https://vaasalaisia.info/vaasapedia/index.php?action=history&feed=atom&title=Merenkurkku_-_huhtikuu_1987 2026-04-10T20:17:31Z Tämän sivun muutoshistoria MediaWiki 1.43.0 https://vaasalaisia.info/vaasapedia/index.php?title=Merenkurkku_-_huhtikuu_1987&diff=10898&oldid=prev 2008-04-15T16:44:25Z

<p></p> <p><b>Uusi sivu</b></p><div>[[Kuva:Majakka-alus.jpg|thumb|300px|Kuva: Maamme ensimmäinen puusta rakennettu majakkalaiva, joka lähaes 20 vuotta ohjasi laivoja Mrenkurkussa. Kuva. merikapteeni Seppo Laurell]]<br /> <br /> Delfin`in kerholehti<br /> <br /> huhtikuu 1987<br /> <br /> Unto Lintala<br /> <br /> &#039;&#039;&#039;Merenkurkku&#039;&#039;&#039;<br /> <br /> Vaasan saariston läpi perämerelle johtavan väylän käydessä yhä ahtaammaksi suureneville purjelaivoille siirryttiin purjeh­timaan ns. länsiväylää, joka oli syvempi, mutta myöskin ahdas ja karikkoinen. Väylä kulki läpi Merenkurkun, joka Vaasan koh­dalla kuroutuu lähes umpeen. <br /> Saarien ja pintakarien loputtua jatkuvat matalikot vedenalaisina pitkälle merelle. Uloimmat pel­koa herättäneet Sniipanin mata­likot sijaitsevat keskellä meren­kurkkua alueella, jossa meren­kulun riesana oli lisäksi salakava­lat merivirrat ja oikukkaat tuu­let, jotka riepottelivat purjein kulkeneita laivoja miten sattui. <br /> <br /> Ei ihme jos pohjoisen tervaporvarit laivoja matkaan laittaes­saan rukouksissaan pyysivät kaikkivaltiasta muiden vaarojen lisäksi suojelemaan laivoja &quot;Vär­kin vaaroilta&quot; ja Sniippanin ka­reilta, jonne niin monen peräme­ren laivan matka oli päättynyt.<br /> <br /> Purjehdusta merenkurkussa helpotetaan<br /> <br /> Meriliikenteen yhä vain vil­kastuessa oli Valtiovallankin ryhdyttävä toimiin merenkulun turvaamiseksi Pohjanlahdella ja merenkurkun alueella. Vaasan porvareiden pitkään ylläpitämä Luotsi ja väyläjärjestelmä siirtyi &quot;Kruunun omistukseen&quot; v. 1874 jolloin Norskäriin oli jo valmis­tunut majakka, jonka lyhtyyn syttyi valo v. 1848 näin Pohjan­lahden saadessa ensimmäisen valomajakkansa. Pohjoisten meri­alueitten järjestelmällinen luo­taus alkoi v. 1851. Väylien viitoi­tusta lisättiin, kummeleita ja tunnusmajakoita rakennettiin, mut­ta Sniipanin karit veroittivat edelleenkin raskaasti meriliiken­nettä. <br /> <br /> Kareille asetetut viitat va­roittivat laivoja päivällä, mutta yöllä pimeässä oltiin yhä avutto­mia. Valon asettaminen Sniipa­nin kareille olisi ollut helpotus, mutta tuon ajan tekniikka ei sii­hen vielä riittänyt. Englannin ka­naalissa oli kyllä muutamia vuo­sia ollut käytössä miehitettyjä vaarallisten karien läheisyyteen ankkuroituja laivoja, joiden mastossa poltettiin merkkitulta. Vuonna 1862 majakkalaitos jon­ka vastuulle meriväylät kuului­vat esitti Keisarilliselle senaatille että se saisi merkitä Sniipanin ka­rikot majakkalaivalla, jonka ra­kentamisesta ja ylläpidosta huo­lehtisi valtio.