Kirjoittaja Aihe: Vasemmistopuolueet  (Luettu 31898 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Reino Kolmonen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1382
  • Sukupuoli: Mies
  • Kansalle voimaa työväenliikkeestä
    • Profiili
    • reino kolmonen
    • Sähköposti
Re: Vasemmistopuolueet
« Vastaus #420 : 28. 11. 2009 20:08 »
Leniniläinen ja vasemmistolainen politiikka on nousemassa arvoon arvaamattomaan

Lenin nousee päivä päivältä arvoon arvaamattomaan.  Leninin ajatuksena oli vallankumouksellisessa tilanteessa, että Vasemmisto tarvitsee uutta politiikan tyyliä ja pelistrategia silmää.

Antonio Gramsci jakoi Vankilavihoissaan voima ja valtasuhteet kahteen eri käyttömuotoon: valtiokoneistoon perinteisessä mielessä ja hegemoniaan eli kansalaisyhteiskuntaan.
-valtiovalta tarvitsee sekä pakkokeinoja että moraalis eetistä tukea, ”aseita ja uskontoa”.
Valtio on siis hallitusvallan ja kansalaisyhteiskunnan dialektinen ykseys.

Gramscin mukaan poliittisuus sisältyy kaikkeen. Tämän johdosta on tärkeää vasemmistolle toimia poliittisesti koko yhteiskunnassa muutenkin kuin vain vaaleissa, jotka ovat vain peni osa poliittista toimintaa.
Puolue on Gramscille organisoiva ja kasvatuksellinen, moraalinen ja kulttuurinen toimija, jonka tehtävä on suunnata ja rakentaa uusia hegemonioita.

Asioista on siis otettava itse selvää on punainenlanka nykyisessä kapitalismin kriisissäkin.

Lenin oli radikaali ja vallankumouksellinen kommunisti. Nykyisin valta nähdään hahmottomana ideologiana tai kaavamaisina valtasuhteina. Tämä ei oikeastaan kerro mitään, eikä anna eväitä poliittisille johtopäätöksille.

Pitäisi todella alkaa pohtia mitä se valta todella on nykyoloissa.

Lenin pohti myös paikallisia ilmiöitä, jotka nivoutuvat kokonaisuuteen. Subjektiivinen tekijä kasvaa ympärillä olevan todellisuuden mukaan ja tähän tulee tietoisesti vasemmiston pyrkiä vaikuttamaan.

Koska vain ja ainoastaan työväenliikkeen joukkovoimalla voidaan kapitalismi kaataa ja siirtyä työväenliikkeen etujen mukaiseen yhteiskuntaan.






Poissa Risto Helin

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1916
    • Profiili
    • Olen Suomalainen
    • Sähköposti
Re: Vasemmistopuolueet
« Vastaus #421 : 17. 12. 2009 18:06 »
Järjestäytynyt rikollisuus on saanut uuden tulokkaan naaurimaasamme Ruotsissa, Göteborgs-Posten laskee, että äärivasemmistolaiset ovat syyllistyneet ainakin 180 rikokseen toisinajattelijoita kohtaan viimeisen kolmen vuoden aikana. Aika erikoinen asia sillä juuri vasemmistolaiset voimat ovat tämän tästä ääni väristen pelottelemassa kansalaisia äärioikeistolla. On vain ajan kysymys koska tuo sama ilmiö alkaa nostaa päätään myös meillä , orastavaa kasvua on helppo seurata tiedoitusvälineden kautta , aina tilaisuuden sen salliessa ollaan riekkumassa ja riehumassa milloin ympäristön tai linnanjuhlien varjolla.
http://www.gp.se/nyheter/sverige/1.270683-vansterns-valdsverkare-gar-fria
veritas odium parit.

