Lähdekoodi sivulle Korkkipiippu

Meillä pikkujätkillä ei viisikymmenluvun Präntööllä ollut koskaan tekemisen puutetta.  Varsinkin keasät olivat yhtä ja samaa  menoa aamusta iltaan. Juoksuaika alkoi jo keväällä kun lumet sulivat ja allikkoihin syntyi pieniä lammikoita.  Niillä "reekattiin" eli seilattiin omatekoisella lautalla.

Seuraava vaihe oli koijien eli havumajojen tai lautarakenteisten koppien rakentelu.  Keväällä tietysti myös prekattiin ja putattiin ja pelattiin puukkomaata.  Auringonvalon lisäännyttyä siirryimme polttelemaan polttolaseilla kuka mitäkin.  Toiseksi parasta oli guttaperkka, sillä se kärventyi nopeasti ja haisi riittävän pahalle.

Parasta oli kuitenkin Bio-Bion tontilta löytyneet nitraattifilmin pätkät, jotka suorastaan "räjähtivät" tai leimahativat kun niitä poltti.  Paras polttolasi tuli faijan mulkosilmäisestä taskulampusta kun sen hajoitti.

Kuninkuuslaji oli kuitenkin korkkipiipun valmistaminen. Se vei muutaman päivän aikaa mutta palkitsi sitten tekijänsä mahtavilla savuilla.  Piipputupakkana käytimme Indiaa ja Jimmyä ja Pietarsaaren Leikattua, joka oli ns. lakaisutupakkaa ja maistui pirun pahalta.  Korkkipiipun valmistamiseen tarvittiin koko joukko erilaisia välineitä ja tarvikkeita:

-Iso pullonkorkki (Broströmin kotikalja tms.)

-Lyijykynän varsi

-Kynttilä

-Kynäpuukko (lyijykynän teroittamiseen tai vuolemiseen ja kairaamiseen)

-Jäykkää rautalankaa

-Ikkunakittiä

-Tulitikkuja

-Piippitupakkaa

-Mermeriä

Piipun valmistus alkoi siitä kun ensin piti varastaa kellarissa säilytettävästä Broströmin kotikaljapullosta korkki.  Siihen saattoi kulua jopa pari päivää ennen kuin sopiva tilaisuus tuli.  Lyijykyniä nyt oli jokaisella penaalissa, joten sen hankkimi nen ei ollut mikään ongelma.  Lyijykynästä siis tuli piippuun varsi.

Kynäpuukkoa tarvittiin piipun pesän kairaamiseen korkkiin ja pesään vievän reijän kairaamiseen, jonne siis lyijykynä-piipunvarsi työnnettiin.  Kynttilää ja tulitikkuja tarvittiin korkkipiipun pesän esipolttoa varten.  Meille siis kelpasi vain esipoltettu pesä, koska halusimme kunnot savut, ei mitään kitkerää korkin makua.

Ai niin. Se jäykkä rautalanka.  No, sillä työnnettiin lyijy lyijykynästä.

Kaikista ongelmallisin oli ikkunakitti, jota tarvittiin piipun varren kittaamiseen ja tiivistämiseen piipun pesään.  Tämä oli aivan keskienen asia, sillä kukaan ei halunnut piippua joka vuoti.  Kitin saamiseksi jouduimme odottelemaan joskun muutaman tunnin että alakerran mummu meni kauppaan. Heti kun mummo oli poistunut portista ryntäsimme ikkunapuitteiden kimppuun ja kaavimme kynäveitsellä tarpeellisen määrän kittiä.

Nyt sitten vain kaikki yhteen ja Pikiruukin metsään tai halkopinon taakse savuille.

Mitä se mermeri sitten oli.  Mermeri oli pieniä pahalta maistuvia jyviä, joiden tarkoituksena oli viedä tupakan haju suusta.  Vanhat ukot käyttivät Mermeria poistamaan pilsnerin hajun  eukoiltaan.  Aivan yhtä turhaan kuin me yritimme poistaa tupakan hajun. Haju kun tuli keuhkoista.

Tukkapöllyä ja korvatillikka siitä tuli mutta se oli pieni korvaus nautinnosta.  Ei mikään voittanut auringossa istumista halkopinon takana ja pölläyttelemistä itse tehdyllä korkkipiipulla viikon ankaran aherruksen jälkeen. Ole tuntui melkein aikamieheltä, varsinkin jos joku oli onnistunut hankkimaan tai kääntämään pullollisen Bockin pilsneriä.

Tapio Parkkari vuosimallia 1946