Toisen auttaminen on mukavaa, eikä se usein maksa mitään. Minulla on sellainen elämänfilosofia, että kun auttaa toista, sen saa tavalla tai toisella takaisin: Joku toinen auttaa sinua silloin kun olet avun tarpeessa. Auttamisen ei tarvitse olla järisyttäviä suuria tekoja, päinvastoin. Arjen auttaminen on pieniä asioita, joista toinen ihminen tai vaikkapa eläin saa hyvän mielen. Arkiauttamisen perusajatus on pyyteettömyys. Parhaimmillaan auttaminen tuo hyvän mielen molemmille, autettavalle ja auttajalle.
Minulle tuli viikonlopun aikana hyvä mieli, kun sain apua tuntemattomalta, ventovieraalta ihmiseltä. Olin ruokaostoksilla marketissa ja kiireissäni törmäsin kärryineni pahvihyllyyn, jossa oli spraypulloja. Koko hylly kaatui ja pullot vierivät ympäri lattiaa. Alkukolinoista toivuttuani aloin kerätä pulloja takaisin hyllyyn. Ihmiset kulkivat ohi kunnes eräs iäkäs rouva tuli viereeni ja alkoi kerätä pulloja kanssani. Siinä me katsoimme toisiamme ja hymyilimme, keräsimme spraypulloja ja lopulta nauroimme ääneen. Sanoin, että kauppa on ilmeisesti minulle liian pieni, enkä mahdu kulkemaan siellä. Hän nauroi entistä enemmän vaikka ei ymmärtänyt sanaakaan puheestani. Lopulta kiitin häntä lämpimästi saamastani avusta. Minulle jäi hyvä mieli, kun tuntematon ihminen auttoi minua pyyteettömästi.
Tilanne oli myös kahden kulttuurin kohtaaminen. Auttajani oli pukeutunut suureeen huiviin, jonka alta kasvot näkyivät. Ihonväriltään hän oli tumma. Oletan, että hän oli Afrikan mantereelta. Hän on varmaan tullut maasta, jossa toisen auttaminen kuuluu kulttuuriin olennaisena osana.
Minusta hän sai ystävän. Jos kohtaan hänet kadulla, tervehdin varmasti häntä iloisesti hymyillen.
Sillä jokainen, joka apua saa,
sitä joskus tajuu myös antaa,
tajuu myos antaa, tajuu myös antaa.
(Pave Maijanen: Pidä huolta)