Asevelikylän kirpputori. Kuvat: Li Jiayuan.
Jostain syystä ohjelman kuvalinkitystoiminne ei toimi joten ohjelmoin
ne url-koodilla käsin. Kuvat voi katsoa suurempana klikkaamalla kuvaa.
Ajattelin, että tekisin sähköautoa tunnetuksi joten varasin paikan.
Mitään tuskin myisin siellä. Otin kuitenkin mukaani vielä Parkkarin LP-Levyt
ja 60 luvun "spittarit". Spittarit ovat 60-luvulla muodissa olleet piikkikärkikengät.
Joissa oli kohtuullinen 4 cm korko.
Ollessani 15 vuotias opiskelija, sain ne lahjaksi silloiselta kuvaamataidon opettajalta
Harry Huhdalta. Nimittäin 80-luvulla ne tulivat uudelleen muotiin. Kärki vaan ei
ollut ihan noin piikkinen kuin näissä. Vaimoni näki mitä olin ottanut mukaan ja
sanoi. "Et voi olla tosissasi. Kukaan ei noita 40 vuotta vanhoja "rotantappo-
kenkiä" osta.
Tiesin kuitenkin, että jos kohdalle tulee henkilö joka tietää mitä saa niin 3 euroa
on kuin lahja. Nehän olivat aidot "spittarit" 60-luvulta. Sellaisia ei enää
joka päivä näe. Nyt ne olisivat käden ulottuvilla.
Tulin paikalla ja Anja Paksu heilauttaa kättä ja näyttää minne hän on varannut
minulle hyvän paikan. Aivan loistava paikka silla jos joku haluaisi vaikka koe-
ajaa niin siitä voisi lähteä. No kukaan ei halunnut joten se siitä.
Saan osastoni nopeasti valmiiksi. Eli peruutan auton paikalle. Minulla on
kiinalainen opiskelija mukana auttamassa. Sonnustaudumme kuten asiaan
kuuluu, valkoisiin haalareihin jotta voimme näyttää kuuluvamme samaan tiimiin
ja että voimme esilletuoda sitä, että sähköautoilu on puhdasta. Valkoinen on
puhtaan merkki. Sininen lippalakki kruunaa kaiken Suomen värein.
Kohta paikalle tulee Harry Huhta joka katselee tutun näköisiä kenkiä. Hän
muistaa, erään ystävänsä toimineen silloisen Top-Man:in johtotehtävissä ja
muistaa ostaneensä kengät sieltä. Hän antaa minulle luvan myydä ne kun
kerran oli ne jo kerran antanut pois. Arvosti kovasti sitä, että pidin kenkiä
arvossaan ja vasta nyt noin 30 vuoden kuluttua raaskin niistä luopua.
Sitten paikalle tulevat Valtuutetut Siltaset. Tässä kuvassa (kuva edellisessä
artikkelissani ylempänä) juttelemme siitä, että
tilaisuus näyttää onnistuvan niin hyvin, että se järjestetään loppukesästä mahdollisesti
uudelleen.
Parkkarin levyjä menee tasaiseen tahtiin ja olen viittä levyä vähemmällä neljän
tunnin kuluttua. Siinä meni mm. Suomi-ilmiö mitä itse pidin sarjan parhaana.
Hyvä maku näköjään ostajalla.
Sitten paikalle tulee minua vanhempi mies. Hän on juuri sitä ikäluokkaa kun
spittarit olivat muotia ja vain harvat raaskivat sellaiset ostaa kun ne olivat silloin
kalliit ja muodikkaan. Ne olivat aidot Top Man-laatua. Mies näkee kengät
ja heti näkee, että hän tietää mitä on saatavilla 3 eurolla. Silmät lukittuvat
kohteeseen kuin ohjustutka kohdekoneeseen. Hän kysyy "voiko
noita koittaa jalkaan". Tokihan niitä voi koittaa. Kun ne ovat jaloissa ne eivät
enää niistä irtoa. Ei siksi, että olisivat tiukat vaan kun niitä ei ehää haluta
pois. Vanhat nuoruusvuodet tulevat mieleen ja upouudet Nike-
lenkkarit sujahtavat kassiin. Nyt on jaloissa aidot 60 luvut "spittarit" eli
kansankielellä "rotantappokengät". Niiden kärki on todella kapea. Ostaja
on niin iloinen, että hän ei enää edes aio katsella mitään muuta vaan kävelee
suoraan polkupyörälleen ja ajaa pois spittarit jaloissa.
