Minusta teidän vihreiden laskutapa, ettei juuri mikään viivytys aiheuta taloudellisia kustannuksia, on kestämätön.
En ole varma, että tällaista väitettä on esitetty mutta tässä Osalan valitustapauksessa
näytettäisiin vain kumutun se väärä väite, että se tässä tapauksessa aiheutti
veronmaksajille tappiota. Sitähän se ei aihettanut penninkään vertaa vaan
kun liikevaihto suureni niin kaupunkilaiset saivat siitä vielä lisää verotuloja
joka on asia jota ei vielä ole tulopuolella mainittu.
Miksi Toriparkki itse ilmoittaa, että valittajat vastustivat toriparkin rakentamista, jos kerran erimielisyys oli vaan rakennustavasta.
Asioita voi ilmoittaa monella tavalla. Harhaanjohtaminen on ihan yleinen tapa
ilmoittaa asioita. En väitä, että tässä on niin käynyt mutta haluan vain kertoa
että asioita voidaan esittää monella tavalla.
Et myöskään kommentoinut esille ottamaani asiaa, eli vihreiden vastustavaa kantaa ihan samanlaisesta yksityisestä toriparkista Turussa. Kiinnostaisi myös turkulaisten vihreiden vastustamisen perusteet. Hehän näkivät toriparkin lisäävän keskustan autoliikennettä.
Itse en tunne tapauska koska olen niin uusvihreä ja enemmänkin keskittynyt
omiin vihreisiin elämäntapoihin kuin toisten mutta itselleni tulisi mieleen, että
Turussahan tilanne voi olla toisenlainen. Asiat pitää nähdä todellisine
vaikutteineen ja monien on vaikea ymmärtää, että miksi vihreät vastustavat
tuulivoimaa kun puhutaan Raippaluodosta vaikka vihreät yleensä puoltavat sitä.
Kysehän on Osalan elvyttämästä merikotkakannasta joka saattaisi tuhoutua
sellaisten roottorilapojen pyöriessä. Harva on ottanut huomioon, että kun
hieman mietitään niin pystyturbiinivaihtoehto saattaa olla kannatettava.
toisekseen lukemalla tekstini kokonaisuudessaan, ymmärsit varmaan että siinä oli kirjoitusvirhe.
Kirjoituksissaan kannattaa satsata oikeinkirjoitukseen.
- minulla sattuu olemaan lähisukulainen (DI veli, joka on työssä Sandvik-Tamrock nimisessä alan yrityksessä), jolta olen saanut faktatietoa tunnelitekniikan hintasuhteesta avolouhintaan. Kyllä niissä merkittävä ero on tämän tapaisessa projektissa.
Rahaa kellutetaan merenkurkussa ihan tyrkyttämällä. Onko sen säästö tässä
tapauksessa sen väärti. Olen samaa mieltä, että se oli Sokoksen loppu.
Liiketoiminta on hyvin herkkää. Pieni teko voi muuttaa liikevaihdon suuntaan
tai toiseen. Tässä ei ollut pienestä teosta kyse.
- Sokoksen sulkemisen aikaan, kuten koko ajan muutenkin, olin Vaasassa. Ei Sokos ollut ainoa yritys, joka kärsi torin louhimisesta.
Tuo on varmasti totta ja kaikelta siltä olisi vältytty tunnelitekniikkalouhimisella.
Muuten, näyttää se Sokos lopettaneen tavaratalojaan muuallakin, vaikkei toriparkkeja alueella ole rakennettu. Muun muassa Seinäjoen tavaratalo on lopetettu Vaasan vastaavan sulkemisen jälkeen.
Yleensä liiketoiminnassa hyvin menestyvä yksikkö joutuu paikkaamaan huonommin
menestyvää. Tällaisessa tapauksessa hyvin menestyvän yksikön lopettaminen
vaikuttaa välittömästi siihen toiseen. Tässä hyvänä esimerkkinä oma kaupunkimme
joka myöntelee tukipaketteja heikosti menestyvälle RG-linelle vaikkei sen tarvitsisi
sitä tehdä koska kyseessä on EU:n sisäinen liikenne jonka kulut maksaisi siis
Suomen valtio saamillaan EU-tukiaisilla. Harvoin varta vasten halutaan maksaa
asia minkä toinen maksaisi. Haluan mainostaa Giganttia sillä tähän sopii Gigantin
mainosiskulause. "Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa."
Sokos ei saanut minkäänlaista tukipakettia.