Poissa Reino Kolmonen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1382
  • Sukupuoli: Mies
  • Kansalle voimaa työväenliikkeestä
    • Profiili
    • reino kolmonen
    • Sähköposti
Re: Vasemmistopuolueet
« Vastaus #422 : 17. 12. 2009 19:07 »
Järjestäytynyt rikollisuus on saanut uuden tulokkaan naaurimaasamme Ruotsissa, Göteborgs-Posten laskee, että äärivasemmistolaiset ovat syyllistyneet ainakin 180 rikokseen toisinajattelijoita kohtaan viimeisen kolmen vuoden aikana. Aika erikoinen asia sillä juuri vasemmistolaiset voimat ovat tämän tästä ääni väristen pelottelemassa kansalaisia äärioikeistolla. On vain ajan kysymys koska tuo sama ilmiö alkaa nostaa päätään myös meillä , orastavaa kasvua on helppo seurata tiedoitusvälineden kautta , aina tilaisuuden sen salliessa ollaan riekkumassa ja riehumassa milloin ympäristön tai linnanjuhlien varjolla.
http://www.gp.se/nyheter/sverige/1.270683-vansterns-valdsverkare-gar-fria

Kai tiedät, että Ruotsissa on uusfasistisia järjestöjä eniten Euroopassa. TV:stä tuli tästä hyvä rokumentti, jossa kerrottiin kuinka fasismi nousee Euroopassa.

Äärivasemmisto on hyvin lähellä näitä oikeistolaisia liikkeitä. CIA käyttää näitä ryhmiä väkivaltatekoihin ympäri maailmaa.

Nykyinen tilanne kapitalismissa, joka polkee monella tapaa ihmisoikeuksia, aiheuttaa oikeutettua katkeruutta. Yritykset vain isomman voiton saavuttamiseksi irtisanovat työntekijöitä, aiheuttavat näin työttömyyttä, turvattomuutta ja kun ihmiset vielä jätetään omanonnensa varaan. Tämä tulee varmaan aiheuttamaan monenlaisia purkauksia. Kaikkiensota kaikkia vastaan tilanne on saatava nyt estettyä. Tähän tilanteeseen tarvitaan vastaava vaihtoehto kuin Etelä-Amerikan sosialismiin suuntautuvissa maissa.

Tilanne Euroopassa alkaa kovasti muistuttamaan 1930 lukua. Vasemmistolaisen työväenliikkeen on nyt noustava seisomaan ja alettava toimimaan kuten Suomessakin 1945 jälkeen. Silloin pääasia oli, että ei koskaan enää sotaa Suomessa. Kokonaisuutena työläiset tässä maassa saivat täydet ihmisoikeudet, jotka siltä puuttui ennen sotia.

Vaihtoehto nykymenolle löytyy vain järjestäytyneen vasemmistolaisen työväenliikkeen toiminnan kautta.

Poissa Reino Kolmonen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1382
  • Sukupuoli: Mies
  • Kansalle voimaa työväenliikkeestä
    • Profiili
    • reino kolmonen
    • Sähköposti
Re: Vasemmistopuolueet
« Vastaus #423 : 22. 01. 2010 18:06 »
Ruotsissa liitto oikeistoa vastaan

Ruotsissa valmistaudutaan syksyn valtiopäivävaaleihin. Äänestäjillä on nyt kaksi selvää hallitusvaihtoehtoa, kun sosiaalidemokraatit lähtevät vaaleihin ensimmäistä kertaa liitossa vihreiden ja vasemmistopuolueen kanssa. Punavihreä oppositio on tämänhetkisten mittausten mukaan selvässä johdossa vaalikamppailussa.

Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Mona Sahlin johtaa kolmen puolueen oppositiorintamaa. Punavihreä liittoutuma aikoo voittaa vaalit kolmella teemalla:
Ensimmäisenä on kysymys työstä, eriarvoisuudesta ja siitä, valitaanko veronkevennykset vai hyvinvointiyhteiskunta.

Nyt on ensimmäinen kerta, kun sosialidemokraatit ovat valmiita esittämään hallitusvaihtoehdon, jossa on mukana muitakin, eli vihreät ja Vasemmistopuolue. Kolmikko on hionut särmiään kuluneen porvarillisen hallituskauden aikana.

Punavihreät ovat nousussa monessa maassa ympäri Eurooppaa, entä Suomessa? Täällä on harrastettu oikeistolaista konsensuspolitikkaa jo vuosikymmeniä.

