Dixie täyttä tavaraa

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pohjalainen 23.8.1992


Kesän ajan on Vaasan Jazz Club tehnyt tiivistä yhteistyötä ravintola Segelin kanssa. Segeli on Vaasan Vaskiluodossa sijaitseva vanha puurakenteinen kesäravintola, jonka akustiikka on mitä mainioin.

Jatsareita on riittänyt melkein joka keskiviikoksi. Viimeksi oli asialla Vaasa Dixie Tigers, joka nimensä mukaisesti vaalii dixielandin reippaita perinteitä.

Dixierytmien juuret ovat syvällä jazzhistoriassa. Osapuilleen vuosisadan vaihteesta saakka sillä on ollut asemansa jazzin rytmikkäimpänä muotona. Ja nämä rytmit ovat hyvässä huomassa Vaasan Tiikereiden käsittelyssä.

- Kyllä tämä homma kulkee, kun ollaan jo viisi vuotta vaikutettu, vakuuttaa Vaasa Dixie Tigersin perustaja Erkko Jussila, joka fonien ohella vastaa kaikista yhtyeen sovituksista.

- Silloin aikoinaan juttu alkoi ohjelmatoimiston pitäjän aloitteesta, kun tarvetta tuli trumpettivirtuoosin ja varsinaisen dixien puuhamiehen Eero Suomelan hiljattain siirryttyä taivaalliseen jazzkokoonpanoon, Jussila selventää. Puheeseen puuttuu myös rumpali Pentti Valkeakari: - Tässä ollaan joka jätkä enempi tai vähempi ammattilaisia. Kaikki kun soitetaan myös muissa bändeissä ja etupäässä tuota tanssimusiikkia, joten nää dixiekeikat on aina kyllä mahtavia tuuletuksia.

Seitsenhenkisen ryhmän muut tuulettejat ovat: Hessu Viinämäki - pasuuna ja laulu, Ari Koivuniemi - trumpetti, Pekka Pitkäkoski - piano, Christer Ekman - basso, jonka sijasta (sairastumisen vuoksi) Segelillä soitti Jani Jussila ja Sven Norrgård - banjo.

Ryhmän osaavuus kuului soiton tarkkuudessa. Tosin banjo, ja ihme ja kumma, myös basso tahtoivat hukkua puhallinsektioihin. Musiikkiannon tärkein lenkki oli pasuuna ja varsinkin se slide eli se ihanasti särähtävä soundi, joka niin usein ryydittää dixielandia.

Tigersit soittavat etupäässä 20-luvulta peräisin olevaa musiikkia, mutta toki vanhempaa jos kohta uudempaakin kamaa irtoaa. Keikka alkoi Muskratramblella, joka jätti hyvin tilaa pasuuna-, saksofoni-, kuin myös pianosooloilullekin. Ja paikalla ollut reilu puolen salin yleisö todisti asiantuntemuksensa antamalla väliabloodeja soolosuoritusten johdosta.

Alkuirrottelua seurasi raskassoutuisempaa materiaalia. Tuollaista sadepäivädixiä, jonka pianoliplatus piti kuitenkin varsin terhakkaana. Sitten kimmahti käyntiin Doctor Jazz, joka edustaa sitä hieman iskelmällisempää puolta, ja siinä sai äänijänteitään verytellyt Viinamäen Hessu todistetuksi olevansa Louis Armstrongin jalanjäljillä.

Jossain vaiheessa lavalla pyörahti vierailevana trumpetistina Lemposen Seppo ja sai hänkin maittavasti soolotilaa. Kaiken kaikkiaan ilta oli mitä onnistunein.

--Risto Jalonen