Kirjoittaja Aihe: sosiaalidemokraatit  (Luettu 18252 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Jorma Kivimäki

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 2826
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: sosialidemokraatit
« Vastaus #70 : 16. 12. 2011 17:05 »
Minusta AKT: n liittohallituksen päätös oli johdonmukainen ja vastaa oikeustajuani asiassa.

Asiantuntemattomat toimittajat ovat pitkin matkaa otsikoineet tilannetta tarkoitushakuisuutensa ja vajanaisen ymmärryksensä mukaisesti. Tyypillistä on, että puhuttu ensin valtuuston hätäkokouksesta ja taas tällä viikolla hallituksen hätäkokouksesta, vaikka kysymyksessä on ollut hallituksen normaali joulukuun kokous.

Herkkoo on pihalla kuin puutarhaletku, kun puhuu asian maton alle lakaisemisesta. Miten se nyt sinne voitaisiin lakaista. Myös keltaisen lehdistön toimittajat ihmettelevät kuinka heidän varmana pitämänsä hätäkokous ei nyt toteutunutkaan. Räty on epäilemättä monelle mieluinen maalitaulu, koska AKT on hänen johdollaan ollut aika ärhäkkä, joidenkin mielestä jopa häirikkö työmarkkinaosapuoli.

Jos riittävä määrä valtuuston jäseniä vaatii, on tietysti ylimääräinen valtuuston kokous pidettävä. Kokouksen ajankohdasta päättää kuitenkin hallitus. Eikä ylimääräisen kokouksen vaatijatkaan ole oletettavasti vaatineet kokousta ennen tutkinnan suorittamista. Käytännössä nopea kokoontuminen johtaisi siihen, että jouduttaisiin pitämään vielä toinen ylimääräinen kokous ja se olisi jäsenistön jäsenmaksuvarojen tarpeetonta polttamista. Mielestäni kentältä tulleet ja normaalisti kaksi kertaa vuodessa liitossa kokoontuva valtuutetut eivät voi tehdä päätöksiä muuta kuin tutkinnan pohjalta. . Luin jostain, että poliisitutkinta valmistuu vasta helmikuun alussa. Tuolloin tammikuun hallitus ehtii varsin hyvin päättämään ylimääräisen valtuuston kokouksen ajankohdasta.

Helsingin Sanomien jutun jälkeisten kommenttien joukosta poimin Athur Herdin (ilmeisesti AKT: n jäsen) nimisen henkilön mielipiteen, joka vastaa erityisesti ensimmäisen kappaleen osalta täysin omaa käsitystäni asiasta, joten lainaan sen tähän:

”AKT:n hallitus eli Liittotoimikunta nojasi varmaan siihen vielä toistaiseksi vallalla olevaan käsitykseen, että todetaan syyllisyys virallisesti, so. tutkinnan ja mahdollisen tuomion kautta ja toimitaan sitten. Tämä huomio vain sen takia, että jos hallitus olisi toiminut vaikkapa Maikkarin "toivomusten" mukaan, Räty olisi jo nyt ns. entinen puheenjohtaja.

Fiilikset ovat kuitenkin sellaiset jäsenistön keskuudessa, että Rädyn työpöydän omakohtasta siivousta tuskin katsotaan hätiköidyksi. Rädyn mahdollista lähtöä tuskin moni ay-johtaja ainakaan kovin näyttävästi vastustaa.”

Luulisi melkein,että räty on tehnyt jotain pahaa tokaluokkalaiselle ja herkkoolle.
Jos näytöt olisivat kiistattomat rätyä vastaan,niin olisi saanut lähteä jo puheenjohtajan paikalta.
turhaan me täällä juttelemme odotellaan nyt mitä näyttöä tulee asiassa.

Juuri näin.

Taitaa nyt kuitenkin olla niin, että tokaluokkalainen, herkkoo, Helin ja muut persut koettavat tehdä tässä niin sanotusti politiikkaa.

Jos kysymys olisi persutaustaisesta henkilöstä, saisimme nähdä äärettömän kiivasta puolustamista ja arvostelijoiden kimppuun käymistä. Samalla jokainen arvostelu kuulemma kasvattaisi persujen kannatusta. Samalla kaavalla se etenee jokaisella keskusteluforumilla. Selkeästi organisoitua toimintaa.

Poissa herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 4489
  • Sukupuoli: Mies
    • Profiili
Vs: sosiaalidemokraatit
« Vastaus #71 : 16. 12. 2011 18:06 »

.

Jos säännöissä on kirjattuna että kolmasosan enemmistöllä on valtuusto kutsuttava koolle eikä näin tehdä  eikö se ole selkeä sääntörikkomus? Tämäkö on se demarien käsitys käytännössä "kantaa vastuuta?"

"Liittovaltuuston toisen puheenjohtajan Jape Lovénin mukaan tilanne jatkuu epäselvänä. Liiton säännöt olisivat hänen mukaansa edellyttäneet jo valtuuston koolle kutsumista.

Sen takana on ollut vaadittu yhden kolmasosan enemmistö."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011121614959348_uu.shtml

.

Poissa toisen luokan kansalainen

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 709
    • Profiili
Vs: sosiaalidemokraatit
« Vastaus #72 : 16. 12. 2011 18:06 »
ymmärryksensä mukaisesti. Tyypillistä on, että puhuttu ensin valtuuston hätäkokouksesta ja taas tällä viikolla hallituksen hätäkokouksesta, vaikka kysymyksessä on ollut hallituksen normaali joulukuun kokous.

Mitähän Kivimäki oikein hourailee? Hätäkokoukseksi on kutsuttu tammikuun kokousta , kuten alla oleva uutinen.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011121214935093_uu.shtml

Tämän päivän MTV3:n uutinen puolestaan kertoo, että ylimääräistä kokousta valmistellaan.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/12/1461473/aktn-radyn-lahtolaskenta-alkaa

YLEn sivulla tunti sitten päivitetty uutinen puolestaan kertoo, että "liiton hallitus myöntää, että vaadittu kolmannes on täyttynyt ja valtuusto on kutsuttava koolle jossain vaiheessa. Hallitus kuitenkin käsittelee asiaa vasta seuraavassa kokouksessaan tammikuussa."

Eli mitä Kivimäki yrittää todistaa median syyttämisellä? Todennäköisesti tammikuussa pidettävä hätäkokous on valmisteilla ja Rädyn lähtölaskenta ehkä käynnistynyt. Nähtäväksi jää.
 

Poissa toisen luokan kansalainen

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 709
    • Profiili
Vs: sosiaalidemokraatit
« Vastaus #73 : 16. 12. 2011 18:06 »
Jos säännöissä on kirjattuna että kolmasosan enemmistöllä on valtuusto kutsuttava koolle eikä näin tehdä  eikö se ole selkeä sääntörikkomus? Tämäkö on se demarien käsitys käytännössä "kantaa vastuuta?"

Kolmannes on todella paljon, kun muistaa Kivimäen väittäneen, että kyseessä on vain Hilkka Ahteen ja Timo Rädyn välinen kahnaus, jota julkisuudenkipeä Hilklka Ahde  on käyttänyt keppihevosena.

Poissa Jorma Kivimäki

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 2826
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: sosiaalidemokraatit
« Vastaus #74 : 16. 12. 2011 18:06 »
Tällä viikolla on italehdissä tai MTV: n sivuilla ollut juttua myös tämän viikon hallituksen kokouksesta hätäkokouksena.

Mistäs herkkoolle on tullut käsitys, ettei valtuusto kokoonnu ?

Koeta nyt hyvä mies lukea edellinen kirjoitukseni uudelleen. Luulen, että löydät sieltä vastauksen.

Onhan se nyt erikoista, että täällä olevat persut olisivat ay-liikkeessä juoksemassa iltalehtien toimittajien mukaisesti ja antamassa kenkää jo ennekuin selvitys asiasta on tehty.