Ruotsidemokraatit vaa'ankieleen

Vaalikamppailun alussa on jo oppositiolla pienoinen etumatka ja se tarkoittaa hallituksen vaihdosta. Vaarana oikealla on, että koko hallituskuvion saattaa kuitenkin muuttaa siirtolaisvastainen Ruotsidemokraatit, joka näyttää nousevan vaa'ankieliasemaan syksyn vaaleissa. Punavihreät eivät aio olla missään tekemisissä Ruotsidemokraattien kanssa.
- Ei koskaan, ei missään, ei milloinkaan, oli jopa Mona Sahlin sanonut.
Ruotsidemokraattien siirtolaispuheet ovat jo koventaneet keskustelua. Se on Mona Sahlinin mukaan tuonut vaarallisia, muukalaisvastaisia linjauksia monen eurooppalaisen sisarpuolueenkin linjauksiin. Siihen ei Sahlinin mukaan Ruotsissa lähdetä.

Ruotsin punavihreä oppositio aikoo esittää selkeän vaihtoehdon porvarihallitukselle. Se on vasta muotoutumassa ja vaalitaistelusta tulee kiivas.
Ruotsissa on aito vasemmisto ja oikeisto jako. Äänestäjienkin on helppo ottaa vaaleissa kantaa eli vetämällä punavihreä viiva!
« Viimeksi muokattu: 22. 01. 2010 18:06 kirjoittanut Reino Kolmonen »

Poissa Reino Kolmonen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1382
  • Sukupuoli: Mies
  • Kansalle voimaa työväenliikkeestä
    • Profiili
    • reino kolmonen
    • Sähköposti
Re: Vasemmistopuolueet
« Vastaus #424 : 10. 02. 2010 20:08 »
Kommunistien vallan aikana Leninin opeilla on Kiinassa saavutettu maailmanhistorian hurjin talouskasvu. Näin kirjoittaa Lenin-Museon johtaja Aimo Minkinen Tampereelta Tiedonantajan verkkolehdessä.

Näin se on, että oleellista on isännän valta kapitalismissakin.

Kapitalistinen talousjärjestelmä voi toimia sosialismissa toisin. Sosialismissa voidaan kapitalistista talousjärjestelmää soveltaa siten, että Valtio ja laajasti työväenluokka on siinä isäntä. Meillä on liian ahdas näkemys kapitalismista ja yrittämisestä. Yrityksiä tarvitaan yhteiskunnassa ja oleellista on se kuka on isäntä. Kiinalaiset kommunistit ottivat kapitalismin työ välineeksi, mutta ei isännäksi.

http://www.tiedonantaja.fi/blogit/minkkinen/2010-27-1/kiinan-kommunistinen-talousihme

Poissa Reino Kolmonen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1382
  • Sukupuoli: Mies
  • Kansalle voimaa työväenliikkeestä
    • Profiili
    • reino kolmonen
    • Sähköposti
Re: Vasemmistopuolueet
« Vastaus #425 : 01. 03. 2010 19:07 »
Uusi julkinen johtaminen on nykyajan imperialismia

”Hyvinvointivaltion periaatteet ja niitä purkava uusi julkinen johtaminen (New Public Management) ovat keskenään sovittamattomassa ristiriidassa.
— Nyt käydään luokkasotaa kahden periaatteen välillä, sanoi tutkija ja vasemmistoliiton varakaupunginvaltuutettu Leena Eräsaari Helsingistä.
Eräsaari alusti Suomen kommunistisen puolueen ja Demokraattisen sivistysliiton järjestämässä paikallispolitiikan seminaarissa Kirjan talolla lauantaina.”

Valtuutetun alustus oli asian ytimeen, sitähän se on jo ollutkin pitkään julkisentalouden osalta.
Viimeinkin otetaan uusi julkinen johtaminen pöydälle. Oikeistolaiset ja muu valtaeliittiin kuuluva siitä vaikenee.

http://www.tiedonantaja.fi/2010-1-3/uusi-julkinen-johtaminen-on-nykyajan-imperialismia

Poissa Timo Rintamäki

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1248
    • Profiili
Re: Vasemmistopuolueet
« Vastaus #426 : 03. 03. 2010 04:04 »
Terveisiä vasemmistolaisille.

