|
|
Ari-Pekka Laitalainen - Kokoomus |
|
|
|

|
Olen myös erittäin kiinnostunut Vaasan alueen kaavoituksesta. Tulevaisuuden haaveena olisi päästä mukaan noiden harvojen ja valittujen kaavoitusinsinöörien ja arkkitehtien joukkoon. Talven aikana on tarkoitus saattaa maanmittaustekniikan opinnot loppuun TKK:ssa. Näin muodollinenkin pätevyys olisi vihdoin kunnossa. Syventymiskohteeni on ollut Kiinteistötekniikka ja maankäytönsuunnittelu. Tässä aikuisopiskelussa on se mielenkiintoinen seikka, että teoreettisen tiedon sisäistäminen on helpompaa, kun on 20 vuoden työkokemus kunnalliselta alalta kaavoitus- ja mittaustoimesta. Näistä asetelmista on mielenkiintoista lähteä kyselemään Diplomityöpaikkaa kaupunkisuunnittelusta. Voisi kuvitella, että olisi jotain ammatillistakin annettavaa.
Nurmijärven ajalta on monta hyvää kokemusta maankäytönsuunnittelijoiden eli kaavoittajien ja luottamushenkilöistä kootun kaavoituslautakunnan toiminnasta. Yhteishenki ja tekemisen meininki kasvavassa kunnassa oli hyvä. Yksi edistys näihin kaavoitussektorin ongelmiin voisi olla se, että luottamushenkilöistä koottaisiin asiantuntijaryhmä tai suoraan kaavoituslautakunta tukemaan ja ”ohjaamaan” Vaasan kaavoittajien työtä kasvavan Vaasan hyväksi. Näin saataisiin ehkä ripaus maalaisjärkeä toimintaan.
Turha byrokratia tulee karsia niin kaavoituksesta kuin rakennusvalvonnasta. Kaupungin virastojen välistä yhteistoimintaa tulee parantaa. Asiakkaiden pompotus luukulta luukulle tulee lopettaa.
Tuon Mustikkamaan kaavan katoamista olen itsekin ihmetellyt. Alue olisi oikein kiva pientalomuotoiseen asumiseen. Mielestäni "hylättyä" kaavaa pitäisi korjata parempaan muotoon, tehdä tarvittavat lähtötietoselvitykset ja inventoinnit ja tuoda uudistettuna esille. Nyt on hukattu tai ainakin laitettu sivuun Mustikkamaan kaavan laatimiseen käytetty suuri työmäärä.
|
Kolumnin kirjoittaja: Nimi: Ari-Pekka Laitalainen
GSM: 0400-850700
Email: aape@rhaoy.fi
Kotisivu: http://www.aape.auttaa.fi/
|
|
| Klaus Berg kysyy: |
Tämä oli hyvä juttu. Tätä pitää kehitellä. Kaavoitus on tässä kaupungissa hoidettu tuplakokoisella miehityksellä silti siinä onnistumatta.
Kaavoitus on se tärkein työkalu millä kaupunkia kehitetään tai tapetaan.
Mitä mieltä olet itse, asiantuntemusta kuitenkin omaavana, eikö saaristoamme voisi asuttaa myös keskiosistaan ja sinne vaan tehdään kunnon tiestö ja katuineen valoineen kaikkineen ?
|
| Kirjoittaja
vastaa: |
Ketä varten sitä saaristoa säästetään jos emme saa sinne rakennuslupia. Olisi varmasti unelma asua saaristossa, tosin luontoa kunnioittavalla tavalla rakennetulla asuinalueella. |
| Taina Inkeri Lehto kysyy: |
Mustikkamaan kaava ostettiin helsinkiläiseltä firmalta. Se ei ollut alkuunkaan sopiva niihin olosuhteisiin, josta oli kysymys. Siitä näki heti tällainen alueen hyvin tunteva maallikkokin, että se ei tule onnistumaan.
Mustikkamaan omistaa ABB, se oli toivonut tietenkin tehokasta kaavaa, jotta saisi maastaan mahdollisimman ison hyödyn. Vaasan kaavoittajien olisi pitänyt ohjata sitä toimintaa, mutta kun ei, vaan sen annettiin sen yksinkertaisesti ajautua karille.