Enpä ole varma kokoontuuko ylimääräinen valtuusto edes tammikuussa. Hätäkokous nimi on keksitty lehdistössä dramatiikan lisäämiseksi. Mikä hätäkokous se on, jos ylimääräinen kokous järjestetään joskus tammi tai vasta helmikuussa.

Sama tyylihän lehdistöllä on esim. noissa lentokoneiden hätälaskuissa. Ensin iso lööppi hätälaskusta, sitten myöhemmin laimea juttu, jossa todetaan ettei kysymyksessä ollut hätälasku vaan varotoimenpide.

Hallitus kokoontuu normaalisti kuukausittain ja oletan, että se kutsuu valtuuston koolle poliisitutkinnan valmistuttua. Jostain muistan lukeneeni, että se valmistuu vasta helmikuun alussa. Saattaa siis hyvinkin olla, että se valtuuston ylimääräinen kokous pidetään helmikuun puolella. Näin ennustan.

Luulisi tokaluokkalaisenkin käsittävän, ettei ylimääräisen kokouksen vaatimisella ole mitään tekemistä sen kanssa, onko riidassa mukana 2 vai useampi henkilö. Minustakin on hyvä asia, että tutkinnan jälkeen asiasta päätetään.

Poissa Klaus Berg

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1526
  • Sukupuoli: Mies
  • Kuu on 51. osavaltio
    • Profiili
    • Blogi
    • Sähköposti
Vs: sosiaalidemokraatit
« Vastaus #75 : 17. 12. 2011 10:10 »
Kun tuo kansallinen häpeämme eli YLE liukui taitavasti takaisin sossujen komentoon niin ei mennyt kauan että tuli tämä "Piikki auki" laki voimaan ja nyt sitä mansikkaa kerätään sossujen laariin pakottamalla kaikki maksamaan propagandaveroa.

Seuraavaa lakia, missä pakotetaan katselemaan pakkopropagandaa punakanavilta 3 tuntia päivässä, jäädään odottamaan.

Poissa Jorma Kivimäki

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 2826
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: sosialidemokraatit
« Vastaus #76 : 17. 12. 2011 11:11 »
Kun tuo kansallinen häpeämme eli YLE liukui taitavasti takaisin sossujen komentoon niin ei mennyt kauan että tuli tämä "Piikki auki" laki voimaan ja nyt sitä mansikkaa kerätään sossujen laariin pakottamalla kaikki maksamaan propagandaveroa.

Seuraavaa lakia, missä pakotetaan katselemaan pakkopropagandaa punakanavilta 3 tuntia päivässä, jäädään odottamaan.

Klaus Berg toimii tässä näköjään yksityisen bisneksen, lähinnä Almamedian lähettiläänä ja yhtyy itkuun siitä, ettei Yle aiokaan kohtuuttomasti rahastaa ns. Yle-verolla. Yksityinen media olisi mielellään nähnyt Ylen alasajon tai ainakin sen merkittävän supistamisen tavalla tai toisella.

Pääsyylliseksi on haluttu osoittaa viestintäministeri Krista Kiuru ja tietysti taustalla ollaan näkevinään haamuja entisen pääjohtajan muodossa.

Muistuttaisin myös Bergiä siitä, että päätös Yleisradion uudesta rahoitusmallista on saanut jopa suomalaisessa konsensusilmapiirissä harvinaisen yksimielisen vastaanoton. Nimittäin kaikki eduskuntaryhmät, oppositio mukaan lukien hyväksyvät Ylen uuden rahoitusmallin.

Yle ei todellakaan ole mikään kansallinen häpeä, vaan edes jonkinlainen tae siitä, ettei kaikki tiedottaminen tapahdu yksityisen pääoman ehdoilla. Kyllä meillä silti näitä hömppäkanavia riittää.

http://www.hs.fi/politiikka/Ylen+rahoitusmalli+kelpaa+eduskuntaryhmille/a1305551460325
« Viimeksi muokattu: 17. 12. 2011 11:11 kirjoittanut Jorma Kivimäki »

Poissa toisen luokan kansalainen

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 709
    • Profiili
Vs: sosiaalidemokraatit
« Vastaus #77 : 17. 12. 2011 20:08 »
Kun tuo kansallinen häpeämme eli YLE liukui taitavasti takaisin sossujen komentoon niin ei mennyt kauan että tuli tämä "Piikki auki" laki voimaan ja nyt sitä mansikkaa kerätään sossujen laariin pakottamalla kaikki maksamaan propagandaveroa. Seuraavaa lakia, missä pakotetaan katselemaan pakkopropagandaa punakanavilta 3 tuntia päivässä, jäädään odottamaan.

YLEn toimintaa pitäisi supistaa reilusti. Esimerkiksi urheilua, kevyttä viihdettä, ulkomaisia TV-sarjoja esitetään runsaasti, vaikka ne sopisivat paremmin kaupallisen kanavan ohjelmistoon tai maksullisille kanaville.

Ymmärtääkseni YLEn perimmäinen olemassaolon tarkoitus ja oikeutus on siinä, että rahoitusmallinsa puolesta se voi tarjota objektiivista ja riippumatonta tietoa, jota mainosrahoitteiset kanavat eivät välttämättä tee taloudellisten eturistiriitojen takia.

Tässä tehtävässä YLE on epäonnistunut pahoin ainakin sinä aikana, jonka olen YLEn ohjelmia seurannut (yli 50 vuotta). Puoluepoliittisesti värittynyttä propagandaa työnnetään jopa musiikkiohjelmiin. Esiimerkiksi Holle Holopaisen ohjelmat ovat usein poliittisesti värittyneitä, vaikka aihe pitäisi olla harmiton kevyt musiikki. Kyseisen toimittajan onnistuu kääntää aihe kuin aihe politiikan puolelle.



Poissa Reino Kolmonen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1385
  • Sukupuoli: Mies
  • Kansalle voimaa työväenliikkeestä
    • Profiili
    • reino kolmonen
    • Sähköposti
Vs: sosiaalidemokraatit
« Vastaus #78 : 17. 12. 2011 20:08 »
Kaupalliselle medialle on edelleen vahvavaihtoehto

Ylen uusi rahoitusohjelma oli todella hyvä, vielä jos ajatellaan muuten tätä nykyistä oikeistolaista ilmapiiriä Suomessakin. Ylen rahoitus antaa ohjelmia tuottaville ylen työntekijöille turvallisen tekemisen ilmapiirin. Nyt vielä kun yksityistämien ollut iso uhka ylenkin työläisille.

Myös veron porrastaminen tulojen mukaan on oikeudenmukainen, ei siis ole tasavero, jota rahavalta haluaisi laajentaa kaikkeen verotukseen.

On hyvä, että valtio on tuottamassa ja ohjaamassa mediaa, näin ei koko media ole oikeistovoimien ohjattavissa. Samoin säilyy kaupalliselle medialle vaihtoehto.

Varmaankin EU:n ja rahaliiton umpikuja oli vaikuttamassa tähän hyvään Ylen rahoitusohjelmaan.
Oikeiston toimiin voidaan myös terveellä ”pelolla” vaikuttaa. Näin tapahtui vuoden 1945 jälkeenkin.
Tuolloin alkoi koko Suomalaisen yhteiskunnan demokratisointi ennen sotia vallinneesta porvariston  riktatuurista.

Umpi Luuta

  • Vieras
Vs: sosiaalidemokraatit
« Vastaus #79 : 18. 12. 2011 08:08 »
Ylen uuden rahoitusmallin ideologiassa 22 000 euroa ansaitsevista tehtiin hyvätuloisia. - jee jee.

Poissa Jorma Kivimäki

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 2826
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: sosialidemokraatit
« Vastaus #80 : 18. 12. 2011 09:09 »

YLEn toimintaa pitäisi supistaa reilusti. Esimerkiksi urheilua, kevyttä viihdettä, ulkomaisia TV-sarjoja esitetään runsaasti, vaikka ne sopisivat paremmin kaupallisen kanavan ohjelmistoon tai maksullisille kanaville.


Ihmettelen suuresti tätä kantaa, joka löytyy myös perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmasta.  Sehän merkitsisi mitä suuremmassa määrin täälläkin parjattua yksityistämisen suosimista.