Ernesto Guevara ja Fidel Castro ja Kuuba ja Afganistanin Talibanit ovat punikkien ikoneja taistellessaan imperialistista Yhdysvaltoja vastaan. Talibanit ovat suuria humanisteja. Yhdysvaltain suurinta törkeyttä oli suistaa naisiakin ja koulua käyviä tyttöjä herrasmiesmäisesti kohtelevat viisaat Talibanit ja pysäyttää punakoneen Berliiniin niin ja sitten vielä toinen vielä meni ja romauttaa jyrmyin askelin marssivan Neuvostoliiton rauhanarmeija ja kaiken huipuksi Yhdysvallat otti innokkaasti ja petturimaisesti rientäneet rauhan ja ystävyyden valtiot Naton jäseniksi niin, että Venäjällä jäi vastalauseet vain sanomiseksi. Punikeilla olisi niin hyvä olla Suuren Venäjän osana, että ihmetyttää, että mitä ne vielä Suomessa tekee. Kuuban ja Neuvostoliiton sosialistinen yhden palveluntarjoajan mallihan toimi erinomaisesti, Lada oli laadukas auto, jonka sai ostaa jonottamatta tuosta vain ja leipääkin sai jonottamatta. Neuvostoliittolainen ydinvoimatekniikka toimi aina luotettavasti ja varmasti. Neuvostoliiton tavaramerkki ei suinkaan ollut märästi pussailevat juopottelevat johtajat.
« Viimeksi muokattu: 03. 03. 2010 04:04 kirjoittanut Timo Rintamäki »

Poissa Reino Kolmonen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1382
  • Sukupuoli: Mies
  • Kansalle voimaa työväenliikkeestä
    • Profiili
    • reino kolmonen
    • Sähköposti
Re: Vasemmistopuolueet
« Vastaus #427 : 12. 03. 2010 19:07 »
Kreikasta vahvaa tukea AKT:lle

”Yannis Pasoulas osallistuu viikonloppuna Kansainvälisen rakennusaloja käsittävän liiton UITBB:n sihteeristön kokoukseen Helsingissä.
Hän kertoo lämpimät tukiterveiset Kreikan työväenliikkeeltä AKT:lle. Pasoulasin mukaan Suomen satamatyöläisten lakko on osa samaa maailmanlaajuista työläisten kamppailua.
— Pääoma hyökkää nyt työväenluokan saavutuksia ja etuja vastaan kaikkialla. Sen vuoksi työläisten keskinäinen solidaarisuus on erittäin tärkeää.
Yannis Pasoulas toteaa, että kapitalistit pelkäävät työväenluokan solidaarisuutta.
Mutta taistelu on meidän velvollisuutemme. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa, muistuttaa Pasoulas.”
Työläisten solidaarisuutta myös Suomalainen pääoma pelkää!

http://www.tiedonantaja.fi/2010-11-3/paaoman-hyokkays-on-maailmanlaajuinen

Poissa Risto Helin

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1916
    • Profiili
    • Olen Suomalainen
    • Sähköposti
Vs: Vasemmistopuolueet
« Vastaus #428 : 27. 03. 2010 15:03 »
Nyt saa Urpilainen maistaa miltä tuntuu kun rasistin viittaa sovitaan hartioille , vihreät ovat tämän tädin lausunnot jo tuominneet ja nyt samaan kuoroon liittyy vasurit. Arhinmäki nostaa SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen toteamuksen "maassa maan tavalla".
- Vaikka Urpilainen jätti sanomatta maahanmuuttajavastaisten ryhmien jo 80-luvulla käyttäneen iskulauseen lopun: "tai maasta pois", voidaan avausta pitää vähintäänkin pahana tyylirikkona. Jälkikäteen on selitelty, että "maan tavalla" tarkoitettiin Suomen lakia, Arhinmäki sanoo.
- Jos Urpilainen tarkoitti, ettei lakia saa rikkoa, miksei hän sanonut ettei lakia saa rikkoa?, hän ihmettelee.
veritas odium parit.

Poissa Jorma Kivimäki

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 2826
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Vasemmistopuolueet
« Vastaus #429 : 27. 03. 2010 21:09 »
Maria Guzenina-Richardson antaa vihreille palautetta Iltalehden blogissaan liittyen edelliseen Helinin kirjoitukseen.

http://blogit.iltalehti.fi/maria-guzenina-richardson/2010/03/27/vihreiden-maahanmuutto-auta-osmo/

Poissa Reino Kolmonen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1382
  • Sukupuoli: Mies
  • Kansalle voimaa työväenliikkeestä
    • Profiili
    • reino kolmonen
    • Sähköposti
Vs: Vasemmistopuolueet
« Vastaus #430 : 06. 05. 2010 18:06 »
Kreikassa taistellaan nyt siitä, ratkaistaanko rahapiirien aiheuttama kriisi tavallisen kansan kustannuksella vai laitetaanko kriisiin syylliset vastuuseen.

