.
Näistä kysymyksistä ja vastauksista on turha lähteä jankkaamaan (ei palvele keskustelun asiaa)
Jotta päästään keskustelussa
eteenpäin palautetaan mieliin esim. edustaja Zyskowiczin lausumat vuodelta 1998:
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz ei luopuisi jalkaväkimiinoista"- Suomella ei ole mitään syytä luopua nykyisestä miinapolitiikastaan eli omista jalkaväkimiinoistamme, korostaa Zyskowicz.
- Se, että jossakin päin maailmaa miinoja on käytetty tavalla, jolla Suomi ei niitä koskaan käyttäisi ja jolla tavoin on aiheutettu suunnattomia kärsimyksiä viattomille siviileille, ei voi olla syy Suomelle muuttaa omaa puolustuspolitiikkaansa tältä osin, sanoo Zyskowicz.
- Meidän pitää ajatella asiaa oman kansallisen etumme ja oman turvallisuutemme ja oman puolustuspolitiikkamme kannalta. Tältä kannalta miinat ovat käyttökelpoinen, tarvittava osa maanpuolustustamme ja mihinkään muihin toimiin ei ole syytä ryhtyä, toteaa Zyskowicz.
Tilanne olisi hänen mukaansa toinen, jos syntyisi joitakin sellaisia kattavia sopimusjärjestelmiä, jotka todella koskisivat kaikkia ja ulottuisivat kaikkialle.
Ongelma Ottawan prosessissa ja sen edeltäjissä on Zyskowiczin mukaan se, että ne jotka miinoillaan aiheuttavat siviilikärsimyksiä
eivät sovittaudu minkään sopimuksen mukaiseen menettelyyn.
- On täysin nurinkurista, että Suomen, joka tässäkin suhteessa toimii vastuullisella tavalla, pitäisi ryhtyä hyppäämään joidenkin kansainvälisten kansalaisliikkeiden toivomusten mukaan tässä asiassa."
http://haku.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1998/16.tammikuu/BZ298.HTM.