Tiistaina SoTeLa käsittelee tk:n väestövastuupiirien muutoksia. Suurin haloo on nousemassa Huutoniemen tk-aseman lakkauttamisesta mutta vähälle huomiolle meinaa jäädä Hietalahden terveysaseman lakkauttaminen.
Sekä Hietalahden, että Kirkkopuistikon terveysasemien toiminnot ollaan siirtämässä AMK terveydenhoito-oppilaitoksen tiloihin Kasarminkadun ja Raastuvankadun kulmaan (entinen VKKK:n kirjastorakennus).
Minusta Hietalahden terveysaemaa ei kannata lakkauttaa (sinne tehtiin miljoonremontti ja palvelee Suvilahden, Korkeamäen ja eteläisen kanta-kaupungin asukkaita mainiosti). Sen lakkautuksen ainoa syy on se, että vshp:n vanhentuneessa strategiassa luvatiin "selvittää" Huutoniemen sairaan siirto Hietalahteen ahtaalle sairaalanmäelle. Se on selvitetty eikä siirtoon ole varaa (toisin selvitys on piilotettu). Uudessa strategiassa tästä ei enää puhuta (se ei toki tarkoita sitä, että Hutskin sairaalan tonttispekulantit olisivat luovuttaneet...). Minusta vuokra-aikaa pitää nyt vaan jatkaa vaikka 10:llä vuodella ja antaa Hietalahden aeman olla siellä missä nytkin (Uimahallin vieressä, vanhha Sjukis).
Huutoniemen terveysasema on palvellut Teeriniemen, Asevelikylän, Huutoniemen ja Melaniemen asukkaita. Omat vanhempanikin ovat siellä käyneet ja ovat olleet tyytyväisiä. On se tietysti kamalaa kun joku tuollainen lähipalvelu uhkaa loppua.
MUTTA:
Pelkää ilkeyttään tai edes suurien säästöjen toivossa ei tuota järjestelyä olla tekemässä, eli että uusi paikka olisi pääterveysasema. Joillakin matka lyhenisi mutta valtaosalla pitenisi.
Tiedän, että lääkärit (varsinkin nuoret) eivät lähde pienille terveysasemille hommiin, Ei pieniin kuntiin, eikä kaupunkien pienille asemille. Valitettavasti. He saavat valita työpaikkansa. Lääkäreistä on suuri pula, myös Vaasassa. (Huutoniemi on Vaasan pienin västövastuualue ja toiminut 1-2 lääkärin varassa)