Nyt se koko Mustikkamaa lepää siinä sitten sellaisenaan, vaikka pienasuntotonteista on huutava pula. Kunnallistekniikkakin olisi jo ihan vieressä, tien toisella puolella. |
| Kirjoittaja
vastaa: |
Kiitos taustatiedoista. Kun suunnittelimme Vaasaan paluuta haaveilimme Mustikkamaan tontista. No hyvä ettei sitä jääty odottelemaan. Oma tontti löytyi kotikonnuilta Ristinummen Pikkupiiankadulta. On ollut tosi mahtavaa palata asumaan Vaasaan |
| Mummo kyselee kysyy: |
Aape vaikutat rehelliseltä
Sinua on helppo lähestyä, näissä vanhustenkin
asoissa.
* Kuinka otat vanhat ja sairaat, köyhätja
heikompiosaiset huomioon.
* Entä nää vaasan nuoret, joilla koulut, vielä kesken. Elämääkin pitäisi suunnitella.Mistä saavat rahat riittämään elämiseen ,olemiseen ja koulun käyntiin. Tässä asiassa mummokin tuntee tuskaa. Nuorten puolesta. Nuoret voivat huonosti.
Tällääsiä kyselee Mummo. |
| Kirjoittaja
vastaa: |
Kiitos mummeli! Olen sitä mieltä, että työn tekemistä pitää kannustaa ja kunnioittaa. Olen itse aloittanut työurani jakamalla paikallisen kaupan mainoksia 10-vuotiaasta asti. Lopetin lukion 2. luokalla. Kertaakaan en heittänyt mainoksia roskiin. Oppi ymmärtämään kuinka rahan takia pitää tehdä työtä. Meillehän se oli hyvää kuntoilua, kun jakoi veljen kanssa 1200 postilaatikkoa kerran viikossa. Olen ylpeä, että omista pojistani jo 3 paiskii töitä koulun ja opiskelun ohella. Pojat saavat realistisen kuvan elämästä. Raha ei kasva puussa.
Vanhusten asema on mielessä päivittäin, kun näen omien vanhempieni hoitavan ja rakastavan omaa kotiaan. Kuinka hyvä heillä onkaan olla yhdessä omassa kodissaan. Kaikilla ei ole mahdollisuutta viettää vanhuuttaa yhdessä tai edes omassa kodissa. Tällaisille vanhuksille pitää pystyä järjestämään heille sopiva tapa asua ja viettää elämänsä ehtooaikoja. On kohtuutonta, että eläkkeistäkin otetaan verot.
Nuorille pitää löytää oikeita virikkeitä. On nuoria joita ei kiinnosta mikään tekeminen. Heille on vaikeata keksiä tekemistä. Liikunta kaikessa muodossaan tekisi taatusti hyvää jokaiselle nuorelle. Pääsisi purkamaan paineita. Mielestäni koulun liikuntatunteja pitäisi lisätä tuntuvasti.
|
| mummeli kysyy: |
En osaa sanoa muuta kuin,et olet jotenkin oppinut läksysi Kuutele sydämesi ääntä ja pidä omatuntosi puhtaana. Toivon sinulle AApeli hyvää jatkoa ja paljon onnea elämääsi. Lapset ovat Jumalan lahja.
Kysyisin vielä pelottaako sinua tulevat päiväsi?
jos ja kun sinut valitaan valtuustoon. |
| Kirjoittaja
vastaa: |
Suuret haasteet odottavat. Tällä kertaa en ole ensikertalainen kuntavaaleissa. 2004 minut valittiin 157 äänen voimalla Nurmijärven kunnanvaltuustoon. Reilun vuoden aikana oppi kunnallispolitiikan pelisäännöt.
Väitetään, ettei yksi ihminen pysty vaikuttamaan asioihin. Olen tuosta väittämästä täysin erimieltä. Nyt kannattaa käydä äänestämässä jos kirjoitukseni ja mielipieeni ovat herättäneet kiinnostua.
-aape- |
|
|