Kirjoittaja Aihe: Vasemmistolainen media  (Luettu 40344 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Urho

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 557
  • Vasemmiston yhteisvoimaa ja solidaarisuutta
    • Profiili
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #420 : 11. 01. 2012 17:05 »
Rupla korvasi  Dollarin

”Ruplasta tulee laskutusvaluutta Venäjän ja Iranin välisessä kaupassa. Tästä ilmoitti Iranin Moskovan suurlähettiläs Seyed Mahmoud-Reza Sajjadi.
Hänen mukaansa, jo viime vuonna,Shanghain yhteistyöjärjestön kokouksessa, Venäjän presidentti Dmitri Medvedev, ehdotti iranilaiselle kollegalleen, Mahmud Ahmadinejadille, siirtymistä keskinäisessä kaupassa ruplan käyttöön. Tämän jälkeen, meidän useat kauppiaamme alkoivat laskea venäläisen osapuolen kansa tehtyjä kauppoja ruplissa, eikä dollareissa, kuten oli aiemmin, kertoi Iranin Moskovan suurlähettiläs. Nyt kaikissa Venäjän kansa käytävissä kaupoissa käytettään ainoastaan ruplia.
Iranin päätös on ennen kaikkea vastaus uusiin pakotteisiin, joita USA otti käyttöön Irania vastaan. Tammikuun alussa presidentti Barack Obama antamallaan määräyksellä sulki pääsyn yhdysvaltalaisiin finanssilaitoksiin, niiltä ulkomaalaisilta yhtiöiltä, jotka ovat yhteistyössä Iranin keskuspankin kanssa.”

Koska Rupla korvaa Euron?

http://finnish.ruvr.ru/2012/01/11/63655862.html

Poissa Globbari

  • Aktiivi vaikuttaja
  • ****
  • Viestejä: 250
  • Sukupuoli: Mies
  • SKP ja Tiedonantaja työväenliikkeen asialla
    • Profiili
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #421 : 28. 01. 2012 18:06 »
Kapitalististen pääomien myynti pankkibisneksien pelastamiseksi

”Eurooppaa odottaa lähitulevaisuudessa suuri omaisuuden myynti, pankkipääomien täydentämiseksi. Näkemyksen esitti Venäjän Sberbank-pankin johtaja German Gref Davosissa Maailman talousfoorumissa.
Grefin mukaan, omaisuuden myynti on kaikkein realistisin keino täydentää eurooppalaisten pankkien pääomia. Venäjän entinen talouskehitysministeri, että Euroopan pankkijärjestelmän ongelmat ovat vaikeita, mutta eivät kriittisiä ja ne voidaan ratkaista.”
”Japani sanoo, että euroalueen talouskriisi on suurin uhka maailmantaloudelle. Japanin pääministeri vaati Davosin talousfoorumin yhteydessä, että euroalueen täytyy saada velkakriisi hallintaansa nopeasti.”

”EU:n komissio on keskeyttänyt unionin rahansiirrot Latvialle toistaiseksi. Komission mielestä Latvian valvontajärjestelmä on puutteellinen. Latvia on päätöksestä yllättynyt.”

Kapitalistisen finanssikeinottelujen laskut lentelevät nyt veronmaksajille. Mutta järjetelmää se tuskin pelastaa, koska keinottelu on osa kapitalismia.

Myös presidenttiehdokas kokoomuksen Sauli Niinistö omaa miljoonien osakeomistukset.
Joten hän tietää mistä on keinottelussa kysymys?

http://finnish.ruvr.ru/2012/01/27/64731133.html

http://yle.fi/uutiset/teemat/velkakriisi/2012/01/japani_eurokriisi_suurin_uhka_maailmantaloudelle_3213055.html

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/01/eu_keskeytti_maksatukset_latvialle_3212545.html
Naturförstörelsen måste stoppas