Mikäli Ylestä tehtäisiin pelkästään ”säätietojen ja tiekolarien tietotoimisto”, ei kanavilla kävisi juuri kukaan.

Edellä mainittu lainaus oli kokoomuksen entisen kansanedustajan, toimittaja Tuulikki Ukkolan kirjoituksesta, joka tiivistää osuvasti olennaisen. ”Tavoitteena on ollut nutistaa Ylen rahoitus niin pieneksi, ettei se pystyisi kilpailemaan yksityisten medioiden kanssa.”

http://tukkola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91496-krista-kiuru-selatti-mediamogulit


Ylen uuden rahoitusmallin ideologiassa 22 000 euroa ansaitsevista tehtiin hyvätuloisia. - jee jee.

Vai olisiko sittenkin niin, että tuon rajan alle ansaitsevat lasketaan suhteellisen pienituloisiksi.
« Viimeksi muokattu: 18. 12. 2011 10:10 kirjoittanut Jorma Kivimäki »

Poissa toisen luokan kansalainen

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 709
    • Profiili
Vs: sosialidemokraatit
« Vastaus #81 : 18. 12. 2011 10:10 »
Ihmettelen suuresti tätä kantaa, joka löytyy myös perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmasta.  Sehän merkitsisi mitä suuremmassa määrin täälläkin parjattua yksityistämisen suosimista.

Kivimäki ihmettelee koska ei ymmärrä kokonaisuuksia vaan hirttäytyy yksittäiseen sanaan. Yksityistämisessä ei ole järkeä, jos työntekijöiden palkat alentuvat ja kustannukset nousevat. Näin tulee tapahtumaan Puolustusvoimien ruokahuollon kohdalla. Perusteluina JHL:n laskelmat ja 2009 tehty selvitys.

Yksityistämisessä ei liioin järkeä, jos sen seurauksena ihmisten liikkuminen kaduilla tulee turvattomaksi ja hankalaksi, kun tilatun palvelun laatu on ala-arvoinen verrattuna mikä se oli oman väen tekemänä. Näin  tapahtui Vaasassa teiden talvikunnossapidon kohdalla.

YLEn kanavilla lähetettävä urheilu, kevyt viihde, ulkomaiset TV-sarjat ovat hyödytöntä hömppää, jota ei missään nimmessä tule rahoittaa pakkoverolla, kuten nyt demariministerin esittämän muutoksen jälkeen tulee tapahtumaan. Ja YLEn ohjelmistossa on varmasti paljon muuta, josta voidaan supistaa.

Sen sijaan elintärkeänä toimintona pitämäni lähetysverkko ja sen yksityistäminen sekä myynti ulkomaalaisille oli paha virhe esim. sotatilaa tai vastaavia kriisejä ajatelleen. Tämän järkyttävän virhepäätöksen taisi toteuttaa, niin kukapas muu kuin Paavo Lipposen hallitus. Ja nyt YLE maksaa ohjelmiensa välittämisestä kymmeniä miljoonia ulkomaalaiselle yritykselle, jonka liikevoittoprosentti on 40-50%

Mutta onko ikinä nähty, että Kivimäki kritisoi tuota päätöstä? Ei tietenkään, koska Kivimäki on sosiaalidemokraatit-nimisen uskonlahkon kiihkeä jäsen, ja Kivimäen mielestä kaikki mitä oman lahkon johtajat tekevät on aina oikein, pyhää ja jumalallista.


« Viimeksi muokattu: 18. 12. 2011 11:11 kirjoittanut toisen luokan kansalainen »

Poissa Jorma Kivimäki

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 2826
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: sosialidemokraatit
« Vastaus #82 : 18. 12. 2011 11:11 »
Tokaluokkalainen lähtee taas tyypillisesti harhailemaan muissa aiheissa kuin Ylen rahoituksessa. Koetetaan nyt keskittyä aiheeseen kerrallaan.

Mihin ihmeen yksittäiseen sanaan olen hirttäytynyt ? Puolustan kokonaisuudessaan Ylen asemaa objektiivisena ja riippumattomana tietolähteenä verrattuna yksityiseen, koska yksityisellä saattaa olla taloudellisia sitoumuksia tai intressejä. Ihan samaan suuntaan itsekin kirjoitit.

Ero tulee siinä, että sinä vaadit edellisestä huolimatta että ” YLEn toimintaa pitäisi supistaa reilusti.”  Niinpä tämä yhtälö muuttuu mahdottomaksi.

Kuten Tuulikki Ukkolakin kirjoitti, pidän selvänä asiana että Ylen toimintoja ajetaan alas mikäli siitä tehdään pelkkä ”säätietojen ja tiekolarien tietotoimisto”.  En ymmärrä sitäkään, että esimerkiksi kaikki urheilu pitäisi viedä köyhän kansan ulottumattomiin maksullisille kanaville. Sekään tosiasia ei muutu miksikään, että Ylen toimintoja ovat olleet ajamassa alas ennen kaikkea yksityiset mediamogulit ja heidän tukijansa.

Kaikki eduskuntapuolueet ovat nyt hyväksyneet Ylen uuden rahoitusmallin, joka takaa Ylelle jatkossakin entisen kaltaiset toimintamahdollisuudet

Tokaluokkalainen ajaa nyt siis ohi oikealta kaikista suomen eduskuntapuolueista vaatimalla Ylen toimistojen supistamista. Vaikka Perussuomalaisten ohjelmassa on hieman samoja sävyjä, ei siellä sentään supistamista sellaisenaan vaadita. Niinpä hekin ovat nyt uuden lain hyväksymisen kannalla.

---  ---  ---  ---

Muistuttaisin kuitenkin siitä, ettei Puolustusvoimien ruokahuoltoa olla yksityistämässä vaan yhtiöittämässä. Siis valtion sataprosenttisesti omistamaksi yhtiöksi, joten puhumme ihan eri asiasta.

Tokaluokkalaisen paatoksellinen saarnaaminen sosialidemokraattisesta uskonnosta kuullostaa hassulta persun kirjoittamana. Täällä kun eräiden teikäläisten kirjoituksia lukemalla saa kyllä käsityksen todellisesta uskovaisuudesta. Eräät animaaatiot jopa henkilöpalvonnasta.
Kuten aikaisemmin totesin, en kuulu tosiuskovaisiin, enkä  näin ollen perusta oikein ”pyhistä tai jumalallisista”. Monia johtajiakaan en pidä kovin kummosina auktoriteetteina.
« Viimeksi muokattu: 18. 12. 2011 12:12 kirjoittanut Jorma Kivimäki »

Poissa Roy Rabb

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1198
    • Profiili
    • Music Mega
Vs: sosiaalidemokraatit
« Vastaus #83 : 18. 12. 2011 16:04 »

Kriisi-ideologian kaksi huomattavinta ylipappia, demarit Paavo Lipponen ja Erkki Liikanen, puhuvat hirveitä. Lipponen paljastaa sumeilematta syvää halveksuntaansa Paasikiven ja Kekkosen linjaa vastaan. Tämän ulkopoliittisen linjan ytimenä kun oli luottamukselliset suhteet itänaapuriin ja pitäytyminen seikkailupolitiikasta. Lipposen vihamieliset puheet itänaapuria kohtaan, esim. tokaisu että saatamme tarvita Viron apua itäsuhteissa, ei voi olla heräämättä hämmästystä myös Venäjällä. Presidenttinä Lipponen olisi suuri vaaratekijä Suomelle.

Yhtä hävyttömästi puhuu Liikanen, jotenkin tähän tapaan, että jokainen muistaa kuinka ankeaa oli markan aikana, kuinka pieni valuutta se oli, kuinka turvattomia me olimme. Aika oli ankea korkeintaan finanssipelureille ja pankinjohtajille, jotka hekin silloin joutuivat omistautumaan rehelliseen ja koko isänmaata suosivaan työntekoon. Hän varoo visusti kertomasta mitä pitäisi muistaa.

