Kirjoittaja Aihe: Vaasa unohtanut nuoret  (Luettu 14831 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Hertta

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 593
  • Monikulttuurisuus on voimaa
    • Profiili
Vs: Vaasa unohtanut nuoret
« Vastaus #140 : 21. 04. 2012 21:09 »
Rahaa on silloin kun kysymyksessä on rahavallan etu

Vaasaan valittiin kesätyöntekijä jonka tehtävänä on olla energialähettiläs, joka palvelee alueen energia bisnestä. Lähettiläälle maksetaan palkkaa kolmelta kuukaudelta 30 000 euroa, auto ja asuntohotelliin. Tämän kaiken maksaa Vaasan kaupungi verovaroistaan. Todella törkeää, jos ajatellaan vaikka muita kesätyöntekijöitä tai niitä, jotka eivät pääse ollenkaan kesätöihin.

Ja onhan Vaasalla kassassa rahaa 34 miljoonaa euroa, jolla tukea enrgiabisnestä.

Eipä näytä uudenkaupunginjohtajan tekemiset Lumioon nähden muuttuneen. Sama rahavallan etujen ajaminen jatkuu. Sääliksi käy sitä nuorta, joka energiabisnesyrityksille valitiin orjaksi kolmeksi kuukaudeksi, vaikka saakin siitä ison palkan ja muut edut.

Koskahan vastaavasti palkataan työntekijä edistämään kunnallisia hyvinvointipalveluja ja palkka olisi normaali TES-sopimuksen mukainen.

Poissa herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 4485
  • Sukupuoli: Mies
    • Profiili
Vs: Vaasa unohtanut nuoret
« Vastaus #141 : 22. 04. 2012 18:06 »

.

Ei se mitään että maksetaan tuhdisti ja raskaasti

Se näkyy vain sähkön hinnassa joka ei laske vaikka pitäisi

.

Poissa Hertta

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 593
  • Monikulttuurisuus on voimaa
    • Profiili
Vs: Vaasa unohtanut nuoret
« Vastaus #142 : 02. 09. 2012 07:07 »
Virkavallan sininenkirja
Tänään Pohjalaisessa oli kirjoitus ylijohtaja Pitkämäen sinisestäkirjasta, johon hän oli saanut mallia Kiinan kommunistiselta puolueelta, jonka tarkoitus oli aikoinaan kehitää sosialistista järjestelmää.
Pitkämäen sininen kirja varmaankin rakentuu oikeistolaisen ideologian ja aatemaailman mukaisesti, jolla sitoa nuoria oikeistolaisille arvoille.

Millään kirjalla ei saada nykyistä kapitalismin talousahdinkoa ylös on selviö. Nuoriakin voidaan aivopestä jonkin aikaa, mutta siinäkin tulee seinävastaan. Ihmisiä kun ei voida sumuttaa loputtomiin. Nykyinen kriisi kattaa koko nykyisen yhteiskuntajärjestelmän ja nuoret ovat osa sitä.

Tai jos alettaisin lukemaan kouluissa Marxia, niin opittaisiin ymmärtämään, mistä nykyinen talous ja yhteiskuntajärjetelmän kriisi juontaa. Se antaisikin eväitä yhteiskuntajärjestelmän vallankumokselliseen muutokseen.

Eikö herroille enää riitä raamattu, vai eikö nuoret siihen enää usko?  Aikoinaan köyhiä valistettiin, että menkää kirkkoon rukoilemaan jauhosäkin kanssa niin jumala teitä auttaa.

Tässä järjestelmässä nuorisoa sidotaan yksilökeskeiseen uusliberalistiseen arvomaailmaan, jossa jokainen on oman onnensa seppä. Nuorisoa myös sidotaan kaupalliseen kuluttamiseen ja annetaan ymmärtää, että se on elämän perusta. Porvaristo on taitava sitomaan kahleitaan kansan kurissa pitämiseen ja käyttää sihen miljaardeja vuodessa.

