Omien kokemuksieni mukaan tarvitaan lähes 1000 rekisteröitynyttä, ennen kuin keskustelu voi vilkastua niin paljon, että aktiiviset kirjoittajat palaavat usein.
Olen monesti ajatellut, miten voisi tutkia näiden 900:n rekisteröidyn motiiveja hankkia tunnukset. Suuri osahan ei ole kirjoittanut yhtään viestiä ja lukea voi rekisteröimättäkin.
Henkilökohtaisesti pidän sivuston toteutuksesta, mutta ihmettelen hieman näiden osastojen runsasta määrää, sillä se saa usein haulikkoefektin, elikkä keskustelu jakaantuu moneen osaan, joista vain pari elää vilkasta elämää. Loput vaan ovat ja kuivettuvat, eikä auta vaikka joku joskus heittäisikin sinne viestin pari. Yksi tällainen on urheilu. Kaikki urheilukeskustelu mahtuisi vaikka sekalaisiin.
Muistan erään foorumin, jossa olin mukana joku vuosi sitten. Se sai loistavan alun ja muutaman kuukauden päästä jäseniä oli toista tuhatta. Sitten joku sai päähänsä laajentaa. 3:sta osastosta tehtiin 8. Keskustelu suorastaan romahti ja näin kävi myös koko foorumille. Kukaan ei jaksanut pyöriä eri osastoilla ja varsinkin he, joilla ei ollut laajakaistayhteyttä katosivat heti. Eivät jaksaneet latailla sivuja edes takasin.
Samoin kävi Volvolandian foorumille kun ylläpito päätti uudistaa ulkoasun ja muokkailla hieman foorumia. Nyt siellä on monta osastoa, johon ei kirjoita kukaan ja ne kirjoittajat, joilla oli eniten sanottavaa katosivat.
Itsekään en enää ole vieraillut siellä viime aikoina, kun homma edellyttää jatkuvia sivujen vaihteluja.
Katso jos sattuu kiinnostamaan:
http://www.volvolandia.com/SVF/ Katso esim. korjaamo-osaa. Joku sai kohtauksen ja jakoi koko homman osiin. Hyvä esimerkki siitä, miten homma voi mennä kun iskee vauhtisokeus, sillä vanha foorumi oli huomattavasti vilkkaampi.
Oman parannus (?) ehdotukseni täällä olisikin siis julma laihdutuskuuri. Ylläpitokin tekisi siinä itselleen palveluksen, kun ei tarvitse murfailla niin paljon eri sivuilla.