Häpeämätöntä puhetta. Suomi eli silloin Paasikivi-Kekkosen linjan aikana historiansa turvallisinta aikaa, hyvinvointia rakennettiin ilman kriisejä, ilman suurtyöttömyyttä, valtionvelkaa, leikkauksia ja alasajoja. Yhtä pöyristyttävä valhe on se virallinen propaganda, että euron kymmenen vuotta on ollut Suomelle kulta-aikaa. Olisikohan niin, että Göbbels jää toiseksi.

Poissa Hertta

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 593
  • Monikulttuurisuus on voimaa
    • Profiili
Vs: sosiaalidemokraatit
« Vastaus #84 : 18. 12. 2011 17:05 »
Kriisi-ideologian kaksi huomattavinta ylipappia, demarit Paavo Lipponen ja Erkki Liikanen, puhuvat hirveitä. Lipponen paljastaa sumeilematta syvää halveksuntaansa Paasikiven ja Kekkosen linjaa vastaan. Tämän ulkopoliittisen linjan ytimenä kun oli luottamukselliset suhteet itänaapuriin ja pitäytyminen seikkailupolitiikasta. Lipposen vihamieliset puheet itänaapuria kohtaan, esim. tokaisu että saatamme tarvita Viron apua itäsuhteissa, ei voi olla heräämättä hämmästystä myös Venäjällä. Presidenttinä Lipponen olisi suuri vaaratekijä Suomelle.
Yhtä hävyttömästi puhuu Liikanen, jotenkin tähän tapaan, että jokainen muistaa kuinka ankeaa oli markan aikana, kuinka pieni valuutta se oli, kuinka turvattomia me olimme. Aika oli ankea korkeintaan finanssipelureille ja pankinjohtajille, jotka hekin silloin joutuivat omistautumaan rehelliseen ja koko isänmaata suosivaan työntekoon. Hän varoo visusti kertomasta mitä pitäisi muistaa.
Häpeämätöntä puhetta. Suomi eli silloin Paasikivi-Kekkosen linjan aikana historiansa turvallisinta aikaa, hyvinvointia rakennettiin ilman kriisejä, ilman suurtyöttömyyttä, valtionvelkaa, leikkauksia ja alasajoja. Yhtä pöyristyttävä valhe on se virallinen propaganda, että euron kymmenen vuotta on ollut Suomelle kulta-aikaa. Olisikohan niin, että Göbbels jää toiseksi.


Ennen vuotta 1945 vallinut poliittinen henki on palannut maahan


Lipponen ja hänen adjutantinsa Lehtinen ovat paremminkin äärioikeistoon kuuluvia, vaikkakin operoivat SDP:ssä. He haluaisivat myös palauttaa sotarikollinen Väinö Tannerin sotasyyllisyydestään. Tanner oli yksi niistä, jotka johtivat maamme fasistiseen sotaan. Lipponen ja Lehtinen ovat Natomiehiä henkeen ja vereen.

On meillä aivan mahdottomat ehdokkaan nyt presidentinvaaleissa!

Toisaalta tämä on sen luokattoman politiikan tulosta, jota on harjoitettu Urho Kekkosen poismenon jälkeen. Tähän liittyy myös Neuvostoliiton kaatuminen.

Mutta Suomen kansan onneksi nykyisessä tilanteessa globaalisti toimivassa maaílman politiikassa ei pienellä Suomen valtiolla ole juuri mitään merkitystä isojen valtioiden joukossa, joten on aivan sama vaikka joku näistä natsimielisistä tulisikin presidentiksi.

Mutta tottakai se katkaisisi sen hyvän ulkopoliittisen kehityksen mikä alkoi vuoden 1945 jälkeen tässä maassa presidenttienkin osalta. Maamme ulkopolitiikkaa ovat hoitaneet Paasikivi, Kekkonen, Koivisto ja Tarja Halonen todella hyvin. Se on aivan selvää, että nyt tulevissa vaaleissa tulee tähän hyvää kehitykseen nyt muutos siiheen suuntaan kuin oli Suomi ennen vuotta 1945.

Nyt juuri ne oikeistolaiset voimat, jotka johtivat maamme sotiin ovat nyt maan politiikkassa voimissaan. Kuten kokoomus, oikeistodemarit ja äärioikeisto (joka ei esiinny nimellään kuten muualla euroopassa). Nämä oikeistolaiset voimat olivat vuoden 1945 jälkeen sotarikollisia eivät päässeet maamme  ulkopolitiikkaan vaikuttamaan, siitä pitivät huolen Paasikivi, Kekkonen ja vasemmistovoimat. Mutta oikeistovoimat potivat myös sotasyyllisyyttä ja tämän johdosta ihan itse vetäytyivät sivuun. Vasta Neuvostoliiton kaatuminen antoi oikeistolle uutta voimaa ja vahvisti sen itsetuntoa, mikä näkyy erityisesti kokoomuksen ja SDP:n oikeistolaisten politiikassa.

Nythän kokoomusjohtaa eduskunnan vasemmistoa!

Poissa toisen luokan kansalainen

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 709
    • Profiili
Vs: sosiaalidemokraatit
« Vastaus #85 : 18. 12. 2011 17:05 »
Ihmettelen suuresti tätä kantaa, joka löytyy myös perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmasta.  Sehän merkitsisi mitä suuremmassa määrin täälläkin parjattua yksityistämisen suosimista.

Tokaluokkalainen lähtee taas tyypillisesti harhailemaan muissa aiheissa kuin Ylen rahoituksessa. Koetetaan nyt keskittyä aiheeseen kerrallaan.

Kivimäki viittaa perussuomalaisten vaaliohjelmaan, josta on ymmärtänyt, että perussuomalaiset ovat parjanneet yksityistämistä (ylempi lainaus). Seuraavaksi Kivimäki alkaa haukkua minua, että "lähden tyypillisesti harhailemaan muissa aiheissa", kun osoitan parin esimerkin avulla, ettei (ainakaan minun mielestä) yksityistäminen  ole  sinällään väärä ratkaisu,  jos lopputulos ei ole huonompi vaan syntyy säästöjä, laatu on vähintään sama ja työntekijöiden asema ei heikenny.

Joten kysyn nyt: kuka tässä oikein harhailee ja millä ihmeen valtuuksilla Kivimäki katsoo, että hänellä on oikeus päättää, mistä aiheista tässä ketjussa saa kirjoittaa? Demarien puoluekirjako sellaiseen valtuuttaa?

Mitä perussuomalaisten kannanottoihin tulee, niin ne eivät vaikuta pätkän vertaa siihen, mikä on oma mielipiteeni. Esimerkiksi YLEn suhteen perussuomalaisissa löytyy jyrkempiä mielipiteitä kuin omani. Lähtien vaatimuksesta lakkauttaa koko YLE.


Poissa Jorma Kivimäki

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 2826
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: sosialidemokraatit
« Vastaus #86 : 18. 12. 2011 20:08 »

Kivimäki viittaa perussuomalaisten vaaliohjelmaan, josta on ymmärtänyt, että perussuomalaiset ovat parjanneet yksityistämistä (ylempi lainaus). Seuraavaksi Kivimäki alkaa haukkua minua, että "lähden tyypillisesti harhailemaan muissa aiheissa", kun osoitan parin esimerkin avulla, ettei (ainakaan minun mielestä) yksityistäminen  ole  sinällään väärä ratkaisu,  jos lopputulos ei ole huonompi vaan syntyy säästöjä, laatu on vähintään sama ja työntekijöiden asema ei heikenny.

Joten kysyn nyt: kuka tässä oikein harhailee ja millä ihmeen valtuuksilla Kivimäki katsoo, että hänellä on oikeus päättää, mistä aiheista tässä ketjussa saa kirjoittaa? Demarien puoluekirjako sellaiseen valtuuttaa?

Mitä perussuomalaisten kannanottoihin tulee, niin ne eivät vaikuta pätkän vertaa siihen, mikä on oma mielipiteeni. Esimerkiksi YLEn suhteen perussuomalaisissa löytyy jyrkempiä mielipiteitä kuin omani. Lähtien vaatimuksesta lakkauttaa koko YLE.