Eilen oli kymmeniä tuhansia mielenosoituksissa Ateenassa ja 68 muussa kaupungissa. Maassa oli yleislakko. Kreikan ay-aktiivien verkosto PAME ja kommunistit olivat keskeisiä mielenosoitusten järjestäjiä. Myös muu radikaali vasemmisto, kuten Synaspismos, on Kreikan hallituksen sopimaa lainapakettia ja leikkausohjelmaa vastaan.


Lisää tietoja ja kuvia löytyy kommunistisen puolueen sivuilta mm. englanniksi ja venäjäksi http://inter.kke.gr

Poissa Reino Kolmonen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1382
  • Sukupuoli: Mies
  • Kansalle voimaa työväenliikkeestä
    • Profiili
    • reino kolmonen
    • Sähköposti
Vs: Vasemmistopuolueet
« Vastaus #431 : 20. 06. 2010 19:07 »
Onko vasemmisto hyvinvointiyhteiskunnan vanki

Kokoomuksen ja EK:n vahva ote poliittiseenvaltaan, nykyisen talouskriisin suuruudesta huolimatta perustuu hegemoniaan tai paremminkin vasemmiston kyvyttömyyteen syyttää ja haastaa Kokoomusta ja EK:ta.

Ongelma on siinä, että vasemmisto paikallisesti eikä laajemminkaan kykene argumentoimaan selkeästi, mistä talouskriisissä on kysymys eikä myöskään vaatimaan tilalle muuta kuin reformeja parantaa kapitalistista järjestelmää tai pankinjohtajien erottamista.

Mikäli vasemmisto ei kykene pelkän populistisen kritiikin lisäksi esittämään positiivisia aloitteita voitontavoittelun ylittämiseksi esim.vertaistuotannon, osuuskuntien muodossa sekä vaatimaan uudenlaista talouspolitiikaa perustulon, kansanpankkien ja markkinoiden kontrollin muodossa, on vaikea nähdä, että minkäänlaista suuntaa parempaan tullaan näkemään.

Suomessa vasemmisto elää liiaksi hyvinvointivaltion nostalgista puolustustaistelua, eikä siksi kykene hahmotamaan nykyistä talouskriisiä vasten kokonaan uudenlaisia aloitteita, joilla se voisi saavuttaa jälleen kansan suosion.

Porvarihallituksen politiikka syvenee


Ratkaisuna talouskriisiin on ollut, että rahakoneet on laitettu laulamaan ja markkinoille syntynyt kupla leivotaan uuteen velkarahaan ja veronmaksajat maksavat viulut. Mutta se ei ole vakuuttanut edes sijoittajia eikä keinottelijoita, vaan pörssikurssit keikkuvat hermostuneesti edestakaisin.

Porvariston lääkkeet talouskriisiin ovat julkistalouden leikkaukset, tuottavuuden pakkonosto, työurienpidentäminen, verojen nosto, palkkojen polkeminen, työperäisen maahanmuuton lisääminen, kansallinen vyönkiristäminen jne.Tämä on sitä porvarihallitusten politiikkaa kontrolloidummassa ja pakotetummassa muodossa.

Sunnuntain Pohjalainen pääkirjoituksessa julisti leikkauspolitiikan ilosanomaa järjestelmän pelastamiseksi konkurssilta.



Poissa Reino Kolmonen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1382
  • Sukupuoli: Mies
  • Kansalle voimaa työväenliikkeestä
    • Profiili
    • reino kolmonen
    • Sähköposti
Vs: Vasemmistopuolueet
« Vastaus #432 : 31. 07. 2010 14:02 »
Kangasluoma avoimen Ryssittelyn kannalla

Luettuani Pohjalaisen mielipidesivulla olleen toimittaja Pentti Kangasluoman kirjoituksen tuli mieleen, että onko hän palannut 1930:lle. Silloin avoimesti Ryssiteltiin ja hiottiin sotakirveitä.  Tuolloin avoimuus oli sitä, että ne jotka vastustivat silloista oikeistoriktatuuria maassa vangittiin. Lapualiike ja Suojeluskunnat riehui maassa ja kävivät jopa Vaasassakin tuhoamassa työväenlehden kirjapainon. Ammatiosastoilta ja vasemmistolaisilta järjestöiltä oli kielletty toiminta mm.