Akseli

  • Vieras
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #422 : 01. 02. 2012 20:08 »
”Iran aloittaa Basir nimisten laserohjattujen ammusten tuotannon. Iranin puolustusministeri Akhmad Vakhidin mukaan, Basir-ammukset ovat iranilaisten tutkijoiden kehittämiä ja niiden tehtävänä on tuhota tarkasti vihollisen sekä liikkuvia että paikallaan olevia kohteita, mukaan lukien raskas tekniikka kuten tankit ja sillat.
Kenraali ei paljastunut kuitenkaan uusien ammusten taktisia ja teknisiä ominaisuuksia ja huomautti ainoastaan, että ne pystyvät havaitsemaan ja tuhoamaan kohteen 20 kilometrin säteellä, mm. vuoristoalueella. Vastaavaa teknologiaa on käytössä ainoastaan viidellä maailman maalla, sanoi puolustusministeri.”

USA:n sotahankeet Irania vastaan tulevat ilmeisemmin kokemaan kovan tulituksen.

http://finnish.ruvr.ru/2012/01/31/64990935.html

Poissa Klaus Berg

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1526
  • Sukupuoli: Mies
  • Kuu on 51. osavaltio
    • Profiili
    • Blogi
    • Sähköposti
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #423 : 01. 02. 2012 20:08 »
Iranin aseteknologia on kuin Tuhannen ja yhden yön sadusta.

Akseli

  • Vieras
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #424 : 02. 02. 2012 21:09 »
Kapitalismi on nyt pahasti epäsuosittu koko maailmalla

”USA, Britannia ja Ranska ovat siirtämässä joukkojaan Persianlahdelle. Asiaintuntijoiden mukaan ne ovat valmistautumassa sotaan Irania vastaan.
Kerrotaan, että joukkoja saapuu Omanille kuuluvalla Masiran saarella sijaitevaan USA:n tukikohtaan. Persianlahdelle on toistaiseksi sijoittunut kaksi USA:n lentotukialusta rynnäkkölentokoneineen. Britannian ja Ranskan joukkoja on saapumassa Saudi Arabiaan ja Arabiemiirikuntiin. Iranin ydinohjelma on jo pitkään huolestuttanut länsimaita.
Mutta viime kuukausina tilanne on kiristynyt huomattavasti Hormuzinsalmeen liittyvän kiistan takia. Hormuzinsalmen kautta öljy pääsee Persianlahden alueelta maailman markkinoille. Iranin hallitus uhkaa keskeyttää öljynkuljetuksia. Liittolaiset aikovat ilmeisesti hyökätä Iraniin uhan toteutuessa. Mutta mikään yllämainutista maista ei ole valmis sotaan, sanoi orientalisti Vladimir Sazhin.
- Kaikkien näiden maiden sisäpoliittinen tilanne on kiristynyt äärimmäisilleen. USA:ssa vaaleja edeltävä ehdokkaiden keskinäinen kamppailu on jo alkanut. Ranskassakin kohta järjestetään presidenttivaalit. Eurooppa on muutenkin huolestunut taloudellisesta tilastaan. Sillä ei ole aikaa sotia.
Sotilasvoimien keskittyminen Persianlahdelle on jo itsestään vaarallista. Mutta pahinta on se, että joukkojen siirtäminen Perianlahdelle saattaa mitätöidä Iranin ja kansainvälisten järjestöjen välisisää neuvotteluissa tapahtunutta edistystä. IAEA:n valtuuskunta on nyt vierailulla Iranissa. Useat maat, mm. Venäjä, vastustavat sotilaallista puuttumista tilanteeseen, sanoi Venäjän pysyvä edustaja YK:ssa Vitali Churkin.
- Lännen ja Iranin vastakkainasettelu huolestuttaa yhä enemmän. Se on eräs vuoden 2012 pahimmista ongelmista.”

