjot kieppuvat iloisesti tuulessa
-ja sanaton poikani nauraa.
-Olen pysähtynyt katsomaan tätä
-minkä kadotin kauan sitten.”
-(Färding: Levoton oksa, keinuva sydän 1977)
-”Ja sinä olit mieli, joka meni puunkoloon ja kiven koloon
-ja kätkit yksinäisyytesi hetket,
-riemun joka ei ole yhteinen, ja poistuit nopeasti kaikkialta
-eikä kukaan, ei kukaan
-nähnyt tulivuoren purkautuvan
-sydämesi dynamiittia, kun räjäyttelit rinteiden kallioita.”
-Färding: Levoton oksa, keinuva sydän 1977)
-Pekka Luhta kuvaa Lakeuden Kutsussa kokoelman kirjoittamisen tilannetta: ”Tähän melankoliseen hetkeen syntyy avioliitosta poika. Aviosuhde on ajautunut karille. Nainen löytää rakkaudelleen kohteen liiton ulkopuolelta.” Kokoelman ilmestymisen aikaan Färding oli enimmäkseen kahden Mikko-poikansa kanssa.
-Mikko oli tuolloin 2-vuotias. Vaimo oli löytänyt sosiologi Sarjasen uudeksi elämänkumppanikseen. Ero tuli syksyllä 1977.
-”Puhun kaukaa, ilma ympärilläni on harmaa kivi”
-”Puhun kaukaa, ilma ympärilläni on harmaa kivi,
+Ilpo Tiihonen,
-olen hautakammio itseni muotoisen
+Muusa,
-käytävän päässä,
+WSOY 1994
-niin syvällä ja etäällä asun. Sydämessäni
-lepää selkeys kuin syvällä vuoressa veden yö.”
-(Färding: Ihan kuin ihminen kuuntelisi 1984)
-Tämän jälkeen Färdingin elämänsuunnitelma alkaa luhistua. Kun Pekka Luhta maaliskuussa1983 haastatteli Färdingiä Lakeuden Kutsuun, haastattelussa tulee esiin järkyttävä kuva mielenterveytensä ja elämänvoimansa rippeetkin kadottaneesta ihmisestä. Omaelämäkerrallinen tilitys lienee kirjallisuudenhistorian kammottavimpia.
+Leif Färding,
-Psykotrooninen kidutus on iskenyt kimppuun siviilipalvelusyrityksessä Lohjan väestönsuojelukoulussa 1978. Säännöllinen läheisyysyhteys Mikko-poikaan katkeaa ja viimeinen rakkaussuhde, suhde Suvi Virtaseen päättyy vuonna 1979.
+Seitsemän vuoden runot,
-Haastattelussa Färding kertoo, miten hänen viimeinen yrityksensä perustaa koti tapahtui elokuussa 1978 Kalevankadulla. Sen jälkeen ”alkoi surrata: pzzyyy” Lasten vuonna 1979. ”Häikäilemättömästi pantiin jylläämään kidutuskesä –79. Se toteutettiin vaikka kysymyksessä oli kotini, viimeinen yritykseni rakentaa koti, jossa voisin tavata poikaani Mikkoa; kotini Mikon kanssa. Sitten minut vietiin dorkikselle. Se tapahtui syksyllä 1979.” (Lakeuden Kutsu 1/83)
+WSOY 1979
-”Ihan kuin ihminen kuuntelisi”
-”Menin rannalle. Puhuin kivelle
+Kirjailijoiden yhte3istä etsimässä (Tapio Parkkari)
-ja kylmässä tuulessa väräjöiville lehdille
-koska oli syksy.
-Puhuin myös kivien ja kaarnojen ja sammalten samoajille,
-hyönteisille.
-Puhuin linnuille ja levottomalle tai tyvenelle merelle,
-puhuin auringolle.
-Ja koko ajan tuntui kuin ihminen kuuntelisi.”