<br /> <br /> Merenkulkijoiden onneksi majakkalaiva hanke lähti ripeäs­ti käyntiin, sillä jo syksyllä v. 1863 saattoi majakkalaitos esit­tää senaatille sen pyytämät pii­rustukset ja kustannusarvion ai­otusta majakkalaivasta. Aluksen hinnaksi tuli 72 000 mk ja esiku­vana käytettiin Ruotsalaista FINNGRUNDET majakkalaivaa joka jo muutaman vuoden oli ollut käytössä lounaisella sel­kämerellä. Senaatti siunasi hankkeen ja sopimus aluksen ra­kentamisesta tehtiin Raahelai­sen laivuri Höckertin kanssa. Aluksen runko pituudeltaan 26,4 m leveyttä 6,3 m ja syvyydeltään 2,4 m rakennettiin männystä val­mistuen v. 1866. <br /> <br /> Laiva varustet­tiin kahdella mastolla ja takiloi­tiin kuunariksi. Keulamaston huippuun rakennettiin 2 metrin läpimittainen musta pallo aluk­sen tunnusmerkiksi sekä sen ha­vaitsemisen helpottamiseksi päi­väsaikaan. Keulamaston tyveen, maston ympärille, tuli 8 kulmai­nen kansirakennus, jonka katos­sa olevan aukon kautta valaistus­laite voitiin laskea rakennuksen sisään suojaan säältä, huoltoa ja lamppujen sytytystä varten. Alus valmistui kesällä 1867 mutta lamppujen toimitusvaikeuksien vuoksi valaistuslaitteet saatiin valmiiksi vasta keväällä 1868.<br /> <br /> Sniipanin karien kaitsija<br /> <br /> Kevätkesällä v. 1868 asettui vastavalmistunut majakkalaiva Sniipanin karien länsipuolelle aloittaen näin lähes 100 vuotta kestäneen karien vartioinnin. Aluksen 7 hengen miehistön teh­täviin kuului mm. valvoa ankku­rin pitävyyttä, valaistuslaitteiden toimintaa, äänimerkkien antoa sumussa sekä varoittaa tykinlau­kauksin väylältä harhautuneita laivoja. Ensimmäiset vuodet oli­vat tapahtumarikkaita. Loka­kuussa v. 1868 ankara myrsky katkaisi laivan ankkuriköyden jolloin jouduttiin tuuliajolle. Purjeet saatiin ylös ja suurin ponnistuksin onnistuttiin selvitä Vaasaan. Uusi ankkuri saatiin lainaksi Wolffin kauppahuoneel­ta, mutta sekin menetettiin jo seuraavana syksynä. Vasta Eng­lannista hankitut ankkuri ja ket­tinki kestivät eikä laiva enää ka­rannut asemapaikaltaan. <br /> <br /> Tämä maamme ensimmäinen Sniipan ja välillä Qvarken nimeäkin kan­tanut majakkalaiva kesti meren­kurkun myrskyissä vuoteen 1885 jolloin uusi teräksestä rakennet­tu laiva korvasi jo raihnaiseksi käyneen Sniipanin karien vartijan.<br /> <br /> Rosvojako Sniipanin kareilla.<br /> <br /> Vuosien varrella on meren­kurkun kareilla sattunut monen­moista. Yksi mielenkiintoisim­mista tapahtumista on norjalai­sen priki Cecilian matka Preus­sista Pietarsaareen. Elettiin v. 1845 syksyä Cecilia oli ehtinyt jo merenkurkun vesille. Tuuli oli myötäinen laiva kulki 7 solmun nopeudella pohjoista kohden. Sää oli sateinen huonontaen näkyvyyttä mutta kapteeni Bugge oletti laivan kyntävän jo peräme­ren vesiä, joten mitään vaaraa ei enää pitänyt olla. <br /> <br /> Sniipanin karit oli sivuutettu, näkyvyyskin para­ni lokakuisen aamun harmaassa kajossa, mutta aamun kajokaan ei paljastanut kareja, jotka vede­nalaisina odottivat saapuvaa lai­vaa. Kello 9.40 Cecilia täysin odottamatta täydessä vauhdissa törmäsi karille jonka Kapteeni Bugge luuli jo ohittaneensa. Ei aikaakaan kun laiva oli täyttynyt vedellä. <br /> <br /> Paikalle osuneiden ka­lastajien toimesta Vaasasta saa­tiin hankittua apua, samalla sel­visi laivan törmänneen Itäsniipanin matalaan. Laivan irtain, taki­la ja Tupakka-kaappaletavara-lasti pelastettiin Palosaaren satamaan, jossa ne myytiin huuto­kaupalla. Laivan lastina oli myös rautaa, mutta sen pelastamiseksi ei voitu tehdä mitään.