tuo VAL-10 Valiantti oli omassa tiedossa eräänlaisena knoppitietona ja tässä keskustelussa on syventynyt tieto että kyseessä ei ole mikään urbaanilegenda. Kiintoisa seikka siinäkin mielessä että tietynlaisilla suhteilla on ollut mahdollisuus hankkia osuvat rekisterikilvet aikana jolloin sellaisia ei julkisesti ollut tarjolla!
Nyt puuttuu vain oikeaa faktaa eli ajankuvaa kuten valokuva tms kyseisestä autosta! En kiistä etteikö sellaista ole ollut mutta kuvaa ei ole kukaan koskaan esittänyt ainakaan julkisesti.
Lämmin kiitos tähän astisista tiedoista!!
Ja mustista kilvistä vielä sellainen tarkennus että virallisesti jakelu päättyi vuoteen 1972 mutta pikkukonttoreilla joilla niitä oli hyllyssä niin saattoi saada melko pitkälle 70-luvulle kunnes loppuivat valikoimasta.
Jälkeenpäin on taas ollut mahdollista vaihtaa vanhan auton valkopohjaiset kilvet samoilla numeroilla mustapohjaisiin à8€ kustannuksella eli yht 16€ kunhan auton vuosimalli on -72 tai vanhempi. Siitä on tullut hassuja sovelluksia kuten esim jenkeissä niitä N-alkuisia mustapohjaisia jne..
Ainoa oikea mustapohjainen kilpi on mielestäni sellainen joka liittyy auton historiaan läänikohtaisena persoonallisuutena jollaisena ne alkujaan yksilöitiin!
