Lähdekoodi sivulle Katariina Kotomäki: Laulu voitti kiven hiljaisuuden

Runogalleria 2003 

ISBN 951-787-178-3

Yliopistopaino / pikapaino, Helsinki 


'''Osaavaa runonkäyttöä'''

Varsin hieno ja omanlaatuinen kirjoittaja on 
Katariina Kotomäki, jonka viimeaikaisiin 
saavutuksiin lukeutuu myös erään sanoituksensa 
saattaminen Englannin hovin tietoisuuteen. 
Erinäisissä yhteyksissä on Vaasassa Kotomäen tekstejä, 
jotka hän on myös itse säveltänyt, kuultu aina silloin tällöin. 
Ja kyllä niitä saisi vaikka useamminkin joku jossain 
esittää ja mieluummin aina välillä muuallakin kuin 
vain hengellisesti suuntautuneissa tilaisuuksissa, sillä 
Katariinan tekstiannissa on valopilkkuja tarjottavaksi 
aivan kaikelle kansalle. 
Kotomäellä on tarinankertojan lahja ja on suorastaan 
synti, että hän tulee kerrontansa särmikkyyttä väliin 
tukahduttaneeksi liiallisilla jumaloppien julistuksilla. 
Jumala on OK, sen voi sanoa pienemmilläkin kirjaimilla 
ja jättää itse kunkin päätettäväksi miksi näin on. 
Mutta tietäähän Katariina, että arkirealismista on usein 
löydettävissä totuus ja todistusvoima: 
''Samat nahkarotsit ohittavat'' 
''samat raha-automaatit,'' 
''ja samat unelmat kiiluvat'' 
''samojen alekamppeitten silmäniskuissa.'' 
Kotomäki haluaa myös todistaa huolensa luonnosta 
ja sen tilasta markkinavoimien ikeen alla: 
''Voi vallanhalua'' 
''voi sairasta maailmaa!'' 
''Avohakkuina itkee kuoleva metsä.'' 
''Kuka sinut parantaa äiti-maa,'' 
''kuka sydämenlyöntisi tuskat tuntee.'' 
''miten löydät ikimetsien'' 
''äärettömän viisauden?''
 
Just niin paitsi, että avohakkuu on kyllä jo tehtaalle 
tallennettua metsää, mutta jos viereen on pläntti 
tai isompikin sarka puuvyöhykettä jäänyt, niin sehän 
siinä itkee, vaikka ei just kuolemassa olisikaan.

- Risto Jalonen