Porvariston kuntavallankumous on viimeisin kupru. Oikeistolla on siinä tavoitteena yksityistää koko kuntien palveluverkosto. Mutta myös murtaa julkinen sektori yhteiskunnallisena omaisuutena ja turvana koko kansalle. Lopputulemana olisi kunnalliset markkinat, joilta sitten kansalaiset ostaisvat tarvitsemiaan palveluja.

Nyt ei todellakaan tarvita mitää sinisiäkirjoja, vaan todella punaisiakirjoja ja vasemmistonpoliitista joukkovoimaa murtaa porvariston riktatuuri tästä maasta.

Paikalla Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 6975
  • Sukupuoli: Mies
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • Profiili
    • Oivakaihdin Oy
    • Sähköposti
Vs: Vaasa unohtanut nuoret
« Vastaus #143 : 02. 09. 2012 08:08 »

Koskahan vastaavasti palkataan työntekijä edistämään kunnallisia hyvinvointipalveluja ja palkka olisi normaali TES-sopimuksen mukainen.

Tätä kun vielä vähän "hioo" niin tässä olisi hieno teema jollekin kaupunginvaltuustoon pyrkivälle.
Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.

Poissa JM

  • Kokelas
  • *
  • Viestejä: 11
    • Profiili
Vs: Vaasa unohtanut nuoret
« Vastaus #144 : 15. 11. 2012 10:10 »
Nyt sitä rahaa ei yhtäkkiä sitten kaupungilla olekaan.

Ja nuoria ei ajatella edelleenkään kun lukee tällaisia juttuja Pohjalaisesta.

http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/club-18-rakentaminen-siirtyy-jalkapallostadion-vaakalaudalla-1.1289269

Onko se todellakin niin mahdotonta saada edes yksi keikkapaikka missä nuoret bändit ja myös muualta Suomesta tulevat bändit voisivat esiintyä kunnolla ettei tarvitsisi R-kioskin nurkilla soitella jossain Rewell Centerissä? Sellainen paikka maksaa itsensä nopeasti takaisin etenkin noilla suurempien bändien houkuttelulla Vaasaan.

Seinäjoella on vuosia sitten jo ollut Rytmikorjaamo ja edelleen on erinomainen paikka ei pelkästään bändikeikoille, vaan myös muulle toiminnalle. Tämänlaista toimintaa pitäisi olla Vaasassakin.

Poissa Jazzbo

  • Kokelas
  • *
  • Viestejä: 44
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Vaasa unohtanut nuoret
« Vastaus #145 : 15. 11. 2012 10:10 »
Täydellisesti samaa mieltä.  Onko bändit tutkineet yhtestyötä Skafferia Ritzin kanssa?  Onko kaiki mahdolliset tyhjät rakennukset - siis sellaiset, joissa ei ole toimintaa - tutkittu? Pankaa pystyyn kampanja Kruununmakasiinin saamiseksi esiintymispaikaksi!

Paikalla Henry Eklund

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1624
  • Sukupuoli: Mies
    • Profiili
Vs: Vaasa unohtanut nuoret
« Vastaus #146 : 15. 11. 2012 11:11 »
Kohta on rahaa kun laivaliikenne alkaa ja vanhukset/sairaat on tapettu tai jätetty heitteille.
Kipu kasvattaa muttei opeta elämään kunnolla.

Poissa Risto Helin

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1980
    • Profiili
    • Olen Suomalainen
    • Sähköposti
Vs: Vaasa unohtanut nuoret
« Vastaus #147 : 15. 11. 2012 11:11 »
Meillähän on tälläinen paikka jo olemassa ja aivan keskustan tuntumassa. Nyt tulisi alkaa miettimään Nuorisotalon käyttöä myös vaasalaisnuorten tarpeisiin, paikka olisi mitä mainioin ja uskon , että asia ei jää pelkäksi miettimeseksi.
veritas odium parit.

Poissa herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 4485
  • Sukupuoli: Mies
    • Profiili
Vs: Vaasa unohtanut nuoret
« Vastaus #148 : 17. 11. 2012 18:06 »
.

