|
|
rantamäki jani - Keskustapuolue |
|
|
Taas herää kysymys mistä ihmeen kummasta on kysymys? Olen käyttänyt todella paljon aikaa ja vaivaa kerätäkseni suuren kannattajajoukon itse asiassa kaikista suurimman 18.10-2008 klo 21.23. Nyt tuo asema on murrettu ja vasemmanpalkin nimeksi on vaihdettu aktiivisia ehdokkaita. Kymmenisen kertaa kun klikkailin ja pikaisesti selasin, sattumanvaraisesti katselin niin omaa kuvaa ei näkynyt ollenkaan. No ei sen puoleen ei näkynyt Linsaakaan. Paljon oli aktiivisia ehdokkaita jolla ei edes ollut yhtään kolumnia kirjoitettuna?? sekö aktiivisuutta vai kenties jotain muuta. Tulipa vaan mieleen eräs kolumni jossa kyseenalaistin ylläpidon mahdollisen puoluepoliittisen kannan, olinko sittenkään kovin väärässä?.
Minä puran nytten tässä hieman turhautumista ja mielestäni minulla on siihen täysi oikeus. Nämä oli tarkoitus olla köyhän pojan nettivaalit jossa omalla ahkeralla ja nöyrällä työllä saadaan asema tuolla entisessä suurin kannattajaryhmä palkissa. Voin sanoa että vituttaa aivan äärettömästi, useiden tuntien työt vedetään ihmiseltä viemäristä alas.
On totta että olisin voinut myydä itseni markkinataloudelle ja mainostaa komialla kuvalla lehdessä. Ei se olisi kai vieläkään kovin myöhäistä vaan pudjetti nyt on mikä on. Ja tämä on/oli hyvä kanava kysyä suoraan asioita jotka askarruttaa, kaikista ehdokkaista ei ole/ollut tähän ja he mainostavat suurella rahalla nyt lehdissä.
Ymmärrän täysin jos joku tässäkin asiassa hyökkää minua vastaan ja kyseenalaistaa minun kirjoitukseni kun oma ehdokas on kerrankin päässyt esille. Asia olisi ihan ok, jos näin olisi toimittu ensipäivästä asti ja että kannattajaryhmä ei vaikuttaisi näkyvyyteen.
En tunne niin suurta pettymystä varmasti, kun se kannattajaryhmän jäsen joka on nimensä laittanut listaani kannattaakseen ja varmistaakseen minulle näkyvyyttä joka luvataan siinä vaiheessa kun nimen siihen rustaa. Tämä toimenpide vei myös pohjan tuolta ajatukselta. Minun kannattajaryhmän jäsenet jotka ovat liittäneet sähköpostiosoitteen nimensä alle saavat tämän kirjoituksen postiinsa.
Tästä "pienestä muutoksesta" voit kommentoida tämän kolumnin kysymys osioon tai lähettää kiitokset suoraan sivuston ylläpidolle. Osoitteen saat minulta jos et muualta löydä
Käsittämättömän suuren pettymyksen äärellä en voi kuitenkaan olla kiittämättä omaa aktiivista kannattajaryhmääni, sekä minua kaikkia äänestäjiä jotka suovat minulle mahdollisuuden vaikuttaa. Teiltä tässä foorumissa tuo vietiin.
|
Kolumnin kirjoittaja: Nimi: rantamäki jani
Email: j.r-tuning@jippii.fi
|
|
| Jorma Kivimäki kysyy: |
Oletko huomannut, että päivittämällä sivua, muuttuvat myös aktiiviset ehdokkaat koko ajan ?
|
| Kirjoittaja
vastaa: |
Ainakaan kolumnin kirjoittaminen ei tähän vaikuttanut. |
| Marko Heinonen kysyy: |
Terve, ilmeisesti ylläpito hakee omasta mielestään tasapuolisuutta näkyvyyteen. Itse kokeeksi päivitin sivua, ja kymmenes kerta toden sanoi! Eli painalluksella 10 ilmestyi myös oma naama listalle. Sitä ennen oli muutama naama ollut näkyvillä jo muutamia kertoja. Eli tasan ei mene tässäkään systeemissä (mikähän järjestelmä naamoja päivittää, ei ainakaan mikään looginen/tasapuolinen jakaja). |
| Kirjoittaja
vastaa: |
Ihan joo asiaa mutta olisivat hakeneet sitä alusta asti!! Tälläinen muutos tässä vaiheessa??
Niin sinulla kuin minulla on tasapuolinen oikeus hankkia kannattajajäseniä niin monta kuin on mahdollista. Kannattajajäsen on nyt petetty tässä ja raskaamman mukaan. On luvattu ehdokkaalle näkyvyyttä jos nimen listaan laittaa!!!!! Nyt jälkikäteen se on muutettu ja lupaus rikottu.. |
| Risto Jalonen kysyy: |
EVVK, vai mitä mieltä itse olet tuon näkyvyysjuttusi sisältöarvosta, kun ajatellaan, että valitaan valtuustoon ehdokkaita, jotka
ajattelevat nimenomaan muita enemmän kuin itseään ?
Luoko ehdokas äänestäjissä uskottavuuden tuntua, kun purkaa kiukkuaan oman naamansa vähentyneen kolumnipalvelussa ilmenevän nettinäkyväisyyden johdosta ?
