Ihmisyyteen kuuluu, että jokaisella ihmisellä on mahdollisimman suuri itsemääräämisoikeus itseä koskevista asioista. Vammaisia henkilöitä tulee tukea mahdollisimman itsenäiseen elämään, sekä oppia kuuntelemaan myös vaikeammin vammaisten toiveita ja tarpeita. Vähentämällä fyysisiä, asenteellisia ja kommunikatiivisia esteitä mahdollistetaan vammaisten henkilöiden yhteisöön osallistuminen. Viime vuosikymmeninä on perustettu monia vammaisten yhdistyksiä ajamaan vammaisten asiaa.
Vammaisia henkilöitä koskee sama ihmiskäsitys kuin muitakin eli, että ihminen on yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen olento. Tämän päivän vammaispolitiikan päämäärä on valtaistuminen eli vaikutusmahdollisuuksien lisääminen myös yhteisölliseen päätöksentekoon. Laitoksessa asuvien kehitysvammaisten tukeminen mahdollisimman itsenäiseen toimintaan ja arjessa pärjäämiseen on haaste työntekijöille. Se on kuitenkin osa vammaisen henkilön valtaistamista ja itsemääräämisoikeutta, ettei kaikkea tehdä ja päätetä hänen puolestaan.
Nyky-yhteiskunnassa ihmisten kuulumista yhteisöön määrittää koulutuksen jälkeen työelämä ja vapaa-aikatoiminta. Vapaa-ajan toiminnan järjestämiseen on yhä enemmän kiinnitetty huomiota niin kunnan kuin myös vammaisjärjestöjen taholta. Kuntoutuspalvelujen järjestäjät tekevät yhteistyötä vammaisjärjestöjen kanssa. Erilaiset yhdistykset ja esimerkiksi urheiluseurat järjestävät toimintaa vammaisille henkilöille. Tällöin kysymys on vammaisista henkilöistä jotka saavat enemmän itselleen heille yksistään suunnatuista palveluista kuin valtaväestön ryhmissä toimimisesta.
Vammaisen henkilön työllistämiseen on kehitelty viime vuosina uutena kokeiluna palvelukeskusten ja avotyön rinnalle tuettua työllistämistä. Tuetussa työllistymisessä on kysymys käyttäjäkeskeisestä mallista, jossa vammainen henkilö pyritään sijoittamaan tuen avulla tavalliseen työpaikkaan. Käyttäjäkeskeisyys tarkoittaa sitä, että vammaisen henkilön omat tavoitteet huomioidaan ja opetus ja ohjaus toteutuu näistä lähtökohdista.
Tuetussa työllistymisessä laaditaan yksilölliset suunnitelmat työnantajan, työntekijän ja ohjaajan kesken. Työntekijä saa suoritettavakseen hänelle räätälöidyt työtehtävät, jotka on tarkoitus työtä tekemällä ja ohjauksen avulla oppia. Tietyissä tehtävissä ja tilanteissa ohjaukseksi sopii rinnakkain työskentely ohjaajan kanssa. Työyhteisön sisältä löytyvä luonteva apu ja yhteisymmärrys on myös tärkeä osa vammaisen henkilön työssä oppimista ja motivaation säilymisessä.
Kunnissa eletään tänä päivänä palvelurakenteen muutoksen aikaa. Osa palvelurakenteesta on jo muuttunut ja muutosta ja erilaisia kokeiluja tapahtuu koko ajan. Tämän päivän sanoja ovat ulkoistaminen ja kilpailuttaminen. Tilaaja – tuottaja- malli on monissa kunnissa jo kokeilun alaisena, näin myös meillä Vaasassa. Siitä, onko se parempi malli kuin aikaisempi, ei ole vielä kokemuksia. Ainakin se herättää monessa palvelupisteessä ajattelemaan ja miettimään työn organisointia ja tehokkuutta.
Tutkimusten mukaan suurin osa suomalaisista kannattaa nykyistä hyvinvointivaltio- mallia, huolimatta siitä, että verotus joudutaan pitämään suhteellisen korkeana. Pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden perusajatuksena on ollut tuen ja peruspalvelujen universaalisuus tasa-arvoisesti kansalaisten kesken, valtion suuri rooli ja julkisten palvelujen kattavuus kuntien palvelutuotannossa. Yhteiskuntarauha on pyritty myös näin turvaamaan.
Kansalaisjärjestöjen rooli on ollut muutosvoimapainotteinen ja uusien näkökulmien esiintuominen. Erilaisten yhdistysten merkitys on korostunut tietyn ryhmittymän edunajajina ja vertaisryhmien toimeenpanijoina. Monia uusia hyviä toimintamuotoja ja malleja onkin tätä kautta kehitelty. Toimintojen kehittämistä on helpottanut kevyt organisaatio ja ideoiden kokeilumahdollisuus.
Julkisellakin puolella on toki toimintoja ja palveluja kehitetty ja muutettu, mutta se tapahtuu hitaammin johtuen suuresta organisaatiosta ja byrokratiasta. Kansalaisjärjestöjen ja koko kolmannen sektorin rooli on ollut olla lisänä ja tukena kuntien tarjoamalle palvelujärjestelmälle. Näin mielestäni pitäisi tulevaisuudessakin olla. Peruspalvelut kuten koulutus, sosiaali- ja terveyspalvelut tulisi pääosin tuottaa julkisin kunnan ja valtion tuottamin palveluin. Tämä takaa peruspalvelujen saatavuuden tasa-arvoisesti kaikkien kansalaisten kesken.
Tulevaisuuden haasteena on kuitenkin verkoston eli yhteistyön jämäköittäminen ja kehittäminen eri toimijoiden kesken. Sumean logiikan mukaan viisautta ei ole siellä tai täällä, vaan sitä on siellä ja täällä. Kunnilla pitäisi olla mahdollisuus kehittää omaa palvelutuotantoaan yhteistyössä yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa. Historiaa ajatellen Suomessa on köyhien ja vammaisten hoito ja huolto lähtenyt omaisten, yhdistysten ja kirkon vastuusta vähitellen laajentumaan yhteiskunnan vastuulle. Tänä päivänä ollaan jo paljon lähempänä sitä, että vammaiset voivat kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan osallistua normaaleihin yhteiskunnan toimintoihin.
Osallisuus riippuu paljon siitä kuinka paljon tulevaisuudessa ollaan valmiita satsaamaan erityisen tuen tarpeeseen ja toisaalta kuinka valmiita ollaan asennemuutokseen eli hyväksymään oikeasti vammaiset tasavertaisina yhteiskunnallisiin toimintoihin mukaan. Töitä siis riittää edelleen, mutta yhteisellä ymmärryksellä eri toimijoiden kesken varmasti päästään parempaan suuntaan.