Ilmeisesti jotakin vastarintaa apatiaa vastaan ollaan käynnistelemässä

Ääriryhmä osoitti mieltään Vaasan torilla

"Vaasan torilla nähtiin lauantaina illansuussa erikoinen mielenilmaus.

Suomen vastarinta -nimellä toimiva ryhmä järjesti "iskun" Vaasaan. Verkkosivujen mukaan liike organisoi "Sodan Vaasan kaduilla". Viesti oli jyrkän maahanmuutto- ja monikulttuurivastainen. Äänessä ollut henkilö kertoi liikkeen järjestävän poliittista ja kansallismielistä katutoimintaa, joka nyt eteni Vaasaan.

Ryhmän esiintyminen aiheutti ohikulkijoissa suurta hämmennystä, jopa pelkoa.

Muutamat ulkomaalaistaustaiset vaasalaiset seurasivat torin toiselta laidalta ryhmän lähes sotilaallista esiintymistä.

Ryhmä järjestäytyi marssimuodostelmaan ja poistui paikalta lippuja heiluttaen ja asiaansa kuuluttaen.

Vaasan poliisi ajoi autollaan hiljaa ryhmän ohi mielenilmauksen aikana".

Suomen vastarinta -nimellä toimiva ryhmä järjesti "iskun" Vaasaan

.

Poissa Urho

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 572
  • Vasemmiston yhteisvoimaa ja solidaarisuutta
    • Profiili
Vs: Vaasa unohtanut nuoret
« Vastaus #149 : 17. 11. 2012 18:06 »
Natsit marssivat Vaasan torilla

”Suomen vastarinta -nimellä toimiva ryhmä järjesti "iskun" Vaasaan. Verkkosivujen mukaan liike organisoi "Sodan Vaasan kaduilla". Viesti oli jyrkän maahanmuutto- ja monikulttuurivastainen. Äänessä ollut henkilö kertoi liikkeen järjestävän poliittista ja kansallismielistä katutoimintaa, joka nyt eteni Vaasaan.
Muutamat ulkomaalaistaustaiset vaasalaiset seurasivat torin toiselta laidalta ryhmän lähes sotilaallista esiintymistä.
Ryhmä järjestäytyi marssimuodostelmaan ja poistui paikalta lippuja heiluttaen ja asiaansa kuuluttaen.”

Perussuomalaiset kuten Risto Helin mm. ovat tässäkin blogissa kirjoitelleet Suomen vastarinta liikkeen sanomaa maahanmuutajista jo pitkään.
Ilmeisesti myös Natsitkin sopivat nykyiseen uusoikeistolaiseen menoon Suomessa. Kokoomuksen nuoretkin ovat jo olleet natsihenkisesti liikkeellä. Mutta myös Perussuomalainen puolue nauttii nykyisen uusoikeistolaisen eliitin siunausta. Jopa kokoomuksen puheenjohtajakin ajaisi nuoret naiset äityislomilta töihin. Eli 1930 luvun meno näyttää nyt nousevan yhteiskunnassa esille. Silloin vihattiin kommunisteja ja aktiivisia työläisiä sekä tietenkin Neuvostoliittoa, joka oli kaikkeen syypää.

Hallituskin on kasattu talvisodan hengessä. Voi jos Urho Kekkonen vielä eläisi ja näkisi nykyisen oikeiston menon!

Nykyinen nuoriso on tyytymätön puolueisiin. Kuntavaaleissakin nuorison äänestäminen oli heikkoa. Erityisesti eduskunta vasemmiston veljeily oikeiston kanssa ohjaa nykyiseen säästö- ja leikkauspolitiikkaan tyytymättömät nuoret noiden natsien joukkoon.

http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/aariryhma-osoitti-mieltaan-vaasan-torilla-1.1290476
http://www.kadulle.com/index.php
« Viimeksi muokattu: 17. 11. 2012 18:06 kirjoittanut Urho »

Paikalla Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 6975
  • Sukupuoli: Mies
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • Profiili
    • Oivakaihdin Oy
    • Sähköposti
Vs: Vaasa unohtanut nuoret
« Vastaus #150 : 17. 11. 2012 18:06 »
.