Olen yrittänyt rajoittaa keskustelun kerrallaan yhteen asiaan, eli tässä tapauksessa Ylen rahoitukseen ja ohjelmatarjontaan. Yleä ei olla yksityistämässä vaikka sen kilpailijat yksityisiä ovatkin. Puhun korkeintaan heidän (yksityisten) suosimisestaan Ylen kustannuksella.

Ymmärsit täysin väärin viittaukseni perussuomalaisten vaaliohjelmaan. Siinäkin viittaan vain ja ainoastaan kannanottoihin Yleä koskien, en yksityistämiseen. Siellä vaaditaan osittain samojen asioiden karsimista Ylen ohjelmistosta pois mitä esitit. Toki heidän ohjelmassaan ei tainnut olla urheiluohjelmia niin kuin sinun listallasi. Halusit ne jopa maksullisille kanaville.

Mitä haukkumiseen tulee, se olit kyllä sinä joka sitä harrastit ja harrastat. Vaadit jopa, että minun olisi pitänyt ymmärtää kritisoida etukäteen sinua askarruttaneita kysymyksiä, vaikka ne eivät ole olleet koskaan täällä keskustelussa. Tämän omatekoisen ajatusrakennelmasi jälkeen sinä katsot oikeudeksesi haukkua minut ”sosiaalidemokraatit-nimisen uskonlahkon kiihkeä jäsen” nimityksellä, kun en ole kritisoinut jotain 90-luvun päätöstä, joka ei siis ole koskaan edes ollut keskustelussa.

Saathan sinä toki kirjoittaa mistä haluat, mutta jos minun kanssani keskustelet, toivoisin sinun pysyvän keskusteltavassa asiassa. Tässä tapauksessa Ylen rahoituksessa ja ohjelmatarjonnassa.

Minulle ei ole jäänyt yhtään epäselvemmäksi poliittinen kantasi, mitä omani sinulle. Siihen ei enää vähääkään vaikuta tietynlaiset heppoiset yritykset esiintyä muka riippumattomana. Olet taatusti pesunkestävä persu.

Poissa Jorma Kivimäki

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 2826
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: sosialidemokraatit
« Vastaus #87 : 18. 12. 2011 21:09 »
Lipponen paljastaa sumeilematta syvää halveksuntaansa Paasikiven ja Kekkosen linjaa vastaan. Tämän ulkopoliittisen linjan ytimenä kun oli luottamukselliset suhteet itänaapuriin ja pitäytyminen seikkailupolitiikasta. Lipposen vihamieliset puheet itänaapuria kohtaan, esim. tokaisu että saatamme tarvita Viron apua itäsuhteissa, ei voi olla heräämättä hämmästystä myös Venäjällä. Presidenttinä Lipponen olisi suuri vaaratekijä Suomelle.


Tässä se mitä Lipponen sanatarkasti sanoi idänsuhteista: (lähde Uusi Suomi): ”Silloin joutuisimme suurvaltojen pompoteltavaksi akselilla Moskova-Berliini. Venäjä on aina suhtautunut kielteisesti EU:n yhteistyön syventämiseen, unioniin, joka esiintyy yhdellä äänellä. Mieluiten Venäjä hoitaisi suhteensa Suomeenkin puhtaasti kahden kesken, jolloin asetelma muuttuisi hyvin epätasaiseksi ”

Viittaus Viroon taas ei liittynyt pätkääkään idänsuhteisiin, vaan paremminkin EU: n ytimeen. Näin Uusi Suomi ”Euron ulkopuolelle siirtyminen ja EU:n ytimen jättäminen ajaisi Lipposen näkemyksen mukaan Suomen pyytämään Virolta apua etujemme hoitamiseksi. Ruotsille taas Suomen suunnan kääntyminen olisi painajainen.”  

Kuvittelisin, että Suomen olisi huomattavasti helpompaa tai turvallisempaa puuttua vaikkapa Venäjällä tapahtuviin ihmisoikeusloukkauksiin tai vaikkapa vaalivilppeihin, kun se tapahtuu EU: n nimissä, eikä pienen Suomen.
Mitä taas tulee viittaukseen Viroon, luulisi jokaisen ymmärtävän ettei siinä idänsuhteista puhuttu, vaan EU: sta. Ei kai kukaan voi edes kuvitella, että Virosta ainakaan sotilaallista turvaa haettaisiin.

Lainaus
Yhtä hävyttömästi puhuu Liikanen, jotenkin tähän tapaan, että jokainen muistaa kuinka ankeaa oli markan aikana, kuinka pieni valuutta se oli, kuinka turvattomia me olimme. Aika oli ankea korkeintaan finanssipelureille ja pankinjohtajille, jotka hekin silloin joutuivat omistautumaan rehelliseen ja koko isänmaata suosivaan työntekoon. Hän varoo visusti kertomasta mitä pitäisi muistaa.  

Kyllä Liikanen minusta kertoi mitä pitäisi muistaa: ensinnäkin korkeat korot ja toisekseen devalvaatiot, joita oli kaksin kappalein 90-luvun alussa.


Roy Rabb löytää nopeasti omat tulkintansa tuohon Lipposen idänsuhteita koskevaan hyvinkin epämääräiseen arvioon. Sen sijaan Liikasen selkeästä viestistä hän ei löydä millään sitä mitä pitäisi muistaa. Kovin on tarkoitushakuista propagandaa.
« Viimeksi muokattu: 18. 12. 2011 21:09 kirjoittanut Jorma Kivimäki »

Poissa Original Wiik,

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 2405
  • Sukupuoli: Mies
    • Profiili
Vs: sosiaalidemokraatit
« Vastaus #88 : 19. 12. 2011 00:12 »
Yle kulkee jo jälkijunassa kehityksessä. Eikä sillä edes ole enään kehitymisen mahdollisuuksia.
Tuo yle vero tarvitaan lähinnä,  ylen valtavan henkilökunnan saattohoidon rahoittamiseen. Eläke ja lakkautuspalkkojen maksamiseen. Kun ei sitä lupamaksuilla enään saada,  niin otetaan pakolla ja sekin vielä tavallisten pienituloisten kustannuksella.

Tuo henkilökunta taitaa koostua pääasiassa Sosialiremokraattisista propakanda asiantuntijoista. Viimevuosina heistä monet ovat vaihtaneet varmaan sinivalkoisiin sosialiremokraatteihin Kokoomukseen.

Yle vero on pöyristyttävä esimerkki siitä mielivallasta ja välinpitämättömyydestä,  mitä päättäjät osoittavat suomen kansaa kohtaan.  Jos tästä vielä päästään pula- aikaan heidän talousosaamisen heikon tason johdosta en ihmettelisi vaikka aatu palaisi päivitettynä versiona eurooppaan. Uskoisin että monet meistä tervehtisi ilolla tuota käännettä. Julkisissa viroissa ja toimissa istuu pilvin pimein pelkkiä arvottomia ihmisiä,  niin osaamisen kun sivistyksenkin puolesta. Asemiaan he käyttävät lähinnä tavallisten ahkerien yrittäjien ja ihmisten pahoinpitelyyn.

Nyt kun mailmalle ei pääse enään pakoon,johtuen siitä että aatteellinen nousu tapahtuu kaikkialla,  on heillä edessään sovituksen aika,  eikä se tule olemaan helppo. Nämä yleverot sun muut ovat kohta mennyttä aikaa. Veronmaksajien mitta täytyy tulla täyteen, en näe muuta mahdollisuutta. Kun  se tapahtuu,  on mailma toisen näköinen jo heti aamusta.

Poissa herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 4489
  • Sukupuoli: Mies
    • Profiili
Vs: sosiaalidemokraatit
« Vastaus #89 : 19. 12. 2011 03:03 »

Mitä perussuomalaisten kannanottoihin tulee, niin ne eivät vaikuta pätkän vertaa siihen, mikä on oma mielipiteeni. Esimerkiksi YLEn suhteen perussuomalaisissa löytyy jyrkempiä mielipiteitä kuin omani. Lähtien vaatimuksesta lakkauttaa koko YLE.