Mistä se pikemminkin kertoo ? |
| Kirjoittaja
vastaa: |
Hyvä risto on kiva saada myös sinun kantasi asiaan. Minulle asia ei ole EVVK. Olen käyttänyt useita jos ei kymmeniä tunteja tuon nettinäkyvyyden saavuttamiseen. Lähes jokaista kannattajajäsentä lähestymällä tavalla tai toisella, käyttäen heihin aikaa ja he minuun. Minä puran kiukkuani myös noiden kannattajien puolesta jotka ovat halunneet naamani näkyviin ja kaiketi haluaisivat minut vaikuttamaan joistain asioista. Niin mistä se kertoo siinäpä on kysymys? Ajattelenko loppujen lopuksi vain itseäni? -en, mutta ajattelen myös itseäni. |
| Martti Kajaani kysyy: |
Ei tullaisella kannattajalistalla ole mitään merkitystä. Sinunkin listallasi useampi nimi on ainakin kaksi kertaa ja osa nimistä ei näy ollenkaan, niitähän voi laittaa listalle vaikka itse. Jos olet sitä mieltä, että moisella vilpillä pitää saada näkyvyyttä, niin alan epäillä sinua...Mutta jos oikein harmittaa, niin ainahan voi lopettaa kirjoittelun tällä foorumilla, ikäänkuin mielenosoitukseksi. Olisimme varmasti kaikki mielissämme jos päätyisit boikotoimaan näitä sivuja! |
| Kirjoittaja
vastaa: |
Hei martti kajaani etkö vain keksinyt parempaa nimeä minkä taakse kätkeytyä? No ole sinä fiktiivinen hahmo jolla on painoarvoa yhtäpaljon kuin Aku Ankalla tulisit ulos... Ajattelin kuitenkin käyttää sinun kysymyksesi vastaamiseen hieman aikaa. Kannattajaryhmäni on 80 henkilöä joista n.s tuplia on 4kpl eli virhemarginaali on tuolloin 5% ei paha mielestäni. Jos poistamme jokaiselta ehdokkaalta kaikki virheet olen silti numero 1 tai 2. Olen siis paikkani ansainnut. Tiedoksi kysyjälle jokaisesta nimestä jää varmasti ylläpitoon jälki joita seuraamalla voi varmasti seurata kirjoittajan koneelle asti, Mutta sen kai sinä jo tiesitkin. Syytät minua vilpistä käsisydämellä ja keksityllä nimellä?? Erään ehdokkaan sanoin "onkohan kaikki himassa". Kyllä oikeen harmittaa ja voimasanoja käyttämättä niin peevelisti. Luulen että moni olisi varmasti mielissään jos en olisi lähtenyt mukaan ollenkaan. Niin kauan kun minulla on oikeus kirjoittaa tänne niin annan panokseni olkoon sitten hyvä tai huono.
Nyt kun puhut jo monikossa olisiko kuitenkin aika paljastaa kuka olet tai keitä edustat? No sinusta ei siihen ole joten hyvää jatkoa jos oma ei piisaa. |
| Niko Linsa kysyy: |
Älä Jani välitä. Vaasalaisia.info ei tule ratkaisemaan vaaleja. |
| Kirjoittaja
vastaa: |
Totta ja kiitos:) |
| Mikko Manni kysyy: |
Oletko tai oletko ollut yrittäjä? Mikä on ikäsi? Perhesuhteet? Kaupungin osa missä asut? Ammatti? Tässä muutama kysymys joihin en löytänyt vastausta. Ovat ainakin minulle oleellisia tietoja ehdokasta valitessani. Kiitos! |
| Kirjoittaja
vastaa: |
Hei Mikko Manni En ole yrittäjä mutta olen ollut yrittäjä sekä olen tehnyt laskutuksella töitä eli n.s b verokortilla yrittäjyyttä aiemmin. Olen kihloissa. Kotiranta tällähetkellä mutta olen asunut elämäni ristinummi/vanha vaasa akselilla. Olen ammatiltani talonrakentaja tuon lisäksi olen tehnyt paljon erialojen töitä mm autofiksarin, portsarin, baarimikon, huoltomiehen, kirjapainossa, kaupungin puutarhalla(ekakesätyö). siinä joitain mainitakseni. Tällähetkellä olen vain rividuunari |
| Rantamäki Jani kysyy: |
Anteeksi unohtui sanoa että olen 30-vuotias. |
| Kirjoittaja
vastaa: |
Kirjoittaja ei ole vielä vastannut kysymykseen. |
| Mikko Manni kysyy: |
Kiitos vastauksestasi! Kaipaan kuitenkin vielä hieman lisää tietoa taustoistasi ennen lopullisen päätöksen tekoa. Jotkut pahat kielet puhuvat epäonnistuneesta yritystoiminnastasi, eikä siinä sinänsä mitään pahaa, monelle on käynyt ja käy niin. Mutta ne pahat puheet jälkeen jääneistä "savuavista raunioista" ja luottokelvottomuudesta, mitä ne tarkoittavat? Olen sitä mieltä, että jos ei pysty hoitamaan omia asioitaan, ei pysty hoitamaan yhteisiäkään asioita. Onko näissä väitteissä jotakin perää? |
| Kirjoittaja
vastaa: |
Syytön on vain se jota ei ole tutkittu tarpeeksi. |
| Risto Jalonen kysyy: |
Tuolla olisi sanan paikka <>
http://www.vaasalaisia.info/keskustelu/index.php?topic=2550.0
<> vaasalaisia.nfo <> keskustelut <> omalla nimellä <>
Plus ja miinus tilastossa Vaasa oikealla kohdalla ? <>
Kerrohan jotain <> Kiitos
|
| Kirjoittaja
vastaa: |
Jes poks. |
|
|