Ääriryhmä osoitti mieltään Vaasan torilla

<a href="http://www.youtube.com/v/UR8yC2EQcfQ" target="_blank" class="new_win">http://www.youtube.com/v/UR8yC2EQcfQ</a>
Tämähän on vanha uutinen.  Oma toimituksemmehan teki siitä äänitteen jo ajat sitten.  Mediamaailmassa mikään uutinen ei ole niin vanha kuin eilinen uutinen.  Tämä on blogin etusivullakin.
« Viimeksi muokattu: 17. 11. 2012 19:07 kirjoittanut Kari Lajunen »
Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.

Poissa herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 4485
  • Sukupuoli: Mies
    • Profiili
Vs: Vaasa unohtanut nuoret
« Vastaus #151 : 18. 11. 2012 04:04 »

.

Tuolla http://www.patriootti.com/sota-vaasan-kaduilla/ sivulla oli joitakin mielenkiintoisia linkkejä

Turku yritti salata tutkimuksen maahanmuuton kustannuksista

"Turun kaupunki on yrittänyt salata itse teettämänsä selvityksen maahanmuuton kaupungille aiheuttamista kustannuksista. Selvityksen keväällä tilannut apulaiskaupunginjohtaja Maija Kyttä (kok.) päätti luokitella sen luottamukselliseksi.

Turun Sanomat ja Aamuset saivat Turun ammattikorkeakoulun tutkijoiden tekemän 52-sivuisen selvityksen haltuunsa tällä viikolla. Aamuset julkisti kokonaissumman jo keskiviikkona.

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten käyttämien palveluiden kustannukset olivat vuonna 2009 hieman alle 37 miljoonaa euroa. Valtaosa tästä meni koulutukseen ja sosiaali- ja terveysmenoihin.

Summasta reilut seitsemän miljoonaa liittyi maahanmuuttajien kotouttamisen erityspalveluihin kuten tulkkaukseen, koulutuksen tukitoimiin ja Turun ulkomaalaistoimistoon.

Uuden selvityksen taustalla olleen ohjausryhmän jäsenet ovat asiasta vaitonaisia."

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/254922/Turku+yritti+salata+tutkimuksen++maahanmuuton+kustannuksista

.

Poissa vito

  • Aktiivi vaikuttaja
  • ****
  • Viestejä: 471
    • Profiili
    • nettisivulle.fi
Vs: Vaasa unohtanut nuoret
« Vastaus #152 : 18. 11. 2012 15:03 »

Voisikohan vaasassakin joku tilata tällaisen joltain puolueettomalta taholta?  mielellään eriteltynä myös ruotsinkielen kustannukset.
en kyllä ihmettelisi jos täälläkin asiaa yritettäisiin salailla.

saisiko vaikka helin tilattua kun on hallituksessakin?
"Joko sinä olet väärässä, tai meillä on näkemysero!".

Poissa vito

  • Aktiivi vaikuttaja
  • ****
  • Viestejä: 471
    • Profiili
    • nettisivulle.fi
Vs: Vaasa unohtanut nuoret
« Vastaus #153 : 18. 11. 2012 15:03 »
Natsit marssivat Vaasan torilla

”Suomen vastarinta -nimellä toimiva ryhmä järjesti "iskun" Vaasaan. Verkkosivujen mukaan liike organisoi "Sodan Vaasan kaduilla". Viesti oli jyrkän maahanmuutto- ja monikulttuurivastainen. Äänessä ollut henkilö kertoi liikkeen järjestävän poliittista ja kansallismielistä katutoimintaa, joka nyt eteni Vaasaan.
Muutamat ulkomaalaistaustaiset vaasalaiset seurasivat torin toiselta laidalta ryhmän lähes sotilaallista esiintymistä.
Ryhmä järjestäytyi marssimuodostelmaan ja poistui paikalta lippuja heiluttaen ja asiaansa kuuluttaen.”

