En tiedä mitä terveydenhuollossa ja keskussairaalassa on meneillään, mutta vastaanottotoiminta vaikuttaa siltä, että lääkäreitä on yksi, ja kun lääkäreitä on yksi niin potilaitakin on odotushuoneessa suunnilleen yksi kerrallaan. Tämä lääkäreiden vähäinen määrä on varmaankin se tekijä, joka aiheuttaa kuukauden pituiset jonot.
Se, että potilaita on odotushuoneessa vain yksi ei tarkoita, että potilaita olisi niin harvoin. Kyseiselle lääkärille on kuukauden pituinen jono. Lääkäri siis tarvitsisi pari kolme muutakin lääkäriä purkamaan niiden kotonaan lääkärille pääsyä odottavien ihmisten jonot. Toisaalta on olemassa päivystys, jonne pääsee heti. Päivystys on yleensä tupaten täynnä. Tosin päivystyksessä ei yleensä olekaan spesialisteille jonottavia vaan yleislääkärille pyrkiviä.
Jotenkin tuntuu, että tämä Suomen yhteiskunnan nykyinen toimintatyyli on mahdollista vain siksi, että kansalaiset ja poliittiset päätöksentekijät ovat erkaantuneet toisistaan hääräilemään omiaan. Jos poliitikkoihin kohdistettaisiin kansan taholta enemmän painetta heidän olisi pakko tehdä havaituille epäkohdille jotakin. Ongelma on siis se, että kansa ei yhdistä voimiaan. Tässä tarvittaisiin johtajia.
Virallisesti olemme edustuksellinen demokratia, mutta käytännössä emme ole. Poliitikot eivät vaalisalaisuuden takia edes tiedä kuka heitä äänesti, että yhteys äänestäjän ja edustajan välillä on siis näin ovelasti katkaistu. Järjestelmän pyrkimys on erottaa poliitikot kansasta järjestelmän omiksi kumileimasimiksi ja valitettavasti poliitikot ovat vahvistaneet vaalisalaisuuden ja ylläpitävät sitä ja ovat siis katkaisseet yhteytensä kansaan ja äänestäjiinsä. Voisi kysyä miten voi edustaa äänestäjää, jos edustaja ei varmuudella tiedä kuka hänen äänestäjänsä on. Vaalisalaisuudesta luopuminen pitäisi tehdä vapaaehtoiseksi antamalla äänestäjälle kuitti, josta ilmenee varmuudella kuka äänesti ketä.
