Mikä saa lapsen voimaan huonosti? Niin huonosti, että on valmis tuhoamaan muiden omaisuutta ja jopa muita ihmisiä kokeakseen jotain? En usko hetkeäkään, että yhtenä päivänä joku vain päättää toimia niin. Se on vuosien tulos, ikävien tapahtumien surullinen summa.

Monella taholla on puhuttu varhaisesta puuttumisesta parhaana ehkäisykeinona lasten- ja nuorten henkiseen pahoinvointiin. Jokelan ja Kauhajoen äärimmäisten avunhuutojen jälkeen on alettu entistä enemmän puhua oppilashuollon lisäresurssoinneista. Alkaako ihmisen elämä sitten 7-vuotiaana, peruskoulun ensimmäisellä luokalla? Ei tietenkään, mutta varhaiskasvatuksen tarjoamat mahdollisuudet todelliseen varhaiseen puuttumiseen on sivuutettu lähes täysin. Ei niistä ainakaan juuri kukaan tunnu puhuvan vakavasti otettavina ennaltaehkäisyn välineinä.

On olemassa tutkimuksia, joiden mukaan lapsen empatiakyky kehittyy ensimmäisen viiden ikävuoden aikana. Aikana, jolloin lapsen sosiaalinen elämä pyörii hyvin tiiviisti kodissa ja omissa lähipiireissä. Vaasassa kaikille 5-vuotiaille tehdään viisivuotistarkkailu. Siinä kartoitetaan lapsen sosiaalinen, henkinen, motorinen ja kognitiivinen eli tiedollinen ja taidollinen kehitystaso. Tätä ennaltaehkäisyn välinettä käytetään ihan liian vähän hyödyksi. Näin kattavassa tarkkailussa varmasti huomataan, jos on jotain aihetta huoleen ja siihen olisi näin varhaisessa vaiheessa huomattavasti helpompi ja yhteiskunnalle edullisempi puuttua kuin aikuisiässä.

Oppilashuolto varmasti tarvitsee lisää keinoja, mahdollisuuksia ja henkilökuntaa puuttua ongelmatilanteisiin. Kehittämällä selkeitä toimintatapoja jo varhaiskasvatuksen puolelle ja lisäämällä erityislastentarhanopettajien ja lastenpsykologien resursseja vielä varhaisempaan puuttumiseen, luotaisiin samalla oppilashuollollekin enemmän resursseja yksilökohtaisempaan palveluun. Kun ongelmiin puututaan ajoissa, ne eivät enää ole ongelmia koulussa ja ole syömässä siten oppilashuollon resursseja.