Itse asiassa YLE pitäisi väliaikaisesti lakkauttaa ja luoda kokonaan uudelleen puhdistettuna entisten MiehitysWaltojen kiintiöistä

.

Poissa herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 4489
  • Sukupuoli: Mies
    • Profiili
Vs: sosiaalidemokraatit
« Vastaus #90 : 20. 12. 2011 05:05 »

.

Uusimmat päivitykset : Demarit, paitsi että aiheuttaa jatkuvaa työpaikkapahointia tulee liian kalliiksi Suomelle

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan Afrikanmatkan tilauskoneen kulut nousivat yli 130 000 euroon

"Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) teki kolme päivää kestäneen vierailun Pohjois-Afrikkaan tilauskoneella marraskuun lopulla.

Matkan kustannukset olivat huomattavat, sillä ulkoministeriöstä kerrotaan, että pelkästään tilauskoneen käytöstä veloitettiin yhteensä 132 000 euroa."

Tuomioja on ennenkin tehnyt ulkoministerinä yksityiskoneella hintavia matkoja. Vuoden 2006 marraskuussa hän vieraili Sudanissa ja Libyassa. Tilauskoneen kulut olivat tuolloin 136 000 euroa.

Saman vuoden keväällä hän lensi yksityiskoneella Georgiaan, Afganistaniin ja Tadzikistaniin.

Tämän matkan kulut nousivat myös yli 100 000 euroon."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011122014969797_uu.shtml

.

Poissa PiisKa

  • Kansalaisaktiivi
  • ***
  • Viestejä: 119
    • Profiili
Vs: sosiaalidemokraatit
« Vastaus #91 : 20. 12. 2011 06:06 »
Muutaman vuoden päästä tää "meidän" oma Mia-Petra (sossu) suhaa ristiin rastiin Eurooppaa lentokoneella-

Harjoittelee nyt ensiksi tekemällä "ennätyksiä" suhaamalla taksilla pitkin kyliä kaupasta kauppaan

Voi näitä verovaroja tuhlaavia "kokokansansoosiaalisiademareita"

Paikalla Henry Eklund

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1628
  • Sukupuoli: Mies
    • Profiili
Vs: sosiaalidemokraatit
« Vastaus #92 : 20. 12. 2011 08:08 »
Minusta taitaa tulla uusi sosiaalidemokraatti kun kukaan ei ole esittänyt parempaa vaihtoehtoa ja elämäni olen äänestänyt henkilöä ja hyvällä menestyksellä eli ovat tulleet kansanedustajaksi mutteiväy ole tehneet mitään ja vain yksi on vastannut spostiin joka on lähetetty omalla nimellä. Eli olen pettynyt järjestelmään ja ikääkin on niin yhden puoluekirjan vois hankkia, ihan rivijäseneksi mutta ajelehtiminen saa nyt loppua, duunariperheen lapsi ja itse duunari (nyt EX) mutta kumminki ja eihän se sido mua äänestuskopissa eli ihan omat numerot saan piirtää ja tällä meinaan tulevia presitentin vaaleja jossa ääni menee muulle puolueelle.
Kipu kasvattaa muttei opeta elämään kunnolla.

Poissa Roy Rabb

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1198
    • Profiili
    • Music Mega
Vs: sosiaalidemokraatit
« Vastaus #93 : 20. 12. 2011 09:09 »
Uusi päivitys tämäkin, päivän Taloussanomissa:

"Euro kuin Neuvostoliitto, usko määrittää politiikkaa…Kuten aikoinaan Neuvostoliitossa. Miten tässä näin kävi?…Herääkin kysymys, että ovatko valtaapitävät täysin eurouskonsa sokaisemia eivätkä siten kykene näkemään järjestelmän mahdollisia valuvirheitä tai sitä, että se ei olekaan ikuinen."

No niin, onhan tämä asia huomattu tässäkin foorumissa. Asiasta on puhuttu iät ja ajat mutta esim. jonkun Kivimäen usko on järkähtämätön kuin aidolla kommunistillakin. Vaikka ei hän ole sellaista koskaan sanonut, niinkuin ei muutakaan koskaan sanonut. Sanovatko Vaasan demarit yleensä koskaan mitään? Onkohan saivartelu heillä elämän tarkoitus?

Paikalla Henry Eklund

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1628
  • Sukupuoli: Mies
    • Profiili
Vs: sosiaalidemokraatit
« Vastaus #94 : 20. 12. 2011 10:10 »
Kerro vaan, edelliskerralla äänestin Mietoa vaikka keskusta pökkii pahasti mutta aattelin ison miehen jussipaidassa nousevan ylös ja lyövam nyrkillä pöytään ettei tämä käy. Mitä teki eduskummassa, ei yhtään mitään ja nut hairahduin persuihin ja taas meni läpi äänestämäni mutta mitä ovat tehneet, ei yhtään mitään. Mulla ei todennäköisesti ole elinvuosia paljon ja tulen tarvitsemaan lääkinnällistä apua ja jonkin tukiasunnon niin kerro mulle mikä puolue pitää mun puolia, Kivimäkeä on kiusattu mutta eipä ole suuttunut vaan pitää linjansa ja näkee vasemmalle ja oikealle joten täältä ehdottomasti minulle paras esimerkki. Jäsenlomakkeen just tulostin kun en osaa käyttää nettipankkiani henkilöllisyyden todistamamiseen.

Factaa pöytään kuka huolehtii vähävaraiset, eläkeläiset. Ei siittä mitään tule jos vaimoni joutuu maksamaan tukiasumista, nuori nainen joka jatkaa elämäänsä ja varmaan käy minua katsomassa olkoon uusi mies autossa sen pienen hetken ja jos koira vielä elää haluan tavata myös. Mikä muu puolue puolustaa allakirjoitettua elämää, kertokaa rohkeasti ja mä soitan niiden johtoon ja kysyn tarkemmin. Te olette terveitä ja mulla toinen jalka haudassa niin virheisiin ei ole varaa. Yksärillä voi lähettää puhelinnumeron niin soitan ku puheaikaa jää käyttämättä, myös aika koska sopii soittaa. Luulen ettei kukaan pane paremmaksi koska lupaukset ei riitä mutta teot riittää.
Kipu kasvattaa muttei opeta elämään kunnolla.

Poissa Jorma Kivimäki

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 2826
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: sosialidemokraatit
« Vastaus #95 : 20. 12. 2011 10:10 »
Persut ne jaksaa olla näin joulun allakin positiivisella mielellä.

Herkkoo lainaa Tuomiojen matkasta ainoastaan herkullisimmat osat, jättäen mainitsematta että valtuuskuntaan kuului toistakymmentä henkilöä. Myös tämän lehdistöavustaja Parkkosen maininnan siitä, että ”  tilauskoneen käyttöön päädyttiin lähinnä aikataulu- ja turvallisuussyistä”. Sekä että sen, että hän vakuutti kynnyksen tilauskoneen käyttöön olevan hyvin korkealla. Asiaa voi tietysti tarkastella tuhlailuna, mutta olisi kuitenkin asiallista kertoa koko totuus, eikä jatkuvasti valikoida yksittäisiä kohtia.

Nimimerkki Piiska vetää joka kerta täällä vieraillessaan pohjat. Hän kritisoi ilmeisesti Miapetran taksikuluja, vaikka kirjoittaakin tapansa mukaan puuta heinää kappamatkoista. Muistuttaisin arvon persuja siitä, että Maria Tolppasen (ps.) taksikulut olivat lähes samaa luokkaa, vaikka hän on pelkkä rivikansanedustaja verrattuna ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaan, joka sentään on ollut näinä aikoina todella kiireinen. Enpä muutenkaan lähtisi kadehtimaan vaasalaisten kansanedustajien taksinkäyttöä, vaikka se luonnollisesti onkin suurempaa kuin eteläisen Suomen edustajilla.

