Jazzbo kirjoittaa hyvin, että tänne kirjoittajia tulisi kannustaa eikä masentaa. Mutta seuraavassa hän jo itse tekee päinvastoin, tuoden esiin valtuutettujen onnettoman tietotason ns. jurva-ilmiön muodossa. Päättäjiähän on aina kovin mukava pistää halvalla. Käsittääkseni kuitenkin juuri heidän saaminen mukaan keskusteluun veisi tätä forumia kovasti eteenpäin.
Matseman totesi sen seikan, että tänne eksytään myös googlen kautta. Jazzbo ei asiaa näe samoin, koska olettaa että jotain osiota selailevat eivät ole päätyneet tänne googlettamalla. Itse ihmettelin Matsemanin tapaan kyllä samaa yksioikoista johtopäätöstä. Minä ainakin olen päätynyt joillekin keskustelupalstalle ja jäänyt selailemaan sen tarjontaa.
No tuosta voi olla montaa mieltä, mutta sitä en ymmärrä että moderaattorina toimiva Jazzbo vetää herneen nenään ja alkaa epäilemään ” että haluat vain ampua kaikkea mikä liikkuu”. Minä sanoisin, että näistä kahdesta asiasta (jurva-ilmiö, googlen kautta tänne päätyminen) juuri Jazzbon esille ottama asia on enemmän ampumista kaikkeen mitä liikkuu.