Silloinen valtaeliitti johti toiminnallaan maamme sotaan Neuvostoliittoa vastaan ja Natsisaksanliittolaiseksi.

Jopa Venäjän päämisteriä Putinia hän arvostelee todella lapsellisesti, että hän ei ole istunut vankiloissa vaan olin valvonut niitä, jotka terrorisoivat sosialismia vastaan.

Eikö hän muista mihin viimeinen Venäjä viha johti maamme? Lyhyt on miehellä muisti!

Pienellä Suomella ei todellakaan ole varaa Kangasluoman kaltaiselle vihankylvölle Suurta naapuria kohtaan. Tulisi toimia juuri päinvastoin ja ottaa oppia Urho Kekkosesta miten talous- ja kulttuuriyhteistyö tulee rakentaa kansojen välillä. Siihen ei viha ja sotiminen sovi.

Venäjällä on edelleen valtiovallalla valta, mutta tilaa on annettu yksityiselle yritystoiminnallekkin.
Se olikin niitä isoja virheitä mitä Neuvostoliitossa tehtiin. Ei yritystoiminta ole uhka sosialismille, silloin kun siitä on leikattu keinottelu pois. Toisaalta valtiovallan tulee ohjata ja säänellä finanssi ja pankkitoimintaa, sillä turvataan oikeudenmukaisuus ja rehellisyys taloudessa.

Kapitalismi on kaukana avoimesta yhteiskunnasta. Tässä järjestelmässä rahan valta määrää yhteiskunnan avoimuuden, koska nykyinen media on melkein kokonaan niiden vallassa.
« Viimeksi muokattu: 31. 07. 2010 15:03 kirjoittanut Reino Kolmonen »

Poissa Reino Kolmonen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1382
  • Sukupuoli: Mies
  • Kansalle voimaa työväenliikkeestä
    • Profiili
    • reino kolmonen
    • Sähköposti
Vs: Vasemmistopuolueet
« Vastaus #433 : 12. 11. 2010 18:06 »
Nyt on aika siirtyä vasemmiston kriisin märehtimisestä tutkimaan vihollista

”Se, että vasemmisto on keskittynyt tekemään arvopolitiikkaa, ei ole estänyt oikeistoa tekemästä kaiken aikaa julkeampaa ja häpeilemättömämpää luokkapolitiikkaa. Suomen viimeistään 1990-luvun laman aikana vallannut oikeistohegemonia on tarkoittanut valtavaa tulonsiirtoa rikkaille ja viime kädessä kansainväliselle suurpääomalle. Oikeistolaisen politiikan päämääränä on ollut yhteiskunnallisen varallisuuden ja materiaalisten resurssien uudelleenjako.”

Lisää oikeistohegemoniasta:
http://www.megafoni.org/paakirjoitus-megafonin-yksi-askel-oikealle/

Poissa Jorma Kivimäki

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 2826
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Vasemmistopuolueet
« Vastaus #434 : 15. 01. 2011 21:09 »
Lainaus Kivimäki:

On sinulla vielä paljon opettelemista politiikassa, jos et ole vielä runsaassa kahdessa vuodessa Kolmosta kommunistiksi tunnistanut.

Mutta on se tämä maa todella erikoinen kun kapitalisti on parempi kaveri sossuille, kuin kommunisti!

Kommentoit tuota poliittista kaveruutta lainaamalla aikaisempaa kirjoitustani. En ottanut siinä mitään kantaa demareiden ja kommunistien kaveruuteen. Kunhan ihmettelin, ettei kansanedustajaehdokas, joka on täällä ollut yli 2 vuotta, ei ole huomannut sinun olevan kommunisti. Toisaalta lukemalla juttujasi, näytät aina löytävän päävihollisen demareista, joten on se tosiaan kumma…ja niin edelleen.

Lainaus
Toisaalta SDP:ssä on ollut urkkijoita jo pitkään. He antavat tietoja kapitalisteille työläisistä. 

Tämä on sen luokan puppuväite, että se vaatisi oikeastaan hieman faktaa pöytään. Vai onko sinulla kapitalistina omaa kokemusta ?  Sinähän et tosiasioista perusta, joten tämä on taas sitä tyypillistä kommunistista propagandaa.