<br /> <br /> Myrsky hajoitti ja irroitti hylyn, joka aje­lehti Bergön saaren pohjoiskärkeen, jonne se hajosi. Haaksirik­ko oli jo unohdettu kun kalasta­jat v. 1849 löysivät Sniipanin ma­talasta vedestä rautatankoja joi­ta he nostivat, kuljettivat maihin ja tekivät löydöistään asianmu­kaisen ilmoituksen vallesmannil­le. Kaiken piti olla kunnossa mutta mitä vielä. Norjan konsu­lina toimiva kauppias Wolff, jo­ka Cecilian asioita hoitaneena al­koi epäillä kalastajien rehelli­syyttä. <br /> <br /> Niinpä hän lähetti valles­mannin &quot;nuuskimaan&quot; saarelais­ten ranta-aittojen alusia jolloin Wolffin epäilykset osoittautuivat oikeiksi. Rautoja nostanut väki oliki jo ottanut kymmenyksensä pelastamastaan rautalastista, jonka lisäksi peijoonat vaativat vielä pelastuspalkkiotakin. Tä­mä on rosvoutta jyrisi Wolff ja manasi väen käräjille jossa lähes 30 miehelle luettiin tuomio kei­sarin merilöytöjä koskeneen ase­tuksen rikkomisesta.<br /> <br /> Haaksirikkojen vedet<br /> <br /> On todella vaikea kuvata niitä vaaroja ja olosuhteita, jotka uh­kasivat merenkulkijoita heidän purjehtiessa merenkurkun vesil­lä. On helppo luetella laivojen nimiä kuten Minerva, Augusta, Maria, Anna, Farvel, Garnex, Sangstad tai vaikkapa Sniipan, jotka kaikki ovat tuhoutuneet merenkurkussa. Tätä luetteloa voitaisiin jatkaa laivoilla, jotka pahoin vaurioituneina ovat selvi­ytyneet telakalle paikkailtavak­si. <br /> <br /> Majakkalaivan tulo meren­kurkkuun oli vähentänyt onnet­tomuuksia samoin höyryvoiman käyttöönotto laivoissa helpotti tilannetta mutta edelleenkin sat­tui haaksirikkoja. <br /> Niinpä mel­koisena yllätyksenä tuli tieto majakkalaivä Sniipanin karilleajos­ta lähellä asemapaikkaansa. Yli 70 v oli Sniipan selviytynyt kariensa keskellä ennenkuin meri sen voitti. Vuoden 1944 purjeh­duskausi oli päättymässä lumi­tuiskun keskellä Sniipan nosti ankkurinsa suunnaten kohti Vaasaa. Lumipyryssä harhautui se liian lähelle Ytergrynnin ma­talikkoa joka repäisi sen pohjan auki.<br /> <br /> Laiva upposi matalaan ve­teen. Ihmishenkiä ei menetetty laivan väki pelastui. Laivan pelastusyritykset epäonnistuivat myrskyt ja jää murjoivat sen muodottomaksi romukasaksi jonka hiekka on haudannut al­leen. Kehityksestä huolimatta sattuu merenkurkussa edelleen­kin onnettomuuksia ei ole pitkä­kään kun Kreikkalainen moottorilaiva eksyi sumussa Medelkallanin matalille. Viimeinen vaka­va onnettomuus sattui kun moottorilaiva Eira ajoi karille keskel­lä merenkurkkua jolloin 200 tonnia raskasta öljyä pääsi saasuttamaan saaristoamme.<br /> <br /> Mitä pitäisi tehdä kun huippu­tekniikasta huolimatta karille­ajoja vain sattuu. Tiedämme että merenkurkun läpi kulkee vuo­dessa noin 10-12 miljoonaa ton­nia öljyä laivojen lastina tai polt­toaineena. Mikä eteen jos 20 000-30.000 tuhannentonnin tankkilaiva harhautuu väyläl­tään. Olisiko merenkurkun väylä merkittävä entistäkin parem­min? Vai hankitaanko lisää muoviämpäreitä ja rikkalapioita kou­luttajia kun kuulemma löytyy.<br /> <br /> &#039;&#039;&#039;Unto Lintala&#039;&#039;&#039;</div>

62.236.208.46