-(Färding: Ihan kuin ihminen kuuntelisi 1984)
-Färding on Hesperian mielisairaalassa ensin avo-osastolla, sitten suljetulla ja pääsee lopulta pois ”niin kuin sieltä päästään: Ryhtymällä valheelliseksi samalla tavalla kuin tämä sivilisaatio on valheellinen; eli toteamalla ettei minua enää vaivaa mikään, toteamalla ettei punaisia ja mustia autoja ole, ettei psykotroniikkaa ole; ja herra ylilääkäri on oikeassa: kirjoittakaa rauhoittavia.” (Lakeuden Kutsu 1/1983).
+Färdingin valikoimassa on vähän yli 100 kpl runoja, 144 sivua, ne on Leif Färding valinnut kokoelmistaan:
-Viimeisiksi elinvuosikseen Färding muuttaa takaisin nuoruuden kotikaupunkiin Vaasaan. Mielenterveys ei enää palaa. Färding elää elämänsuunnitelmassaan epäonnistuneen ihmisen elämää vaihtelevalla menestyksellä, välillä Huutoniemen mielisairaalassa, välillä tyhjän kodin autiudessa.
-Lakeuden Kutsu-lehden jutun kuvituksena on Gunnar Bäckmanin ottama järkyttävä kuva runoilijasta puolittain makaamassa, puolittain nurkkaan nojautuen patjalla, kädessään edessään kävelykeppi ikään kuin suojaksi maailman, elämän ja yhteiskunnan julmuutta vastaan.
-Kirjoittamisesta Färding ei kuitenkaan luovu; se on kaikki mitä hänellä on karille ajautuneessa elämänlaivassa jäljellä: valokuvasuurennos Mikosta, patja, kävelykeppi, kynä ja paperia. Mutta edelleen, kaiken konkreettisen jo hajottua ympäriltä, Färdingin runous on säkenöivän kaunista tekstiä. ”Vaikka Färdingin elämä sameni, runous pysyi kirkkaana”, kirjoittaa Antti Nylen antologian ”Kasvojesi valossa” jälkisanoissa.
+- Maailmaa minä rakastan 1971,
+- Luominen 1972
+- Olen onnen poika 1973
+- Levoton oksa, keinuva sydän 1977
-”En saanut viikonloppulomaa,
+Suomen Runotar vuonna 1990 kelpuutti Färdingiltä 13 runoa. Laskin muuten omani ja niitä on 12, eli Leif arvostettiin Runottaressa paremmaksi kuin Tikkanen. Onnea Leif; voitit! Toinen huomio: Leif Färding 'syntyi' runomaailmaan Helena Anhavan (Runotar: 11 kpl) jälkeen ennen Markku Intoa (Runotar 8 runoa, joka on aivan liian vähän miehen julkiseen maineeseen nähden). Färdingin runotuotanto alkoi siis monimahdollisuuksisessa välissä.
-vaikka olen kirjoittanut monta hyvää runoa.
-Ehkä se ei näy kasvoista.
-Kuuntelen ruotsalaista poppia,
-Joka on vastapäisessä sängyssä löhöävän potilaan.
-Minun omaisuuttani on tämä vihko ja kynä.”
-(Färding: Ihan kuin ihminen kuuntelisi 1984)
-”Inhimillisen kasvun portaikkoni roihuaa tulessa”
-”Kuuntelen kyynelsilmin Ravelia
-ja jokaiseen kyyneleeseen hän säveltää.
+   Kätken kevään kaikki
-Olen lyöty ja mielin kuulla kohottavia säveliä, vaan niihin
+   samaan nuppuun
-ei voi jäädä asumaan. Kuuntelen, olen
+   ja auringonpalikoin värähdän
-kauneudessa hetken.
+        lammenkalvo
-Odotan että avautuu portti minunkin
-mennä.”
-(Färding: Ihan kuin ihminen kuuntelisi 1984)
-Jossain tässä viimeisessä elämänvaiheessa Leif Färding majailee vaasalaisen kuvataiteilijan ja muusikon Matias Rinteen luona. Matias Rinne on kertonut minulle Koti-ravintolassa taustaa ylläolevaan runoon. Matiaksella oli kotona piano ja hän soitti sillä Ravelin Boleroa.
