Lähdekoodi sivulle S/S Christiansborgin haaksirikko - huhtikuu 1984

Delfin`in kerholehti

Huhtikuu 1984

'''S/S Christiansborgin haaksirikko Merenkurkussa'''

Kevään lähestyessä käy moni vaasalainen rauhattomaksi, käydään tekemässä vähän jälkiä "paatin" ympärille. Tavattaessa muita samoilla asioilla liikkujia aloitetaan välittömästi tarinan iskenta viimekesästä tai sitä edellisestä jolloin jne...

Pian tämän vaiheen jälkeen alkaa kansa tässä kaupungissa haista kuka tervalle kuka maalille ja niinhän se on meidänkin perheessä mutta ennen tätä vaihetta ollaan jo pitkään selailtu kansiota, jossa on tietoja uusista ja jo löydetyistä sukelluskohteista. Näiden tietojen lisäksi on kansioihin kerääntyntyt pikku uutisia, jotka kertovat merellisistä tapahtumista Vaasassa keväällä vuonna 1899.

Sanomalehti Pohjalainen kertoo huhtikuun 4 päivän numerossaan 1984 mm. vaasalaisen teräsparkki 
"TRITONIN" saapuneen onnellisesti Ship Islandiin 66 vuorokauden purjehduksen jälkeen, onnellisesti sillä menettihän se 14 miestä salaperäisesti Uudessa Kaledoniassa vuotta aikaisemmin ollessaan ensimmäisellä matkalla vaasalaisten omistuksessa "Bay of Naples" nimisenä. Sellaista oli sen ajan merenkulku, aikaa oli liiankin kanssa, stressistä kärsi korkeintaan kippari, joka varmaankin olisi halunnut kiiruhtaa laivaa nopeammin.

13.4. kertoo "Pohjalaisen" uutinen että syksyllä 1898 uponnut Vaasalainen höyryhinaaja "HURTIG" on saatu nostettua jäältäkäsin pinnalle ja kelluu se taas omin avuin. Jäätilanne oli tuolloin vaikea, jäänsärkijä "MURTAJA" onnistui avaamaan väylän Vaskiluotoon vasta 12.5. jouduttuaan välillä palaamaan Porin Mäntyluotoon täydentämään hiiliva-rastoaan, joka oli uhannut loppua kesken matkan.
 
Tämän jälkeen näyttääkin kesän tulo pysähtyneen koska 10.6. kirjoittaa "Pohjalainen" mm.: Merenkurkku vielä jäässä, siellä odottaa l höyrylaiva ja 15 purjelaivaa pääsyä pohjoisen satamiin. Eräs purjelaiva ori' kärsinyt haaksirikon Ruotsin puolella kurkkua, mutta tarkemmat tiedot puuttuvat.

Liekö ollut hitaasti sulavien jäiden syytä vai mistä johtunee, mutta kevät ja kesä olivat tuulisia ja Merenkurkussa koettiin useita ankaria myrskyjä sumu ja sateet haittasivat merenkululle niin tuiki tärkeää näkyvyyttä, josta aiheutui useita vakavia onnettomuuksiakin.

Vakavin onnettomuus oli tanskalaisen höyrylaivan "CHRISTIANSBORGIN" uppoaminen Rönnskärin ulkopuolella 27.7.1899, jolloin aluksen päällikkö ja eräs matkustaja hukkuivat. "Christiansborg" joka Valtion rautateiden rahtaamana otti "RIVER TYNESTÄ" Englannista kivihiililastin tarkoituksena kuljettaa se Vaasaan. Mutta lainatkaamme Christiansborgin I perämiehen M. Nielsseenin Vaasan Raastuvanoikeudelle 29.7.1899 jättämää meriselitystä, joka omalla karulla tavallaan kertoo erään merionnettomuuden syyt ja seuraamukset. Tämä on vapaa mukaelma meriselityksestä, jonka Perämies Nielsseen joutui antamaan ulkomuististaan, koska "Christiansborgin" kaikki paperit tuhoutuivat.

'''MERISELITYS'''

Höyrylaiva "CHRISTIANSBORG". Kapteeni F. PETERSEN. Kotipaikka KOBENHAVN, rantautunut Rönnskärissä.
Höyrylaiva lähti RIVER TYNE:stä torstaina 20 päivänä heinäkuuta 1899 lastinaan 1570 tonnia kivihiiltä, määräsatamanaan Vaasa.

