Vähän kyllä kyllästyttää tämän persu-foorumin keskustelun taso. Hyvää jatkoa!
Otan osaa, ehkä harkitset takaisin muuttoa hieman. Ruotsiyhteyksien puolustajia kyllä riittää jo entuudestaan.
Mutta ei hätiä mitiä. Nauhakaupunkiajatus on vain haavekuva Pohjanmaan aidosta kehittämisestä. Haavekuva siksi, että ärkkopee ei koskaan tulisi hyväksymään noin suomalaiskerettiläistä suunnitelmaa! Suomenkielisiä peesaajia kyllä aina riittää.
Otetaampa esimerkiksi vaikka mennä viikolla pidetty valtuuston kokous, jossa Lakea Oy haki pienelle lainalle (reilut 500 000, vastannee paria kolmiota) takausta. Ei nyt sentään, Osala (Pikipruukin hall.) halusi kieltää takauksen varsin itsekkäistä syistä, kyseiset vuokratalot nääs kalastelevat samoilla apajilla kuin Pikipruukki. Uusista ja vanhoista vaasalaisista viis, Osalan esitys voitti - toistaiseksi.
No sitten se taas tuli!
Skåtar (rkp) kannatti Osalan esitystä ja ilmoitti ensi sanoikseen, ettei kyse ole kielipolitiikasta! Jus just! Ratkaisevaa on kuitenkin Skåtarin mielestä, että Lakean pääkonttori sijaitsee Seinäjoella. Siihen kelkkaan Vaasa ei lähde!
Sillä ei ole merkitystä, että
Vaasalla on huomattava osuus kiinteistöyhtiö Lakeasta ja haettu takaus koskisi Vaasaan rakennettuja/rakennettavia vuokrataloja.
Usko nyt tässä sitten siihen, että mainitut herrat ajattelevat objektiivisesti Vaasan parasta - meikä ei oikein jaksa siihen uskoa. Ainakaan mainituilla perusteilla.