-Färding purskahti itkuun ja sanoi suurin piirtein: ”Voi että tämä on niin kaunista ja minun pitää menettää tämä kaikki.” Färding oli mennyt järkyttyneenä ulos pihanurmikolle, jolle hän asettui makaamaan ja jota hän tunnusteli käsillään. Sitten hänen ilmeensä kirkastui: ”Mutta minähän omistan tämän kaiken!”
-Muistikuva Matias Rinteen kertomuksesta on yli 20 vuoden takaa, joten pyydän Leifiltä ja Matiakselta anteeksi jos siteeraan väärin. Tarinan ydin on kuitenkin todellinen. Färding alkaa 80-luvun alussa ja viimeistään vuonna 1983 suuntautua elämästään pois. Mielisairaalajaksot ja Vapauden hetket vuorottelevat, mutta elämästä puuttuu jo kokonaan sisältö ja merkitys. Färding alkaa puhua yhä enemmän itsemurhasta, kustannuspäällikkö Hannu Tarmion mukaan kyllästymiseen asti:
+(Färding s. 72)
-”Herään ja katson
-suoraan vastapäiseen potilaaseen.
-Kauhea läpäisee sydämeni,
-miten kestän tulevat vuodet
-ja onko siinä mieltä.
-Kaikki suunnitelmani ovat kariutuneet
-ja inhimillisen kasvun portaikkoni
-roihuaa tulessa.”
-(Färding: Ihan kuin ihminen kuuntelisi 1984)
-”Tahdon koivuun, tahdon kiveen, tahdon sammaleen syleilyyn”
-”Toivon lyhyttä ikää
+   Taivaankukka väreilee niin kuin metsälammen vesi,
-tomumajalleni,
+   veden kalvolla aurinko, huojuva metsä,
-joka kantaa särkynyttä valoruumista kuin repaleista viittaa.”
+   sinun läheisyytesi hetki veden kalvolla, metsässä,
-(Färding: Ihan kuin ihminen kuuntelisi 1984)
+                                silmissäni.
-Lakeuden Kutsussa ilmestynyt haastattelu on viimeinen, mikä Färdingin eläessä ilmestyy. Juttu herättää jonkin verran polemiikkia. Olisiko särkyneestä ihmisestä, särkyneestä valoruumiista enää saanut kirjoittaa. Mutta Färding itse on jo tämän keskustelun ulkopuolella, suuntautumassa kokonaan elämästä pois.
+(Färding s. 108)
-Färding on kirjoittanut ”testamenttinsa” ja lähettänyt sen Suomi-lehden piirissä toimiville Oraansuojelija-ystävilleen. Testamentin saa Färdingin toivomuksen mukaan julkaista vasta hänen kuolemansa jälkeen. Testamentissaankin Färding kirjoittaa vielä riipaisevan kauniisti; järkyttävästi:
+Sain Färdingin valikoiman haltuuni vasta tammikuussa 2000. Sen ilmestyminen aikoinaan oli jäänyt minulta huomaamatta. Sitten lukaisin Tiihosen Muusaa ja mieleeni jäivät leijumaan nuo kaksi Färdingin lammenkalvon kuvaa:
+"VÄLIMEREN LIHA"
-”Olen vanha, nuori soturi, joka on epäonnistunut elämäntehtävässään ja katson itsemurhan eettisesti oikeutetuksi kohdalleni. Tuolla puolen on varmaan olosuhteet jatkaa matkaani ikuiseen uneen.”
-”Koska en enää kykene toimimaan sielutietoisuudessa, joka on synnyttänyt parhaat runoni, elämälläni ei enää ole merkitystä. Katson olevani kuollut sielu, joka on okkulttisesti palanut.”