Roy Rabb kirjoittaa järkähtämättömästä uskosta kuin aidolla kommunistilla. No hän entisenä kommunistina kai tietää minkälaista se on. Itse asiassa kukapa täällä Rabbia enempää muistuttaakaan Pohjois-Koreasta tuttua järkähtämätöntä uskoa isä aurinkoisen (Soini) julistuksiin. Asiaa korostetaan jatkuvasti myös sieltä tutuilla henkilöjulisteilla, tässä tapauksessa animaatiolla.

Hän pistää jälleen kerran mielipiteitä piikkiini ja saman tien myöntää, etten ole koskaan sellaista sanonut. Perin kummallista touhua.
Muuten olen sitä mieltä, että on paljon parempi olla sanomatta jotain varmaa, kuin että esimerkiksi kirjoittaa jatkuvasti täyttä puppua Roy Rabbin lailla. Viimeksi hän teki niin, kun ei vaivautunut lukemaan Lipposen lausuntoa turvautumisesta Viroon. Hänen mielikuvituksensa teki tepposet ja hän kuvitteli puheena olevan Suomen idänsuhteet. Pitäisi jokaisen vähänkään asioita seuranneen tajuta, ettei Virosta ole Suomen idänsuhteiden avuksi.

Poissa toisen luokan kansalainen

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 709
    • Profiili
Vs: sosiaalidemokraatit
« Vastaus #96 : 20. 12. 2011 11:11 »
Ihmettelen suuresti tätä kantaa, joka löytyy myös perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmasta.  Sehän merkitsisi mitä suuremmassa määrin täälläkin parjattua yksityistämisen suosimista.


Ymmärsit täysin väärin viittaukseni perussuomalaisten vaaliohjelmaan. Siinäkin viittaan vain ja ainoastaan kannanottoihin Yleä koskien, en yksityistämiseen. Siellä vaaditaan osittain samojen asioiden karsimista Ylen ohjelmistosta pois mitä esitit. Toki heidän ohjelmassaan ei tainnut olla urheiluohjelmia niin kuin sinun listallasi. Halusit ne jopa maksullisille kanaville.


Kyllä tulee psykedeelinen olo, kun lukee näitä Kivimäen selityksiä. Katsokaa nyt ylinnä olevaa lainausta. Hän viittaa perususuomalaisten vaaliohjelmaan ja täälläkin parjattuun yksityistämiseen. Kun sitten yritän selittää esimerkkien avulla, ettei yksityistäminen ole sinällään väärin, niin sen jälkeen Kivimäki haukkuu, että harhailen enkä pysy aiheessa.

Ja silti: olen yksi niistä, joka on parjannut yksityistämistä ja Kivimäki viittaa perussuomalaisten vaaliohjelmaan, jossa niimionomaan kritisoidaan esim. tilaaja-tuottaja mallia sekä kunnallisten peruspalvelujen ulkoistamista eli yksityistämistä. Eli kommentoin juuri niitä aiheita, joihin Kivimäki itse viittaa.

Mitä perussuomalaisten vaaliohjelman tulee  YLEn osalta  , niin siellähän ei ehdoteta yksityistämistä vaan kyseenalaistetaan se, onko YLEn toiminta mitoitettu oikein suhteessa toimilupaan. Kysymys on entistä aiheellisempi , kun YLEn toiminta aiotaan rahoittaa pakkoverolla.

Henkilökohtaisesti olen pettynyt perussuomalaisin, että hyväksyivät YLE-pakkoveron, jolla YLElle kerätään vielä suurempi potti kuin TV-maksuilla.



Poissa Jorma Kivimäki

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 2826
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: sosialidemokraatit
« Vastaus #97 : 20. 12. 2011 12:12 »

YLEn toimintaa pitäisi supistaa reilusti. Esimerkiksi urheilua, kevyttä viihdettä, ulkomaisia TV-sarjoja esitetään runsaasti, vaikka ne sopisivat paremmin kaupallisen kanavan ohjelmistoon tai maksullisille kanaville.


Ihmettelen suuresti tätä kantaa, joka löytyy myös perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmasta.  Sehän merkitsisi mitä suuremmassa määrin täälläkin parjattua yksityistämisen suosimista.



Lainasin kirjoitustasi ja kommentoin sitä. Siis tuota kohtaa, että Ylen toimintaa pitäisi supistaa reilusti. Vastaavia linjauksia, esim. ruotsikielisen ohjelmien vähentäminen ja muitakin löytyy perussuomalaisten vaaliohjelmasta.

Kirjoitin siis ainoastaan ja vain Ylestä.En ole edes lukenut persujen kannasta tilaaja-tuottajamalliin tai tässä yhteydessä muihinkaan ohjelmakohtiin.

Tietysti Ylen toiminnan alasajo merkitsee myös yksityisten mediatalojen suosimista, vaikka kirjoitinkin vain ja ainoastaan halusta supistaa Ylen toimintoja. Tähän viittasin, kun vertasin sitä täällä olleeseen kritiikkiin yksityistämistä kohtaan.

En minä voi sille mitään, että tokaluokkalaiselle tulee psykedeelinen olo, jos käsittää kirjoitukseni väärin. Luulisi viimeistään edellisen täsmentävän kirjoituksen jälkeen asia tulleen selväksi, mutta ei. Vai olisiko kuitenkin kysymys siitä, että asia kyllä tuli tokaluokkalaiselle selväksi, mutta (tokaluokkalaista lainaten) silti pitäisi päästä sanomaan se viimeinen sana.

Paikalla Henry Eklund

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1628
  • Sukupuoli: Mies
    • Profiili
Vs: sosiaalidemokraatit
« Vastaus #98 : 20. 12. 2011 12:12 »
Matsemannilta opittu ta eli vastakkaa kysymykseeni, olen todella tiedonhaluinen enkä varmasti provoile mu vaan olen tosissani koska mun elinaika ei riitä enään vääriin päätöksiin, tämähän on vähän kuin apua pyytöisi. Kivimäki on perustellut päätöstäni ja jopa vaikuttanut siihen mutta nnan mahdollisuuden muille ennenkuin postitan hakemuksen. Perustelkaa älkääkä puhuko soopaa.
Kipu kasvattaa muttei opeta elämään kunnolla.

Poissa Jorma Kivimäki

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 2826
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: sosialidemokraatit
« Vastaus #99 : 20. 12. 2011 14:02 »

Mitä perussuomalaisten vaaliohjelman tulee  YLEn osalta  , niin siellähän ei ehdoteta yksityistämistä vaan kyseenalaistetaan se, onko YLEn toiminta mitoitettu oikein suhteessa toimilupaan.

Juuri näin. Juuri tuota kannanottoa vertasinkin omaasi, eli molemmissa lähdetään ohjelmatarjonnan supistamisesta. Yksityiset mediatalot ajoivat samaa asiaa omista taloudellisista intresseistään.

Lainaus
Kysymys on entistä aiheellisempi , kun YLEn toiminta aiotaan rahoittaa pakkoverolla.

Henkilökohtaisesti olen pettynyt perussuomalaisin, että hyväksyivät YLE-pakkoveron, jolla YLElle kerätään vielä suurempi potti kuin TV-maksuilla.  

Tokaluokkalaiselle löytyy myös tukea tälle pettymykselleen ja keneltäkääs muulta kuin perussuomalaisten kansanedustajalta. Reijo Hongisto kritisoi tänään Pohjalaisessa Yle-veroa ja lupaa äänestää hallituksen esitystä vastaan. Perussuomalainen eduskuntaryhmä kuitenkin enemmistöllään tukee hallituksen esitystä, joten yksittäisen edustajan pullikoiminen ei taida paljoa painaa.

Hongiston kritiikin kohteena on se, että veroa joutuvat maksamaan nekin, jotka eivät televisiota katso. Tiedä sitten, haluaako hän tässä puolustaa lestadiolaisia vai ryhmätoveri Hakkaraista, kummatkaan eivät tiettävästi katso televisiota. Uskonlahko tulee enemmän mieleen Hongiston kirjoituksesta, koska hän haluaa ottaa vertauksen kirkollisveroon.