Kööpenhamina ohitettiin Sunnuntaina 23.7 ja kurssi otettiin kohti Vaasaa. Keskiviikkona 26.7. illala oltiin eteläisessä Merenkurkussa ja kurssi otettiin kohti Norrskäriä. Torstaina 27.7. ohitettiin Storkallegrundin majakkalaiva noin l mailin etäisydyeltä. Suunnilleen klo 4 aamulla ohitettiin Skötgrundin viitta. Laiva keinui voimakkaasti ja otti vettä kannelle, sillä tuuli oli yltynyt myrskyksi joka puhalsi länsi-etelä suunnasta. Näkyvyyttä haittasi ankara sade. Klo 9 aamupäivällä ohjattiin edelleen kohti Norrskäriä myrksyn edelleenkin jatkuessa.
 
Matkaa jatkettiin myrksyn myötä näkyvyyden ollessa sateen huonontama. Koska sää ei näyttänyt paranemisen merkkejä, katsoi kapteeni parhaaksi pyrkiä Norrskäriin, josta saataisiin myös tarvittava luotsi. Klo 12 (puolipäivä) laskettiin laivan sijainti rannikon tuntumaan, jolloin kapteeni muutti suntaa niin että sitä ohjaten saavuttaisiin Norrskäriin.

Ensimmäinen perämies ehdotti kapteenille, että ohjattaisiin enemmän pohjoiseen, johon kapteeni vastasi että perämies tarkoittanee itäisempää suuntaa sillä tuollahan meillä on Norsskärin majakka näyttäen sormellaan suoraan keulan edessä näkyvää tornia.

Laiva kulki suoraan itään. Klo 12.40 otti II perämies vastaan vahtivuoronsa jolloin hänelle kerrottiin laivan senhetkinen sijainti sekä todettiin, että suuntaa on muutettava enemmän pohjoiseen kunhan merikartalla oleva reimari saadaan näkyviin. Tämän jälkeen I perämies poistui sillalta laivan sisätiloihin. Klo 1.10 iltapäivällä havaittiin reimari laivan Bb:n sivulla jolloin ruori käännettiin täysin vasemmalle.
 
Laiva lähti nopeasti kääntymään vasemmalle. Laiva ehti melkein kääntyä tulosuuntaansa, kun se täydessä vauhdissa törmäsi vedenalaiseen kariin pysähtyen ja alkaen raskaasti hakata karia vasten. Kone pysäytettiin, jonka jälkeen otettiin täysi taakse, samalla annettiin konehuoneeseen määäräys täyttää painoiastitankit. II perämies auttoi merimiestä pitämään ruoripyörää hallinnassa, sillä se tahtoi väen väkisin riistäytyä omille teille. I perämies saapui silmänräpäyksessä sillalle. 
Konelennätin osoitti silloin täysi taakse ja kapteeni antoi parhaillaan lisää ohjeita puheputken kautta konehuoneeseen. II perämies ja sillalla oleva matruusi hoitivat ruoripyörää ja vapaavahti, joka oli ollut parhaillaan ruokailemassa saapui välittömästi myös kannelle.
 
Laiva hakkasi edelleenkin raskaasti karia vasten, kone pysäytettiin, jonka jälkeen otettiin puoli eteen. Miehistö selvitti kuumeisella kiireellä pelastusveneitä kuntoon, nostaen Sb:n veneen venekurkien varaan, kun samanaikaisesti Bb:n vene käännettiin ulos ja laskettiin alas mereen. Yhden miehen jäädessä ohjaamaan venettä siirrettiin se laivan perään. Keulalaiva alkoi upota nopeasti ja noin 15 minuuttia karilleajosta oli koko keulalaiva painunut veden alle.
 
Laivaväki siirtyi nopeasti laivan perässä olevaan veneeseen. Kapteeni ja eräs naismatkustaja katosivat, minne he joutuivat sitä emme tienneet, mutta pelkäsimme heidän hukkuneen. Kapteenin viimeinen komento konehuoneeseen oli kehoitus jättää konehuone ja nousta heti kannelle. Määräystä noudatettiin välittömästi. Konepäällikkö ilmoitti, että jättöhetkellä ei konetiloissa oltu havaittu vuotoja, lisäksi ilmoitti hän sulkeneensa potkuriakseli tunnelin oven ennen kannelle tuloaan. 
Alus alkoi upota nopeasti joten kaikkien oli mitä pikimmiten päästävä pelastusveneeseen. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että mitään laivan papereita ei ehditty pelastaa vaan upposivat ne laivan mukana. Vene työnnettiin irti laivan perästä ja käännettiin sen keula maata kohden. 

