Jos vastaan asiallisesti, niin Kolppanen ja Belurisk esittää täysin ammattitaidottomia kysymyksiä ja osoittaa täydellisen tietämättömyyden. Nämä ovat naivia juttuja, ettei voi kuin vinosti hymyillä. Ei mitään poliisiopistoa ole käyty, ei palo- ja pelastusalan koulutusta, niin ei ole ihme että kompastellaan täysin alatyylisesti.
Kysykää kirjastosta maisteri Teuvo Rodenin gradutyö, hän oli kansanedustaja Akseli Rodenin poika. Teki muistaakseni pitkän päivätyön SPR:n palveluksessa. Voitte soittaa hänelle. On elossa vielä.
Belurisk ei osaa tai muista mitä juuri kirjoittanut palon syystä. Se on aivan toivotonta teille kertoa yhtään mitään, jos yhden asian kertoo, niin sitten keksitään kymmenen "uutta" asiaa. Palon jälkeen tutkimusta välittömästi teki poliisi ja maistraatin tutkinnan teki hyvin ansiokkaasti tuomarikoulutuksen saanut juristi. Sitä ei maallikot tehneet. Pari viikkoa palon jälkeen maistraatti alkoi tutkimukset kuulemalla todistajia. Mitä avokynttilöillä ja suojatuilla lyhdyillä on tekemistä tämän palon kanssa?

Belurisk kulkee täysin harhapolkuja. Palokunta oli olemassa tosin hevoskäyttöisenä. Paloruisku jota käytettiin, on Jurvan museossa nykyään.
Ott kaa nyt jo huomioon viimeinkin se, ETTÄ SUKSI TUTKINUT MITÄÄN, kuinka kymmentä kertaa minä olen tuon sanonut, vaan mene kaaliin. Ei millään. Beluriskin pitää muistaa mitä on rikostutkijan työ.
Kolppanen ei saa päähänsä mitään asiaa ei edes puukantisella Biblialla päähän hakkaamallakaan. Tämä viimeinen Kolppasen kirjoitus on täyttä sekoilua. Ei Suksi mitään todista, ei Suksi ole mitään tutkinut, NE OVAT KAIKKI ALAN ASIANTUNTIJOITA. KAJ HÖGLUND ON HYVÄKSYNYT TUTKIMUKSEN POHJANMUSEON PUOLESTA JA HÄN TOIMITTI TODISTUSAINEISTOA RIKOS- JA PALOTUTKIJALLE.
Pohjanmaan museo on tutkimuksen hyväksynyt ja museon edustajat olivat tiedotustilaisuudessa ja museonjohtaja silloin hyväksyi tiedotusvälineille tutkimuksen oikeellisuuden.
Puolutusvoimien käyttäminen tutkimuksessa oli tarpeellista rikostutkijalla ja sillä varmennettiin asian kehittymistä. Tämä kertoo miten perusteellista tutkimus oli. Sitten käytettiin hyväksi logiikkaa eli päättelytaitoa. Nyt tämä Logiikka on mielikuvitustas Kolppaselle. Kolppanen ei tiedä yhtään mitään rikostutkinnasta, että hänen puheensa on täyttä hölynpölyä. En minä ole mistään selitysvastuussa
Kolppaselle joka täysin harrastelija. Leikki mukamas olevansa jotenkin pätevä, sitä olematta.
Se on aivan sairasta jatkuvasti väittää Pentti Suksi, mutta ei uskalla väitellä asiantuntijoiden kanssa.
Huhu nro 1 tutkittiin virallisesti ja siinä osia jotka sitoivat huhu nro 2 ja lähes muuhun kahteen kymmeneen huhuun. Kolppanen ei käsitä, että poliisi tutkii vihjeitä tänä päivänäkin ja tutkii huhu puheita.
Voi jysäys yksinkertaisuutta, poliisi kuuli sen aikaisia todistajia ja ne löytyy maistraatin pöytäkirjoista
ja oli hyvin tarkasti ja ammattitaitoisesti pöytäkirjattu kuten rikospoliisi sanoi .
Sitten Kolppanen kehtaa valehdella, ettei huhuja tarkistettu. Hänen väitteensä on silkkaa valehtemista.
Minä en enempää kerro todistuksista, koska Kolppanen hyvin tietää itsekin asiat. Kunhan haliuaa vain ilkeillä ja vääristellä. Sitten taas Kolppasen valehteluja, puolustusvioimat ei antanut mitään vihjettä polttajasta vaan tietoja ja laskelmia. Se ei ole MIKÄÄN UFO-JUTTU. Tässdä näkee juuri Kolppasen täysi ammnattitaidottomuus.
Ja nyt jatkossa Kolppanen kumppaneineen vastaa kysymyjksiin:
1. Paloiko Vaasa?
2. Mikä aiheutti Vaasan palon
3. Mistä palo sai alkunsa.
Koeta nyt Kolppanen lopettaa tämä suorastaan sairas vainoaminen minua kohtaan.
Ketään asiantuntijaa et tuolla mesoamisella saanut puolellesi viiden vuoden aikana .
Olet jo tunnustanut tuulimyllyjä vastaan taistelusi, älä nyt enää jatka.
Pentti Suksi