Onko jälleen niin, että kapitalismi turvautuu sotimaan, kun taloudellinen järjestelmä on nyt totaalisen umpikujassa?  Kapitalismilla ei itsellään ole ratkaisua taloudelliseen ja poliittiseen ongelmaansa. Koska se ei myöskään hae ratkaisua ulkopuolelta järjestelmänsä, on siis ainut keino heillä ilmeisesti sotiminen ja sitä kautta nollata velkaantuneet pankit.
On selvää, että lainoilla ei voida hoitaa lainoja, joten tilanne on todella pahasti nyt umpikujassa rahavallalla.
Eikä ne myöskään usko siihen mitä ne köyhille ehdottaa, että menkää rukoilemaan kirkkoon niin jumala antaa anteeksi velkanne.

http://finnish.ruvr.ru/2012/02/02/65171323.html

Poissa herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 4358
  • Sukupuoli: Mies
    • Profiili
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #425 : 03. 02. 2012 03:03 »

.

Pohjois-Korea vaatii
Etelä-Korealta katumusta

Pohjois-Korea vaati torstaina Etelä-Koreaa katumaan syvästi rikoksiaan, ennen kuin vuoropuhelu maiden välillä on mahdollista.

"- Etelä-Korean tulee miettiä toisenkin kerran, katsooko se olevansa kunnollinen neuvottelukumppani Pohjois-Korealle, sanottiin Pohjois-Korean johdon julkilausumassa.

Etelä-Korea on yrittänyt useaan otteeseen aloittaa neuvottelut naapurimaansa kanssa sen jälkeen kun Kim kuoli joulukuun puolivälissä. "

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012020215156194_ul.shtml

.

Akseli

  • Vieras
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #426 : 03. 02. 2012 18:06 »
”Iran laukaisi onnistuneesti tarkkailusatelliitin kiertoradalle perjantaina. Asiasta kertoi uutistoimisto AFP, viitaten iranilaisen arabiankielisen Al-Alfv kanavan uutiseen.
Navid satelliitin laukaisu onnistui. Sen kiertorata on 250 ja 370 kilometrin välillä, ilmoitti Iranin avaruusjärjestön johtaja Hamid Fazeli.”

Tähän uutiseen ei ole mitään lisättävää.

http://finnish.ruvr.ru/2012/02/03/65220068.html

Poissa Globbari

  • Aktiivi vaikuttaja
  • ****
  • Viestejä: 250
  • Sukupuoli: Mies
  • SKP ja Tiedonantaja työväenliikkeen asialla
    • Profiili
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #427 : 04. 02. 2012 16:04 »
Moskovassa osoitettiin mieltä hyvässä hengessä

”Moskovassa päättyivät opposition ja Putinin kannattajien mielenosoitukset. Molemmat tapahtumat keräsivät paljon ihmisiä 20 asteen pakkasesta huolimatta.
Yli 35 tuhatta ihmistä tuli osoittamaan mieltään vaalivilppiä vastaan. Mielenosoituksen järjestäjien mukaan heitä oli noin 100000 tuhatta.
Mielenosoittajat kerääntyivät ryhmiin, jotka edustivat erilaisia järjestöjä, mm. kommunisteja ja Jabloko-puoluetta, Solidarnost-liikkeen ja Äänestäjäliigan kannattajia.
Hallituksen kannattajat järjestivät oman mielenosoituksen Poklonnaja Goralla. Mielenosoitus keräsi enemmän ihmisiä, kuin järjestäjät ovat voineet odottaa. Osoittamaan mieltään tuli 138 tuhatta ihmistä. Julisteissa luki ”Meillä on menetettävää”, ”Ei Venäjän hajottamiselle” ja ”Satunnainen presidentti – satunnainen Venäjä”. Mielenosoittajat osoittivat vilkkaasti kannatustaan toimivalle hallitukselle. Suuresta ihmismäärästä huolimatta tilanne oli rauhallinen.
Molemmat  mielenosoitukset päättyivät kello 15.00. Poliisi arvosteli korkealle mielenosoitusten järjestelyjä ja mielenosoittajat puolestaan olivat tyytyväisiä poliisin korrektiin käytökseen. Lääkäripalvelun työntekijöiden mukaan muutama kymmenen ihmistä sai lievän kylmänkyhmyn.”  

