Minun täytyy vielä kerran täällä olevien huru-ukkojen juttuja oikeista. Pentti Suksi tuntuu joillekin olevan tavattoman mediäseksikäs aihe. KYSYMYS EI OLE PENTTI SUKSESTA vaan ammattitutkijoista. Olen ja samoin tutkimusryhmä ammattitutkijoiden esittämien tutkimusten takana.
Se mikä on Kolppasta häirinnyt on vain pikkuasia, tulen aiheuttajan nimi. Nimeksi tuli Mårten Pehrinpoika
Ohllsin talon torppari. Asian vahvisti Vöyrin kirkkoherranvirasto antamallaan virkatodistuksella. Tämä sai Kolppasen suhteettoman suureen raivoon. Hän suuriäänisesti on jo kohta viisi vuotta raivonnut minua vastaan. Hän oli niin asiantuntija että kumosi tri Aspelinin tutkimuksen täysin, hän kumosi professori Annali Mäkelän tutkimukset täysin huhuina ja kaikkien muidenkin tutkijoiden. Yhdessä tovissa hän väitti että lääkäri Churbergia ei ole koskaan ollut Vaasassa lääkärinä.Jos minkäkin laatuista tekstiä väännellen. Vaasan historia ei pidä paikkaansa, että tarkoitushakuista oli panna Suksi vääristelijäksi kun ei uskaltanut panna professori Annali Mäkelää, joka on vielä elossa.
Nyt pitää huomoida, että Suksi ei ole tiedemies, eikä tutkijakoulutusta saanut. Vuonna 1985 ilmestyi
Vaasan historian kolmasosa. Kolppanen oli asiasta täysin hiljaa 20 vuotta, MIKSI? Tutkijat meni tarkasti läpi aineistot n. 200 sivua oli loppuraportti. Tutkimus toteaa, että tuli ei lähtenut piipusta vaan sytykkeestä.
Tässä tuli palo-opillinen korjaus. Sillä ei mielestäni historian kannalta ole suurta merkitystä eikä kumonnut Aspelinen ja Mäkelän tutkimusta, vaan hieman tarkensi. Todettiin että navettapiika Ulrika Borgare ei ollut syyllinen, kuten oli väitetty. Tutkimukset palonsyystä aloitti maistraatti viskaali Abraham Hagman toimi tuomarivastuulla puheenjohtajana. Tutkimukset aloitettiin 7.8. ja lopetettiin 23.8.. Kuultavana oli 28 henkilöä. Rikosylikonstaapeli, ja sisäasiainministeriön suurpalotutkija Mauri Pitkämäki ammatti-ihmisenä osasi lukea kuulustelupöytäkirjoja hieman erilailla kuin harrastelija. Tuli sai alkunsa sammalvajasta Aurenin navetan päädystä Tontin pohjois ja länsipuolelta Mannelinin puuliiterin kohdalla. Siitä tuli levisi Mannelinin liiteriin ja Aurenin navettaan.
Sitten tuostakin Kolppanen huuta paviaani, että Suksi valehtelee. Totuus on se, että Kolppanen uskaltaa Suksea nimitellä valehtelijaksi, mutta ei uskalla tutkijoita nimitellä. Kolppanen ei ole mikään auktoriteetti, hänellä ei ole tutkijapätevyyksiä. Ei ole minullakaan. Minä voin puhua mitä paskaa tahansa
koska minulla ei ole tutkijavastuuta. Siitä se on siitä helppoa ja olen samalla viivalla Kolppasen kanssa.
Mutta Kolppasella ei ole kovin sivistyneisyyttä mitätöidä täysin perusteettomasti ammattitutkijoita jotka kirjoittavat tiedemiesvastuulla.
Olen kirjoittanut melkein sata kertaa, että SUKSI EI OLE KIRJOITTANUTYHTÄÄN MITÄÄN.
Seurannut olen, ei muuta.
Minä olen tämän koko viiden vuoden ajan ollut ammattitutkijoiden puolustajana. Kenenkannalla minun pitäisi olla, ei ainakaan harrastelija Kolppasen kannalla.
Kuopion potkukelkkaarmeijan kapteenille Beluriskille huomautan, että Suksi ei ole menettäänyt lukijoitaan vaan päinvastoin lisännyt, yli 5000 lukijakertaa. Et ole sitäkään älynnyty miten se lasketaan.
NYT KOROSTAN. OLEN KOKOAJAN KIRJOITUKSISSANI PITÄNYT KIINNI AMMATTITUTKIJOISTA JOTKA TUTKIJAVASTUULLA KIRJOITTAVAT.
Kun sanotte jopa Veikko Laaksokin, ammatti tutkijoita huru-ukoiksi jotka leikkivät tulitikuilla. Niin on paljon sanottu. Sormi osoittaa eteenpäin ja kolmesormea itseen päin.
Minä autan seuraavia kirjoittajia: Suksi ei tiedä mitään, Suksi hullu. Suksi on valehtelija ja varas.
On valehdut tutkijoiden tekstejä. Helpottaako?Tässä teille vihje.
Mutta edelleenkään ette ole vastanneet kysymyksiini:
1. Paloiko Vaasa 3.8. 1852?
2. Mistä palo sai alkunsa?
3. Mikä tai mitkä tekijät vaikutti palonsyttymiseen?
4 kuka aiheutti palon syttymisen.
Millä perusteella väitätte historian tutkijoiden valehtelevan? Ja Niskaselle, koska Pohjanmuseo on julistanut tutkimuksen mitättömäksi? Aika? Tai Helsingin yliopisto?
Pentti Suksi