+   Paukahtaa illan immenkalvo, muovimatkatarra,
+   ja oliivinkivi ikävän jalkovälistä
+   kivilattiaan kilahtaa,
+   ja tuhat huokausta kuullut tyyny
+   ehkä tänään siihen tuhanteensa
+   hajoaa,
+   ja höyhenet lentelevät tuuleen
+   sinne
+   tänne mistä
+   haavat, suola, kauhistus ja toiveet
+   nousevat,
+   ja musta Rodolfo, rakkauden ottomarionettimanni
+   hikoillen suorittaa lukutaidotonta riittiään,
+   ja hiukan liian suuri coppertonekerroin
+   vuoteessa kassaneidin pintaa syövyttää
-Marraskuussa 1983 Leif Färding katoaa. Hänen vaelluksensa tässä maallisessa hahmossa päättyy rituaali-itsemurhaan. Färding on kävellyt alkutalven metsään, sytyttänyt kivelle kynttilän, asettunut lepäämään lumeen pää kiveä vasten ja nukkunut pois. Hänen karmallinen vaelluksensa runoilija Leif Färdingin kehossa on päättynyt, vaikka tämä kaikki varmistuu vasta lumien sulettua seuraavan vuoden toukokuussa, jolloin hänet löydetään.
+   kun paukahtaa illan immenkalvo, päivänvarjotaivas
+   halkeaa,
+   ja kaksi karvapäätä kastuu
+   sekunnin sadekuuron surkeudesta.
-Huhtikuussa 1984 on ilmestynyt postuumisti runoilija Leif Färdingin viimeinen kokoelma ”Ihan kuin ihminen kuuntelisi”. Nyt Färding on poistunut näistä runoista ja laulusta henkisten veljiensä luokse. Hänen ”Ihan kuin ihminen kuuntelisi” kokoelmassa ilmaisemansa perimmäinen toive on toteutunut:
+   Oi verinen kuu, kylmää sinistä silkkiä
+   vasten!"
-”Tahdon koivuun, tahdon kiveen,
+(Tiihonen s. 55)
-tahdon sammaleen syleilyyn
-tahdon myyräksi maan multiin.
+Ilpo Tiihonen kirjoittaa rytmiä, Färding tavallaan säveltää. Färdingin kokoelmissa on minun mielestäni hienoa sanallista musiikkia, kuin hiljaista laulua. Itse taistelin parikymmentä eri versiota erästä tuulen ja sateen foneettista tekstiparia, ja lopputulos taisi jäädä vaisuksi, kuin himmeä tihkusade pehmentämään kovaa elämää.
+Hukkui ja katosi siihen ympäristöön, ei tuntunut jaksavan elää. Säälittää mielestäni hyvän runoparin puolesta. (Katso runoa Sada, tuuli sivulla saaste.htm).
+Samaanko aiheeseen sopisi Jukka Koskelainen, alku runosta 'Musta joki' kokoelmasta Erään taistelun kuvaus:
+   Siis eteenpäin, halki kytevän pellon.
+   Myrsky on jälleen nousemassa,
+   muutama tähti luonnottoman vahva.
+   Olen tehnyt sen. Olen pistänyt puhki
+   kalvon: tammet taipuvat uhkaavasti,
+   ruoko pistää joenpinnan harhojen läpi.
+   Tästä lähin kaikki on vaikeampaa, kevyempää.
+   ...
+Koskelainen käyttää samantuoksuisia aineksia kuin Färding ja Tiihonen. Tiihonen kirjoittaa Koskelaista 'kovemmin' kirjaimin; sisältö on olevinaan selkeää ja järjestyksessä, kun Koskelainen maalaa pehmeämmällä pensselillä.
+Färding suihkii kokoelmissaan kymmenittäin pehmeitä hienoja hiljaisia musiikillisia tekstejä. Eikä aikanaan saanut niistä tarvitsemaansa ymmärrystä? Mies siitä suuttui ja kuoli 12.5.1984? Mihin olisikaan Färding runojansa vielä kehittänyt jos hänen olisi annettu jaksaa. On tietysti ylivoimaista vaatia että maapallon elämän on jaksettava elää ja uskoa hyvään tulevaisuuteen. On oltava myös oikeus poistua tai vaikkapa polttaa kahdeksas sinfoniansa.
+Ilpo Tiihonen heläyttelee vähän kuin metallisoitinta, jollei ihan kannelta niin sähköistä bassokitaraa. Akustinen kitara ei Tiihosella soi, hän lisää siihen sähköä. Onnistuu päällisinpuolin niin että Ilpo Tiihosta lukee mielellään ja korvat viihtyvät. Minä pidän selkeästä rytmistä vaikka sitä kitaristit sähköllä vahvistavat, muka parantavat, ja muokkaavat. Harva rokki-bändi edes unissaan ajattelisi menevänsä lavalle akustisilla soittimilla, ilman sähköistä napanuoraa pitkin virtaavaa elektroniikan säveliä paikkaavaa 50 Herzin voimasykettä.
