Kyyhky kiitää kuuhun - kotka aurinkoon

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pohjalainen 2.11.1994


Eteläamerikkalaista musiikkia kuultiin vaasan kaupungintalon juhlasalissa, kun estradilla vieraili Gina Lindfors & Ensemble. Aiemmin lähes samalla kokoonpanolla on esitetty kreikkalainen ohjelmisto, jonka jatkoksi syntyi Etelä-Amerikan projekti.

- Pääosin keskitytään argentiinalaiseen musiikkiin, mutta joukossa on toki perulaistakin - jo senkin takia, että kaksi ryhmämme jäsentä ovat sieltä kotoisin, kertoilee ennen konsertin alkua lämpimikseen sähköbassoa soitteleva Markku Lindfors. Hän vastaa myös laulujen sovittamisesta ja orkesterin johtamisesta.

- Olen nuotintanut lauluja levyjä kuuntelemalla ja sovittanut ne meidän kokoonpanollemme. Varsinkin kosketinsoittaja laajentaa alkuperäishommaa, niin paljon että koko väritys muuttuu, Lindfors toteaa.

Argentiinalaisen Mercedes Sosan vaikutus laulajatar Georgina Lindforsin tulkintaan on mitä ilmeisin, koska häntä kuuntelemalla on ohjelmisto pääosiltaan hiottu.

Konsertin avasi Lindforsin oma sävellys kitaralle, Viaje, jonka esitti oivallisesti Santiago Chavez Vega. Tämän jälkeen lavalle ilmestyivät myös Gina ja Markku Lindfors sekä lyömäsoittaja Patrick Lax. Aluksi ilmeni rumpusoundeissa hieman liikaa kumisevaa kiertoa, mutta jo kohta äänimestari Veli Hakala mixasi homman kohdalleen. Kolmannessa numerossa soundia ilmestyi täydentämään kosketinsoittaja Raimo Rantanen, joka on tullut tutuksi monista yhteyksistä, mm. TV 2:n studiokokoonpanoista. Alfonzinassa kauniisti soutava pianokuvio lähti kitaran iskusta lentoon ja hillitty virvelityöskentely teki laulajattaren kuulaalle äänelle oikeutta. Kaunista ja koskettavaa.

Konsertin aikana kuultiin myös toisen perulaisen vahvistuksen Roberto Chavezin puhaltamaa quenaa, joka on nokkahuilua muistuttava suora avoputki. Aiemmin hän oli esittänyt taitojaan kymmenkielisen pikkukitaran chrangon helistelyssä ja tutustuttiinhan panhuilua muistuttavaan zamponaankin, jonka hallinnassa aluksi tosin ilmeni hieman tukkoisuutta.

Yksi konsertin parhaista paloista oli La Maza, jossa hillitty kitara latasi kaihoa, joka purkautui lyömäsoitinten kiihkoon, kunnes vaimennettu symbaali pudotti tunnelman jälleen niin kaihoisaksi, että sen pystyi uudelleen avaamaan vain Ginan tempperamentti.

Kiihkeässä tempossaan taas Siembra edusti tiheätunnelmaisinta eteläamerikkalaisuutta. Siinä oli yön hehkua. Karnevaalin huumaa. Perulainen rumpu antoi kyytiä, kun koskettimet punoivat monisäikeistä kuviota.

--Risto Jalonen