Tänä aikana oli laiva painunut niin syvään, että meri huuhtoi mennessään kaiken kannella olleen irtaimen sekä Sb:n pelastusveneen. Mitään mahdollisuuksia ei meillä ollut etsiä kapteenia ja kadonnutta matkustajaa, vaan meidän oli pelastettava itsemme. Ennenkuin ehdimme maalle näimme laivan uppoavan, ainoastaan mastonhuiput jäivät siitä näkyviin. Pelastuneet saapuivat onnellisesti Rönnskärin luotsiasemalle, jossa saivat ystävällisen vastaanoton luotseilta ja heidän perheiltään. Seuraavana päivänä saapuivat pelastuneet Vaasaan, jossa annettiin meriselitys sekä ilmoitettiin varustamolle laivaa kohdanneesta onnettomuudesta.

Meriselitys päättyy I Perämies M. Nielsenin vaatimukseeen tai toteamukseen "minulla eikä minun miehistölläni eikä myöskään varustamollani ole osaa tapahtuneeseen haaksirikkoon, joten pyydän että minut, minun miehistöni sekä varustamoni vapautetaan kaikesta vastuusta, joka syntyi höyrylaivamme upottua.

Minä ja miehistöni vannomme edelläolevan meriselityksen oikeaksi ja jokaisella olkoon vapaa puheoikeus tämän jälkeen."

Vaasassa 29 Heinäkuuta 1899

'''M. Nielsen'''

Perämies

Tämän jälkeen pelastuneet matkustivat koteihinsa ja asia heidän kohdalta päättyi siihen. Vaasalainen sukeltaja Herman Ahlbeck kävi hylyllä heti myrskyn laannuttua ja toi pintaan onnettomuudessa surmansa saaneet. Christiansborgin nostomahdollisuusksia tutkittiin, mutta ne todettiin kannattamattomiski, joten hylky päätettiin myydä, sillä olihan sen uumenissa 1570 tonnia hiiltä ja romun arvokin oli tuolloin huomattava. Ostajaksi ilmaantui oululainen alan yrittäjä ja sukeltaja nimeltään Juntunen, joka aloitti hiililastin ja romun noston.

Vuonna 1902 usean vuoden työn jälkeen työt lopetettiin, lasti oli saatu maihin kuten myös laivan höyrykattilat ja koneet. Asia painui unholaan ja vasta 1960-luvun lopulla asia alkoi uudelleen kiinnostaa. Nyt asialla olivat vaasalaisen urheilusukelluskerho Delfiinin sukeltajat, jotka usean epäonnistuneen yrityksen jälkeen vuonna 1977 onnistuivat jälleen paikallistamaan hylyn.
 
Keskilaiva makaa 11-14 metrin syvyydessä kokoonpainuneena ja ahtiojäiden runtelemana romukasana, josta aina löytää jotain mielenkiintoista, tuolin jalan, lihamyllyn taikka vaikkapa tahkon kiven. Hylky on joskus katkennut, jolloin perälaiva on luisunut alas karin jyrkkää rinnettä niin, että se makaa nyt noin 22-24 metrin syvyydessä lähes täysin ehjänä perälaivan kaiteet paikoillaan. Laivan muonavarasto lienee sijainnut juuri perälaivalla, sillä sieltä on löydettyjä nostettu lukematon määrä omenasiideripulloja, joiden sisältö on ollut täysin juomakelpoista vielä 80 vuoden jälkeenkin, mutta ihmekö tuo kun meriveden lämpö noin syvällä on lähes vakio + 4°C.
 
Todistuksena hylyn oikeasta alkuperästä on perälaivan perävalvista irroitettu ja ylösnostettu laivan kotipaikan nimikirjaimet, jotka ovat pronssiin valetut ja jotka ovat taltioituna Vaasan merihistorian yhdistyksen tiloissa Palosaaren salmen rannalla.

Urheilusukelluksella ja sen harrastuksella on vankka jalansija Vaasassa ja vaasalaisten keskuudessa, mutta on ymmärrettävä myös se että urehilusukellus ei ole yksinomaan sukellusta sanan täydessä merkityksessä. Siihen sisältyy paljon paljon muutakin: tutkimista, etsintää ja pettymyksiä. Mutta sitten kun onnistaa, vastoinkäymiset unohtuvat, taas on saavutettu jotakin. 

On mitä ilmeisintä että vuosien kuluessa tullaan paikallistamaan lisää uponneita laivoja, joista jokaisella on oma tarinansa. Tarinoita on satoja sillä sadat laivat ovat vuosien saatossa tavanneet määränsä pään Merenkurkun kareissa ja kivissä.

'''Unto ja Kaarin Lintala'''