Hongisto kirjoittaa, että ”voidaan samalla ajatuksenjuoksulla esittää vaikkapa kirkollisveron uudistamista ja kohdentamista sitä kaikille täysi-ikäisille palkansaajille riippumatta kuuluuko palkansaaja kirkkoon vai eikö kuulu”. Milleköhän kirkolle tai uskontosuunnalle Hongisto tuon veronsa ohjaisi ?  Meidän pääkirkolle, roomalaiskatoliselle vai lestadiolaisille. Oli miten oli, kirkollisveroa ei mitenkään voida mielestäni verrata valtion- tai kunnallisveroon. Sehän on lähinnä jäsenmaksuun verrattava suoritus.

Tässä yhteiskunnassa peritään veroin ja maksuin rahaa moniin eri tarkoituksiin, jota kaikki eivät koskaan käytä. Silti nämä ovat maksuja, joita kukaan ei aseta kyseenalaiseksi. Uudessa Ylen järjestelyssä on siirrytty budjettirahoituksen suuntaan, mutta uusi maksu kerätään kuitenkin korvamerkittynä verona samaan tapaan kuin vaikkapa sairausvakuutus- työeläke- tai työttömyysvakuutusmaksu. Verot siis Ylen tapauksessa kerätään valtion budjettiin, mutta siirretään sieltä valtion televisio- ja radiorahastoon. Rahastosta siirretään Ylelle vuosittain laissa säädetty summa. Ei tämä Yle-vero mikään kummallisempi asia ole.

Jukka Relander kirjoittaa Uudessa Suomessa: ”Köyhimmät joutuvat maksamaan vähemmän, ja me keskituloiset suunnilleen saman kuin aiemmin. Lisärahoitus tulee lähes yksinomaan niiltä, jotka ovat jättäneet lupamaksunsa maksamatta.”

Vielä lyhyt lainaus koskien Ylen ohjelmia ja on samalla viittaus tokaluokkalaisen ja laihialaisten täällä viittaamaan puolueellisuuteen Ylen toimittajissa. Kirjailija (puolueisiin kuulumaton) Janne Kuusi kirjoittaa muun muassa ”jotkut jaksavat edelleen nähdä kaikessa Ylen ohjelmassa kommunismia kuin vihreitä pikku-ukkoja. Jopa avoimesti porvaritoimittajien tekemiä yhteiskuntakriittisiä ohjelmia olen nähnyt syytettävän kommunistisuudesta.”

http://jannekuusi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91684-yleisradio-ei-ole-bisnes

Poissa Risto Helin

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1980
    • Profiili
    • Olen Suomalainen
    • Sähköposti
Vs: sosiaalidemokraatit
« Vastaus #100 : 20. 12. 2011 17:05 »
Kukahan yrittää puhua puppua, herra Tuomioja väittää ettei Kim Jong-iliä surisi kukaan. Uutiskuvissa on näytetty aivan toisenlaisia reaktioita ,ja nyt on surun aitoutta kommentoinut ihminen joka on sitä seurannut lähempää kuin Tuomioja. YLE: Avustustyöntekijä: Pohjois-Korean suru on aitoa , Avustustyössä Pohjois-Koreassa viimeiset puoli vuotta ollut Anna-Mari Raikkola on päässyt tutustumaan maahan ja sen kansalaisiin uutiskuvien takana. Syksyllä hän sai vilauksen myös edesmenneestä suuresta johtajasta Kim Jong-ilistä sekä hänen pojastaan ja seuraajastaan Kim Jong-unista. - Kuvat on aika rajoittuneita, mutta toisaalta ne kuvaavat hyvin paikallista arkea. Pohjoiskorealaisille ihmisillehän johtaja on todella tärkeä. Yllättävä poismeno vain korostaa sitä, että he reagoivat häneen liittyviin asioihin hyvin voimakkaasti.
veritas odium parit.

Poissa Jorma Kivimäki

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 2826
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: sosialidemokraatit
« Vastaus #101 : 20. 12. 2011 17:05 »
Kukahan yrittää puhua puppua, herra Tuomioja väittää ettei Kim Jong-iliä surisi kukaan. Uutiskuvissa on näytetty aivan toisenlaisia reaktioita ,ja nyt on surun aitoutta kommentoinut ihminen joka on sitä seurannut lähempää kuin Tuomioja. YLE: Avustustyöntekijä: Pohjois-Korean suru on aitoa , Avustustyössä Pohjois-Koreassa viimeiset puoli vuotta ollut Anna-Mari Raikkola on päässyt tutustumaan maahan ja sen kansalaisiin uutiskuvien takana. Syksyllä hän sai vilauksen myös edesmenneestä suuresta johtajasta Kim Jong-ilistä sekä hänen pojastaan ja seuraajastaan Kim Jong-unista. - Kuvat on aika rajoittuneita, mutta toisaalta ne kuvaavat hyvin paikallista arkea. Pohjoiskorealaisille ihmisillehän johtaja on todella tärkeä. Yllättävä poismeno vain korostaa sitä, että he reagoivat häneen liittyviin asioihin hyvin voimakkaasti.

Ilman muuta Tuomioja puhuu puppua. Ei nimittäin edes riitä, että Pohjois-Korea suree, mukana surevat myös perussuomalaiset edustajiensa välityksellä, ainakin osan heidän  kansanedustajistaan.

Kansanedustajat Kaj Turunen olisi halunnut viettää hiljaisen hetken Kim Jong-ilin kuoleman johdosta.

Kansanedustaja Juho Eerola oli samoilla linjoilla. Hän puhui näin: ”Sitten, arvoisa puhemies, edustaja Kaj Turunen oman puheenvuoronsa päätteeksi otti hyvin kauniilla tavalla osaa siihen suureen suruun, joka nyt on kohdannut Pohjois-Korean sitkeää kansaa. Minä omasta puolestani haluan toivottaa rauhallista joulua ja kaikkivaltiaan siunausta suurelle seuraajalle Kim Jong-unille ja tsemppiä vaativaan tehtävään.”

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011122014979708_uu.shtml

Kimin kuolema on koskettanut myös syvästi joitain amerikkalaisia:

http://www.iltasanomat.fi/viihde/kimit-menivat-sekaisin---lil-kimin-kuolemaa-surtiin-netissa/art-1288436663837.html


« Viimeksi muokattu: 20. 12. 2011 17:05 kirjoittanut Jorma Kivimäki »

Poissa jali

  • Aktiivi vaikuttaja
  • ****
  • Viestejä: 421
    • Profiili
Vs: sosiaalidemokraatit
« Vastaus #102 : 20. 12. 2011 17:05 »
Olen myös miettinyt ovatko surevien ihmisten reaktiot aitoja,vai ovatko näyttelijät asialla uutiskuvissa.
Pohjoiskorean ulkopuolella ei tuota diktaattoria kyllä ketään sure.




Poissa Risto Helin

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1980
    • Profiili
    • Olen Suomalainen
    • Sähköposti
Vs: sosiaalidemokraatit
« Vastaus #103 : 20. 12. 2011 17:05 »
Sureminen ja kunnioittainen on kaksi eri asiaa, sossut ovat kunnostautuneet hyvin myös tuolla kunnioittamisen saralla mm. DDR:n diktaattorin kynkässä kunioittamistaan osoittaen.
veritas odium parit.

Poissa herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 4489
  • Sukupuoli: Mies
    • Profiili
Vs: sosiaalidemokraatit
« Vastaus #104 : 20. 12. 2011 18:06 »
Sureminen ja kunnioittainen on kaksi eri asiaa, sossut ovat kunnostautuneet hyvin myös tuolla kunnioittamisen saralla mm. DDR:n diktaattorin kynkässä kunioittamistaan osoittaen.

Miten sen Halosen DDR:n tunnustamiskomitean sitten oikein kävi? Veikö demokratia-aalto senkin mennessään?

.