Minun Uskontunnustukseni.
Minä Uskon Isä Jumalaan, Hänen Poikaansa Kristukseen Jeesukseen jonka Jumala lähetti maailmaan. Minä uskon että Kristus Jeesus on ollut alusta asti Jumalan kanssa luomassa maailman, minä uskon että Kristus Jeesus on Jumala. Minä uskon että hän tuli maailmaan pelastamaan sen ja Isä Jumala kirkasti Poikansa antamalla kaiken Pojan valtaan ja Hän paransi sairaat ja herätti kuolleet ja vapautti riivattujen vallasta ja näin todisti olevansa Hän joka Hän sanoi olevansa, Jumalan Poika, Messias ja Jumala. Minä uskon että Jeesus Kristus on täydellinen presentaatio Isä Jumalasta, joka on nähnyt Kristuksen on nähnyt myös Isän. Minä uskon että Kristus Jeesus oli ainoa ihminen koskaan joka eli täysin kuuliaisesti Jumalan tahdon mukaan, täydellisesti ilman syntiä tai pimeyttä. Minä uskon että hän otti ihmisten kivut, sairaudet ja synnit kannettavakseen ja kuoli ristinpuulla meidän puolestamme. Minä uskon että ihmiskunta on täysin langennut Aatamista alkaen ja näin omalla tahdollaan ilmaissut ettei tahtonut noudattaa Jumalan tahtoa ja valitsi kuoleman täydellisen elämän sijasta. Minä uskon kuoleman jälkeen iankaikkiseen Elämään taivaassa tai helvetissä. Minä uskon kun ihminen tulee synnintuntoon ja tekee parannuksen syntisestä elämästä Pyhän Jumalan edessä ja vastaanottaa Kristuksen Jeesuksen sovitustyön, Hänen kärsimyksen ja kuolemansa meidän puolestamme hän uudestisyntyy ylhäältä ja näin tulee todelliseksi Jumalan Lapseksi hän perii Iankaikkisen elämän joka on tuntea Isä Jumala henkilökohtaisesti, ja Hänet jonka Isä lähettti maailmaan, Kristuksen Jeesuksen. Näin hän ei ole enään kirottu eikä Jumalan vihollinen vaan Jumalan lapsi jolla on syvä yhteys Kaikkivaltiaaseen Isä Jumalaan Kristuksen kautta. Minä uskon että Pyhä Henki on Jumala jonka Jumala vuodatti opetuslasten päälle. Minä uskon Siunatun Pyhän Hengen kasteeseen ja täyteyteen ja että täytymme jatkuvasti uudestaan ja uudestaan Pyhällä Hengellä. Minä uskon että Pyhä Henki on Jumala joka antaa synnintunnon ja ilmaiseen myöskin Jumalan rakkauden Pojassaan Kristuksessa Jeesuksessa. Minä uskon että Pyhä Henki on Jumala maan päällä, Isä Jumala ja Poika ovat taivaassa. Minä uskon että Pyhä Henki opettaa meille kaikki mitä meidän täytyy tietää Jumalasta. Minä Uskon että meillä voi olla läheinen suhde Pyhän Hengen kanssa. Minä uskon myös Hänen sanaansa jota kutsumme raamatuksi joka annettu meille noudattaaksemme kaikkea mitä siihen on kirjoitettu. Minä uskon että Kristus Jeesus antoi meille käskyn opettaa kaikkille luoduille Hänestä ja jokainen joka tekee parannuksen tulee Jumalan lapseksi. Minä uskon että vain Jumala Pyhä Henki voi antaa todellisen parannuksen teon hedelmää. Minä uskon ettei kukaa voi tulla tuntemaan Jumalaa ellei Pyhä Henki kirkasta Kristusta ilmestyksen kautta. Minä uskon että että meidän tulee varoittaa ihmisiä kadotuksesta ja puhua jatkuvasti tästä pelastuksesta jonka Jumala on valmistanut kaikille jotka uskovat ja olevat kuuliaisia Hänen Pojalleen Kristukselle. Minä uskon että Isä on antanut Pojalleen Kristukselle Jeesukselle kaiken vallan ja voiman yli elämän ja kuoleman. Minä uskon että Kristus Jeesus on antanut Seurakunnalleen joka on todelliset Häneen uskovat myös voiman joka on Pyhä Henki julistaa Sanomaan Hänestä ja vapauttaa riivatut, parantamaan sairaita ja jopa herättämään kuolleita ja näyttää näin että KRISTUS JEESUS HÄN ON HERRA eikä löydy pelastusta missään muussa nimessä kuin Hänen.
8.11.2006
Tuomari
Jos tämä ei ole totta, niin minun koko elämäni on täynnä valhetta, ei olisi syntiä, ei olisi ikuista kadotusta, ei helvettiä, ei Pelastusta, anteeksiantoa tai ikuista elämää ja Taivasta,, ei toivoa, ei ikuista Rakkautta, Ei Jumalaa jota Kristukseksi Jeesukseksi kutsutaan. Olisin vain valehtelija ja olisin vetänyt muitakin mukanani valheeseen ja tuomioni pitäisi olla hyvin ankara, minua pitäisi kieltää puhumasta Kristuksen nimessä ja näin estämästä muita tulla kaltaisekseni, syvään valheeseen ja turmioon.