Aika mielenkiintoinen on nyt kehitys Venäjällä menossa!

http://finnish.ruvr.ru/2012/02/04/65344684.html
Naturförstörelsen måste stoppas

Poissa Hertta

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 585
  • Monikulttuurisuus on voimaa
    • Profiili
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #428 : 04. 02. 2012 17:05 »
Hallituksen kuntauudistus on pelkkää silmälumetta

”Sdp:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen haluaa opposition mukaan kuntauudistukseen. Urpilainen sanoo Turun Sanomien, Kalevan ja Väli-Suomen lehtien haastattelussa, että keskustan ja perussuomalaisten pitäisi tulla mukaan parlamentaariseen ryhmään virkamiesesityksen jälkeen.
Urpilaisen mukaan virkamiesesityksen jälkeen hallituspuolueiden seurantaryhmä voitaisiin laajentaa parlamentaariseksi eli myös oppositiopuolueiden jäseniä tulisi mukaan. Valmisteluvastuu säilyisi kuitenkin hallituksella.
Oppositiossa istuva keskusta ilmoitti tällä viikolla aikovansa jättää välikysymyksen kuntauudistuksesta.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo lauantain Savon Sanomissa, että puolue osallistuu mielellään keskustan kuntauudistuksesta kaavailemaan välikysymykseen, mutta perussuomalaiset haluaa olla myös laatimassa sitä.
Virkamiestyöryhmä julkistaa ensi keskiviikkona esityksensä uudesta kuntarakenteesta.”

SDP:n nykyeliitti jatkaa kokoomuslaisen politiikan tekemistä ja patistaa, jopa oppositiotakin tulemaan mukaan yhdistämään kuntia. SDP:n etääntyminen tavallisesta kansasta näkyy ja kuuluu.
Samoin SDP:llä ovat hyvinvointivaltion tuottamat palvelut koko kansalle ja asuinalueille hukassa.
Toisaalta opositiossa istuu osa eduskunnan oikeistopuolueita.

Toisaalta tämä on nyt sitä arvopuolueiden aatetta, johon mahtuu siis sekä oikeisto, että vasemmisto. Mutta myös äärioikeistokin, joka näkyy Suomessa oikestopopulistien muodossa.

Mutta myös Vaasan valtuuston, jopa yksimielinen päätös Vähäkyrön ja Vaasan yhteenliittämisestä on myös malliesimerkki, miten kokoomuslainen bisnespolitiikka vie nykyeduskunnan puolueita laidasta laitaan. Nykyeliitin mukaan kunnat eivät olekkaan enää kuntia, vaan yrityksiä tai konserneja kuten bisnesmaailmassa konsanaan.
Raha on se, joka näitä uusia bisneskuntia yhdistää yhteen, säästöjen ja taloudellisen tuoton tavoittein. Eli kunnat eivät siis enää hoida asukkaiden näkökulmasta toimintojaan, vaan rahan ja taloudellisen arvomaailman pohjalta.

 http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/02/ts_urpilainen_kosiskelee_oppositiota_mukaan_kuntauudistukseen_3230896.html

Poissa Globbari

  • Aktiivi vaikuttaja
  • ****
  • Viestejä: 250
  • Sukupuoli: Mies
  • SKP ja Tiedonantaja työväenliikkeen asialla
    • Profiili
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #429 : 14. 02. 2012 17:05 »
Kiina on tulossa pelastamaan myös EU-maiden talouksia

”Kiina on valmis lisäämään osallistumistaan euroalueen velkakriisin ratkaisemisessa. Asiasta kertoi Kiinan pääministeri Wen Jiabao, joka tapasi EU:n johtoa Kiinan ja EU:n huippukokouksessa Pekingissä tiistaina.
Wen kertoi lisäksi, että hänellä on täysi luottamus Kiinan omaan tulevaisuuteen. Wen myös toivoo, että Eurooppa kykenee säilyttämään vakauden ja hyvinvoinnin.
Kiina on jo aiemmin kertonut tukevansa Eurooppaa velkakriisin taltuttamisessa. Mistään rahasummista, joilla Kiina velkakriisin koettelemia maita auttaisi, ei ole ollut julkisuudessa tietoja.
Weniä olivat tapaamassa Pekingissä EU:n presidentti Herman van Rompuy ja EU-komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso.”