+Vanhat kunnon Beatlet tekivät muuten tarvittaessa senkin. Beatlet osasivat soittaa ilman sähköäkin.
+Arvojärjestys: vinoilin edellä että Runottaren arvoasteikossa Färding johtaa Tikkasta yhdellä runolla, Tiihonen muuten kirii tämän tekaistun kilpakolmikon johtoon 14 runolla. Kultaa siis Tiihoselle. Kyllä Tiihonen sen ansaitsee.
+Vaikka samanlaisista jauhoista kaikki runonsa tuhraavat, Färding lammenkalvon, Tiihonen immenkalvonsa, Tikkanen sateensa ja tuulensa. Sisältäpäin maailma on jokakerta erilainen. Kuten runojen sisus on ainutkertaisen erilaista, lukukerrasta riippuen. Jokunen selkeä samanlainen teema yhdistää ne vain samaan runohyllyyn, ja paremminkin vain syventää erilaisten runojen pohjia. Ja elämä jatkuu. Joskus. Joillekin.
+Leif Färding 1951-1984
+Hiekansirun tavoin, valoa kysyen
+  nojaan keltaiseen vaahteranlehteen.
+Leif Färding,
+Ihan kuin ihminen kuuntelisi,
+Jossakin sanotaan Leif Färdingin kuolinpäiväksi 12.5.1984, ja paikaksi Helsinki.
+.11.1983 hänestä on kuitenkin tiettävästi havainto, Vaasasta.
+Että kinastelisi milloin joku ei enää liene nähtävillä.
+Alaston
+kynttilän lepatus
+hyytävä metsä, elämän huurut, hauraat
+talvehtiva
+pehmosammal
+Leif Färding julkaisi neljä kokoelmaa eläessään. Viides ilmestyi vuonna 1984.
+Seitsemän vuoden runot oli vielä runoilijan itsensä valikoima, siihen jokusen lisää valitsi Eila Kostamo ja jälkisanat Antti Nylén teokseen Kasvojesi valossa, Valitut runot 1971 - 1984. (WSOY vuonna 2000). Postuumisti ilmestyneen Ihan kuin ihminen kuuntelisi kokoelman runot on siinä myös.
+Kuin hukkua kolera-altaaseen tai nukahtaa pehmosammaleelle. Lepo on jotakin jota ei enää oteta pois. Päinvastoin kuin metsän hämy joka päivänvalossa muuttuu sammalten kodiksi, puista katkeaa väsynyt oksa.
 Tahdon muuttua ääniksi kaikkialla
-Ja lakata olemasta tämä kipu.”
+  ja lakata olemasta tämä kipu.
-(Färding: Ihan kuin ihminen kuuntelisi 1984)
-Lähettänyt
-'''Keijo Nevaranta '''
-Leif Färding Yle Arenassa ja Elävässä arkistossa
+Tiuuliosta
-Yle Pohjanmaa
+Tuulista,
-Leif Färding eli rajun taitaeilijaelämän
+auringonsäteet piiloutuvat
-*[http://areena.yle.fi/radio/1290401 Leif Färding eli rajun taiteilijaelämän]
+syksyllä putoavien lehtien sekaan,
+kilpajuoksu
-Hippisukupolven runoilija
+olla vapaa
-Yle Elävä arkisto
+kuin keltainen lehti,
-*[http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/hippisukupolven_runoilija_leif_farding_16049.html#media=16056 Hippisukupolven runoilija]
+lentämään oppinut
-Radio Österbotten
+Juhani Tikkanen
-Göran Ekström Tolkar  Färding
-*[http://areena.yle.fi/radio/1529588 Göran Ekström Tolkar Färding]

Ero sivun ”Juhani Tikkanen Leif Färdingistä” versioiden välillä

Nykyinen versio 10. joulukuuta 2014 kello 15.34

Navigointivalikko

Haku