Kokoomuksen nuorilla on vielä todellisuuden tajua. Syy-seuraus suhteet ovat heille selviä.
Verotus esimerkiksi, joka on nimenomaan ahkeria nuoria rankaiseva ja osin jopa tarkoitushakuisesti henkisesti raiskaava, tekee vääryyttä uudelle elämälle, vanhojen jo hiipuneiden hyväksi tavalla, jota ei ennen olisi hyväksytty, kun elettiin vielä terveessä yhteiskunnassa.
Korporaatiopolitiikan eteen on uhrattu jo aivan liikaa, eikä ole mitenkään varmaa että noista uhrauksista enään voisi kansalaiset hyötyä, kun emme elä kansallisen talouden aikaa, vaan globaalissa markkinataloudessa.
Nuorille tämä tie saattaa olla erittäin raskas vielä kulkea, epäilen että suomen sotienkin kärsimykset ovat jäämässä pieniksi siihen verrattuna.