Ehkä on hyvä tasapuolisuuden vuoksi että on onnekkaitakin ay-miehiä kuten Kolmonen et Kivimäki, jotka voivat olla tyytyväisiä oloonsa. Onneksi olkoon vaan.
Enpä ole ennen kirjoittanutkaan tänne Vaasan Työväenmuseo topiikkiin. Tänne forumille kun näyttää jälleen saavan kirjoitella mihin sattuu, katsomatta mikä on otsikko. Sama juttu tuolla maahanmuuttokeskustelussa, jossa mamu-uutiset ja varsinainen maahanmuuttokeskustelu näyttää menneen jälleen päällekkäin. Joten minäkin sitten kirjoitan tänne asiaa, joka ei pätkääkään liity Järkkärillä olevaan museoon. Saa tämän tarvittaessa siirtää ay-liike otsikon alle, mikäli täällä jotain järjestystä halutaan vielä pitää.
Suurin osa ay-aktiiveista luottamusmiehistä lähtee hommaan porukan houkuttelemana ja ilman minkäänlaista oman edun tavoittelua. Olen huomannut, että moni saa siitä jotain näkymätöntä pääomaa, vaikka rahallisesti joutuvat jopa sietämään menetyksiä. Niin minäkin aikanaan, kun työnantajan kehotuksesta siirryin urakkatöistä tuntihommiin.
Minä arvostan valtavasti vieläkin näitä työpaikan luottamushenkilöitä, jotka uhraavat energiaansa yhteisten asioitten hoitamiseen, saaden siitä usein parhaan kiitoksen, kun tulevat valituksi uudelleen tai kukaan ei moiti. Naiset yleensä osaavat jopa kiittää. Onnistunut asian hoitaminen kannustaa kummasti jatkamaan ja kyllä sen onnistumisen fiksu ihminen vaistoaa usein ilman palautettakin.
Ay-liikkeen ylivoimaisesti tärkein työ tehdään työpaikan luottamusmiesten toimesta. Pelkästään se, että työpaikalla on luottamusmies, ehkäisee normien alituksia merkittävästi. Puhumattakaan siitä, että henkilö on aktiivinen. Tuskin kukaan lähtee näihin hommiin tähtäimenään siirtyä liiton palkkarengiksi tai joksikin ay-pampuksi. Erittäin harva siihen myös päätyy.
Ihmettelen aina kuinka suppea näkemys joillain on, kun yhden henkilökohtaisen kokemuksen perusteella aletaan yleistämään koko liikettä. Siellä missä toimitaan, tehdään myös virheitä. Sitä paitsi nämä ay-liikkeeseen pettyneet kirjoittelevat yleensä hyvin subjektiivisia omia näkemyksiään omista lähtökohdistaan, ilman että vastapuolen näkökanta tulee koskaan kuulluksi.
Olen siis erittäin tyytyväinen suomalaisen palkansaajien puolesta siitä, että Suomessa on eurooppalaisittain korkea järjestäytymisaste. Kysymys ei ole siitä, kuinka kukakin on tyytyväinen omaan oloonsa. Toki koen itse tehneeni suhteellisen mittavan elämäntyön ay-liikkeen parissa ja olen saanut siitä runsaasti myös hyvää mieltä.