Samaa mieltä koska suojelu- ja lottajärjestöt olivat fasistisia järjestöjä ja tämän johdosta ne myös lakkautettiin vuoden 1945 jälkeen.
Tämä on ummehtunutta kuuskymentälukulaista propakandaa. Täyttä puppua. Mutta nm. Urhon kirjoittamana ymmärrettävää, kun hän on Äidinmaidossa saanut taakakseen vasemmistolaisuuden kaikkein negatiivisimmat linjaukset.
Suojeluskunnat toimivat isänmaan hyväksi. Koti uskonto ja isänmaa. Oli yhtä kun ihmisten turvallinen elämä ja tulevaisuus. Luopiot eivät saaneet tehdä vapaasti myyräntyötään, niin kuin nyt on asian laita. Ihmiset myöskin arvostivat tuota toimintaa. Suomi olisi tarvinnut viime vuosikymmeninäkin vastaavaa toimintaa.
Suomessa on enemmän luopioita, kun oli aikoinaan Meksikon vallankumoustaisteluissa. Kestä päättäjästä tänä päivänä voi sanoa että hän on suomalaisten kotien ja kulttuurin tulevaisuuden puolesta toimimassa Eduskunnassa. Onko hulvaton kansalaisten velkaannuttaminen, tuon turvallisuuden ja tulevaisuuden varmistamista. Kyllä suojeluskunta aate olisi edelleen paikallaan, eduskuntaan mentäisiin tekemään suomalaisten tulevaisuuden eteen työtä, melko milellään, tai sitten ei sinne mentäisi.
Fasismiin ei suomalaisten ihmisten oman elämän turvaamiseen tähtäävää toimintaa, voi missään tapauksessa yhdistää, siinä ei ollut kysymys mistään viha toiminnasta. Nykyiset Perussuomalaiset toimivat joidenkin vihaporukoiden avustuksella, saaden niiltä selkänojaa. Baareissa raikaa persujen biisit, mutta sekin on vain mitätön varjo, tosi fasistien toiminnasta.