Pakkotyön onnistumisedellytyksiin kuuluu ilman muuta konepistooli oikeuskäytäntö. Eikä sellaista ole toistaiseksi suunnitteilla.
Siksi en ole valmis ottamaan vapaaehtoisia pakkotyöläisiä hommiin, vaikka töitä kyllä olisi. Siksi täs on myöskin itse ponnisteltava omat hommat kuntoon, vaikkei se aina kannattavaa olekaan.
Kannattavuus on se asia, joka jäytää suomalaista työelämää. Kannattavuutta ei ole, juuri mikään työ ei tuo tekijälleen ja teettäjälleen mielihyvää. Korkeasti palkatut virkatyöt voivat tuoda, jos vain tekijä kestää oman työnsä arvottomuuden ja järjettömyyden. Noissa töissä usein uuvutaan ja taas yleiset kustannukset nousevat.
Tästä julkishallinnon pöhöstä ammenetaan eläketuotot, joiden varassa eläkeläiset ovat. Todellisuudessa kaikki ovat tyhjän päällä. Reaalitodellisuudessa eläkeläinen söisi kollektiivista kaurapuuroa karjasuojassa.
Persut hakevat lääkettä ahdinkoonsa juuri reaalitodellisuudesta. Minusta taas yhteiskunnan rakenne on jo muodostunut sellaiseksi ettei paluuta reaalitodellisuuteen edes ole. Tunnelma on ihan sama, kuin jos oltaisiin merellä isossa laivassa, jonkun alkaessa mesoa väkijoukossa huutaen että tämä laiva voi upota. Nyt on pakko jättää laiva, yritettävä ponnistaa laidan yli, vaikka sielläkin on tuhon siemen, syvä ja kylmä vesi.
Persujen mesominen on vähälahjaisten kehittämää uutta talouspolitiikkaa jota harrastavat lähinnä leikkikoululaiset leikkirahoilla, jotka voidaan panna sivuun, kun väsytään huonosti sujuneeseen leikkiin.
Maaseutusuomi jota Vaasakin on. On kohta tosi pulassa, jos kustannukset kasvavat vain täällä. Eteläsuomen kasvukeskusten porskuttaessa täysillä eteenpäin, kustannusrakenteen keventyessä.
Tähän tavallinen maaseutusuomalainen odottaisi Persuilta edes jotain tekoja, missä teot viipyvät.
Ison eurotalouden suhteen ei Persuilla ole mitään merkitystä, ei siis mitään. Niin kuin ei suomellakaan.
Tavalliset ihmiset tietävät sen kyllä. He ovat nyt pettymässä Persuihin, kun heille tärkeät asiat ovat jääneet huomiotta. Täällä pohjanmaalla se tarkoittaa pitkää tuomiota poliittisesti. SMP-kakkonen ei siis onnistunut yhtään paremmin.
Eduskuntavaaleissa on kysymys sisäpoliittisista valtasuhteista, jotka ovat nyt vinoutuneet etelän eduksi.
Tämä vinoutuma on peräisin 1980- luvun lopulta jolloin Maaseutusuomen asema muuttui ratkaisevasti siksi että omat pääomat suomessa olivat huvenneet olemattomiin, minkä johdosta sitten jouduttiinkin vapauttamaan pääomatalous. Sama ilmiö koski koko läntistä mailmaa. Tultiin mailmantalouden vapautumisen eteen, jonka merkitys arkitodellisuudessa oli erittäin suuri.
Kun olisi pitänyt ryhtyä toimiin siihen vastaamiseksi. Reagoitiinkin sisäisesti toisin Eteläsuomi alkoi hillittömästi ajaa alas kokosuomen kattavaa Valtionhallintoa ja sen mukana aluepolitiikkaa. Vastaavasti taas maaseutusuomi alkoi hengenhädässä pitää kiinni vanhoista rakenteista.
Nyt näemme että molemmat olivat hakoteillä. Suomi on menettänyt sen erikoisedun joka sillä vielä oli kun globaaliin mailmantalouteen siirryttiin. Siitä saamme syyttää itseämme ja omaa muutosvastarintaisuuttamme ja siitä seurannutta poliittista näytelmää persuineen.
Mut ei elämä pääty tähän, nyt täytyy vain jatkaa tosi pitkältä takamatkalta ja pitemmäksi se vain muodostuu jos eurotalouden vakautta ei pystytä varmistamaan.
Persujen katu-uskottavuus on jo mennyttä. Suurta sisäpoliittista heräämistä odotellaan ja sitten ponnistetaan kohti tulevaisuutta, tavoitteena todellinen suomen kansan ja sen kulttuurin säilyttäminen.
Siihen tarvitsemme yhteisen tahdon, jonka pohjalta se tehdään. Tällä kertaa se ei perustu sosiaaliremokratiaan. Työ on saatava kannattamaan julkistalouden kustannukset alas niin että kaikki tarpeellinen työ tulee tehdyksi, ei siten, kun on nyt tehty virkojen suojelemis srategialla.