USA:n talous olisikin jo konkurssissa ilman Kiinan lainojen tukea. Nyt myös EU-taloudet ovat samassa jamassa. Näin ovat nyt Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen kapitalismi pahassa pulassa.

http://yle.fi/uutiset/teemat/velkakriisi/2012/02/kiina_valmis_auttamaan_velkojen_painamaa_eurooppaa_3257725.html
Naturförstörelsen måste stoppas

Poissa Globbari

  • Aktiivi vaikuttaja
  • ****
  • Viestejä: 250
  • Sukupuoli: Mies
  • SKP ja Tiedonantaja työväenliikkeen asialla
    • Profiili
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #430 : 17. 02. 2012 20:08 »
Syyriaa vastaan käydään tietosotaa

”Venäjä ja Kiina vastustavat Syyria-päätöslauselmaa. YK:n yleiskokous on hyväksynyt viime päätöslauselman viime yönä.
Kiinnostavaa, että juuri ennen YK:n yleiskokousta ulkomaiset mediat kertoivat, että Venäjä muka toimittaa Syyriaan aseita salaisilla laivoilla. Salaisia toimituksia muka vartioivat Venäjän erikoisjoukkojen sotilaat.  Seuraavaksi kerrottiin, että Venäjän hallitus toimittaa Assadin hallitukselle kemiallisia aseita. Al-Arabia-kanavan lähetyksessä näytettiin syyrialaisen rintamakarkurin haastattelu. Venäjän ulkoministeriö kieltää kaikki syytökset. Diplomaatit korostavat, että Syyriaa vastaan käydään oikeaa tietosotaa. Venäjän vastainen panettelu on osa sitä sotaa. Arabi- ja muslimitutkimuskeskuksen johtaja Aleksandr Filonik on samaa mieltä.
-Tietosota on käynnistynyt. Mistään ei enää välitetä, ei totuudesta, eikä valheista. Tärkeintä on vakkuuttaa ihmisille, että Syyriassa tapahtuu jotain ihan järjetöntä.

YK:n yleiskokouksen hyväksymä päätöslauselma on luonteeltaa neuvoa-antava. Venäjä ja Kiina äänestivät sitä vastaan. Kiinan pysyvä edustaja YK:ssa huomautti, että YK pahentaa ongelmaa sen sijaan, että ylläpitäisi rauhaa ja turvallisuutta Lähi-idässä. Venäjä on alusta alkaen vastustanut verenvuodatusta. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi, että Syyrian hallituksen ja opposition pitää aloittaa neuvottelut. Venäjän duuman kansainvälisen komitean johtaja Aleksei Pushkov.”  

http://finnish.ruvr.ru/2012_02_17/66321313/
Naturförstörelsen måste stoppas

Poissa herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 4358
  • Sukupuoli: Mies
    • Profiili
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #431 : 23. 02. 2012 19:07 »
.

Esko Seppänen nimitteli Rehniä "Otto-Ville Kuusiseksi"

Joko anteeksipyyntö vaatimus on esitetty???

Bazookalla bittirahoitusta

"Olli Rehn, tuo EU:n komission Otto-Ville Kuusinen, on meidän aikamme Sisyfos, joka raahaa väsymättä päivästä toiseen Kreikan kokoista kiveä mäkeä ylös sen tulla itsekseen alas."

http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/96960-bazookalla-bittirahoitusta

EDIT :

Vai onko se loukkaus Otto-Villeä kohtaan?