Poissa Reino Kolmonen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1382
  • Sukupuoli: Mies
  • Kansalle voimaa työväenliikkeestä
    • Profiili
    • reino kolmonen
    • Sähköposti
Vs: Vasemmistopuolueet
« Vastaus #435 : 20. 11. 2011 19:07 »
Eurokriisi – syyt, seuraukset, vaihtoehdot

Avoin keskustelutilaisuus nykyisestä eurokriisistä ja sen tarjoamista vaihtoehdoista.

Alustajana Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja ja Euroopan vasemmiston hallituksen jäsen Yrjö Hakanen.

Sunnuntaina 27.11. klo 17.00 Vaasan ruotsinkielisen työväenopiston (Vasa Arbis) tiloissa, Kirkkopuistikko 15 (sisäänkäynti Hietasaarenkadun puolelta). Kahvitarjoilu ja musiikkia
esiintyjinä Gerald Porter ja Ira Mikkonen).

Tervetuloa keskustelemaan!

Järjestävät:
SKP:n Etelä- ja Keskipohjanmaan piiri ja Demokraattinen Sivistysliitto

Poissa Reino Kolmonen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1382
  • Sukupuoli: Mies
  • Kansalle voimaa työväenliikkeestä
    • Profiili
    • reino kolmonen
    • Sähköposti
Vs: Vasemmistopuolueet
« Vastaus #436 : 23. 04. 2012 19:07 »
Punainen työväenvappu tiistaina 1.5.2012 Vaasassa
Päivä alkaa kunniakäynnillä punaisten muistomerkillä vanhanhautausmaan vieressä klo 10.30.
Tämän jälkee SAK:n paikallisjärjestön marssi klo 11.30 lähtee vanhalta linja-autoasemalta ja sen jälkeen toritilaisuus klo 12.
Vapun punainen laulu- ja runotapahtuma klo 15 Palosaaren järjestötalolla, Vapaudentie 27
järjestää SKP:n Vaasan osasto.

Poissa Reino Kolmonen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1382
  • Sukupuoli: Mies
  • Kansalle voimaa työväenliikkeestä
    • Profiili
    • reino kolmonen
    • Sähköposti
Vs: Vasemmistopuolueet
« Vastaus #437 : 30. 04. 2012 20:08 »
Vasemmisto irti kokoomuslaisesta rahavallan hallituksesta

Työväen vappu 2012 kutsuu meidät työläiset mukaan laajaan oikeiston ja kapitalismin vastaiseen yhteisrintamaan puolustamaan lähipalveluja, oikeutta työhön, toimeentuloon ja maailmaan ilman sotia ja ympäristötuhoja.
Kovenevalle leikkauspolitiikalle ja yksityistämiselle on vaihtoehtoja! Alas finanssimarkkinoiden ja suuryhtiöiden valta! Loppu EU-kuritukselle ja Kataisen hallituksen leikkauslistoille! Rauha Lähi-itään ja Suomi irti Natosta!
Eläköön uusi radikaali punavihreä ja vasemmistolainen yhteistyö ja taistelu paremman maailman rakentamiseksi!

Kaikki siis mukaan huomenna punaiseen vaasalaiseen työväen vappuun. Aamulla punaisten taistelijoiden muistomerkille, tämän jälkeen marssimaan punaistentyöläisten mukaan.

Sen jälkeen suunta Palosaaren Järjestötalolle ruokailemaan ja sen jälkeen laulamaan punaisia työväenlauluja ja lausumaan runoja.

Poissa Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 6800
  • Sukupuoli: Mies
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • Profiili
    • Oivakaihdin Oy
    • Sähköposti
Vs: Vasemmistopuolueet
« Vastaus #438 : 30. 04. 2012 21:09 »
Vasemmisto irti kokoomuslaisesta rahavallan hallituksesta

Työväen vappu 2012 kutsuu

Aikatauluja?  Milloin mitäkin?
Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.

Poissa Henry Eklund

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1561
  • Sukupuoli: Mies
    • Profiili
Vs: Vasemmistopuolueet
« Vastaus #439 : 30. 04. 2012 22:10 »
Vasemmisto on kuoleva puolue ja persut+vihreät menee perässä, näin se mailma muuttuu.
Kipu kasvattaa muttei opeta elämään kunnolla.