Perussuomalaiset kuten Risto Helin mm. ovat tässäkin blogissa kirjoitelleet Suomen vastarinta liikkeen sanomaa maahanmuutajista jo pitkään.
Ilmeisesti myös Natsitkin sopivat nykyiseen uusoikeistolaiseen menoon Suomessa. Kokoomuksen nuoretkin ovat jo olleet natsihenkisesti liikkeellä. Mutta myös Perussuomalainen puolue nauttii nykyisen uusoikeistolaisen eliitin siunausta. Jopa kokoomuksen puheenjohtajakin ajaisi nuoret naiset äityislomilta töihin. Eli 1930 luvun meno näyttää nyt nousevan yhteiskunnassa esille. Silloin vihattiin kommunisteja ja aktiivisia työläisiä sekä tietenkin Neuvostoliittoa, joka oli kaikkeen syypää.

Hallituskin on kasattu talvisodan hengessä. Voi jos Urho Kekkonen vielä eläisi ja näkisi nykyisen oikeiston menon!

Nykyinen nuoriso on tyytymätön puolueisiin. Kuntavaaleissakin nuorison äänestäminen oli heikkoa. Erityisesti eduskunta vasemmiston veljeily oikeiston kanssa ohjaa nykyiseen säästö- ja leikkauspolitiikkaan tyytymättömät nuoret noiden natsien joukkoon.

http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/aariryhma-osoitti-mieltaan-vaasan-torilla-1.1290476
http://www.kadulle.com/index.php

urho heiluttaa aina tuota natsikorttia joka asiaan. kuten joskus aiemminkin jo kirjoitin , kirjoitan lyhyesti toistamiseen...

ensinnäkin natsit tekivät pahojaan juutalaisille ja muille vastaaville julmilla keinoilla... niitä tekoja ei voi puolustella mitenkään eikä ole syytäkään.
kuitenkin puhtaasti suomalaisesta näkökulmasta saksan natsipuolueesta on ollut vain hyötyä... siis suomalaisille.
ilman saksan apua sodassa venäjää vastaan olisimme todennäköisesti nyt ryssiä, ja siitä ei iloitsisi kukaan muu kuin nimimerkki urho.

ollaanko ajautumassa sellaiseen tilanteeseen jossa "laillisesti" maamme valtaavat muut kansat? pakolaisia voi tulla vaikka miljoonia tänne jos vain päästetään.. idästä tulevat venäläiset ja ostavat maat ja mannut.  mutta sehän onkin sitä kauan tavoiteltua monikulttuurisuutta eli ei ilmeisesti ole huolen häivää.

yksi periaatteessa huono esimerkki on usa. huono siksi että eurooppalaisethan ensin valtasivat inkkareilta ja muilta paikallisilta maat. mutta jokin aika sitten uutisoitiin että ensimmäistä kertaa valkoihoiset "alkuperäiset" ihmiset ovat jäämässä vähemmistöön. eli mustat ja latinot sikiävät siihen malliin että ovat nyt siirtyneet enemmistöksi. meksikosta lappaa lisää porukkaa ja tietenkin rapakontakaa myös.
edelleenkään kukaan ei ole kertonut mikä on se monikulttuurisuuden rikkaus... eli mikä siinä on sitä tavoittelemisen aihetta?
"Joko sinä olet väärässä, tai meillä on näkemysero!".

Poissa herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 4485
  • Sukupuoli: Mies
    • Profiili
Vs: Vaasa unohtanut nuoret
« Vastaus #154 : 18. 11. 2012 20:08 »

.

Usassa toisin kuin meillä ei ole suosittu notkujia vaan pitää olla jo työpaikka tiedossa

Ymmärtäähän sen että kunnat alkaa ilman muuta mennä konkurssitilaan jos notkujia vain suositaan

.