Mennään nyt itse asiaan. Tässä ei sanallakaan mainita, sitä suurta työtä mitä työväenmuseon hyväksi. Tässä on nyt takerruttu johonki lähes mitättömään täi asiaan. On lähdetty täin tappajiksi. Teidän järki ilmeisesti ylety miten arvokas työ on tehty harrastelijavoimin työtunteja säästelemättä. Marko Heinonen voisi ja pitääkin kaupunginvaltuutettuna ajaa asiaa, että työmuseo virallistettaisiin Pohjanmaan museon ja muitten museoitten rinnalle. Meidän kaikki museot ovat valjastettu rikkaitten elämää esittäviksi ja sitten käsityöläiset ja mäkitupalaiset sekä työläiset on unohdettu kokonaan. Stundars Sulvalla on tuonut rikkaitten, että köyhien elämää hieman raottaen
.
Nyt pitäisi saada enemmän esineistöä, puku- vaatekulttuuria esille. Hygienia olot oli niin sun näin.. Vielä kaikkein köyhimmät asustivat maakuopissa, yhden huoneen mökissä, kaupingissa hellahuoneessa. Palosaaren tienvarressa oli ryysyköyhälistön mökkejä. Joissakin oli maapohjainen lattia. ja siitä ei ole pitkä aika, monet vielä muistaa nuo ajat. ja kuitenkin, sieltä ryysyköyhölistön mökeistä on kotoisin moni frakkipukuinen
herra taustansa unohtaneena.
Muistutan että tämän ison johtajan Jorma Pitkämäen isovanhemmat ovat kotoisin Kauhajoen Kokonkylän Krosoonperältä pienestä mökistä. En tätä esitä kadehtien. Mutta moni on taustansa unohtanut.
Työläisten joukosta on noussut monia merkittäviä taiteilijoita, useat heistä vähävaraisuuden ei saanut
koulutusta.Aatelisten lapset kävivät koulutuksessa niin Suomessa kuin ulkomailla. Oli todellakin saavutus
että Risto Jalonen kokosi meineikkaan pohjalaistaiteen näyttelyn
Nyt taas samat "roikastajat" tuli takinhintään kiinni, ne ovat joka keskustelussa pilaamassa hyviä aiheita.
Nämä kirjoittajat ovat sikäli surkuhupaista porukkaa, heitä on korkeintaan viisi ja siihen sisltyy yli 10 nimimerkkiä, heillä elämä jäänyt murkkutasolle ja sitten otetaan alkoholia tyhjään päähän niin tulee lorinaa.
Sen arvon sille annan. Sitten tulee yksinäisyys, turhautuneisuus ja kateus. Esitetään sankarin roolia suuri eleisesti ja jokku yksinkertaisemmat uskookin siihen..
Pentti Suksi
Pentti Suksi