.

Poissa Roy Rabb

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1174
    • Profiili
    • Music Mega
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #432 : 23. 02. 2012 19:07 »

Timo Soinin vertaus Bobrikoviin osuu naulan kantaan. Rehn on täysin eksyksissä.

Poissa Risto Jalonen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1974
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #433 : 23. 02. 2012 21:09 »
No, niinhän se on ja sehän koira älähtää johon keppi kalahtaa.
Nyt kalahti Rehniin.

Ja sitten seuraava asia.
Joo tein töikseni utollaisen JHL:n edustajistovaalien esitteen ja
sit väännettiin videokin valmiiksi.
Että kaikenlaista - oli sitten pääväylä tai laitakaista.

Joo ja kyllähän juttu on niinkin, että näillä liitoilla riittää
aivan tähdellistäkin tehtävää ja edunvalvontaa.

http://www.youtube.com/watch?v=H8hYrX_C1Uk

Poissa Globbari

  • Aktiivi vaikuttaja
  • ****
  • Viestejä: 250
  • Sukupuoli: Mies
  • SKP ja Tiedonantaja työväenliikkeen asialla
    • Profiili
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #434 : 27. 02. 2012 18:06 »
Isoveli valvoo imperialistien liikkeitä

”Israelin mediat uutisoivat maanantaina, että Venäjä on uudistanut Damaskin seudulla sijaitsevan tutka-aseman, jotta se pystyisi torjumaan tehokkaammin mahdollisia hyökkäyksiä Syriaan, Iraniin ja Hezbollahiin.
Tutka valvoo nyt Israelin ja Jordanian alueita, Akaban lahtea ja Saudi-Arabian pohjoisalueita.
Lisäksi Venäjä on varustanut uusilla laitteilla Libanonissa sijaitsevan tutkan. Kaksi tutkaa on pysyvässä tiedonvaihdossa.
Israelilaisten medioiden mukaan Venäjä voi nyt seurata israelilaisten ja amerikkalaisten alusten ja lentokoneiden liikkumisia Välimerellä.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_02_27/67013085/
Naturförstörelsen måste stoppas

Poissa Urho

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 557
  • Vasemmiston yhteisvoimaa ja solidaarisuutta
    • Profiili
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #435 : 29. 02. 2012 19:07 »
Kreikka voidaan julistaa koska vain vararikkoon

”Yllättävän käänteen viime tuntien aikana ovat saaneet tapahtumat Kreikan ympärillä. Kreikan valtionobligaatioiden omistajien ryhmä vaati tänään kansainväliseltä meklareiden järjestöltä (ISDA), että se antaisin lopullisen arvion näiden arvopapereiden asemasta.
ISDA:n päätöksen on tultava kuitenkin viimeistäin keskiviikkona kello 17.00 GMT. Ei ole poissuljettua, että jo huomenna Kreikka voidaan julistaa vararikkoon. Tästä tilanteessa kansainväliset pörssimarkkinat voivat ajautua hallitsemattomaan tilanteeseen, koska kukaan ei tiedä kuinka paljon ja kenellä Kreikan arvopapereita on.”

"Euroalueen valtiovarainministerit vahvistivat Kreikan pelastamisen suunnitelman. Kreikka tarvitsee 130 miljardin euron suuruisen luoton, jotta välttäisi vararikon maaliskuussa, kun maksettavaksi lankeaa valtion kaikki velat. Luoton myöntämisen pääehtona oli tiukan talouspolitiikan harjoittaminen, johon Kreikka suostui maan johdossa käytyjen vaikeiden neuvoteltujen jälkeen.

Euroryhmän johtaja Jean-Claude Juncker ilmoitti lisäksi, että yksityiset pankit ovat valmiit antamaan anteeksi 53,3 prosenttia Kreikan veloista. Kreikan velka yksityisille luotonantajille on noin 230 miljardia euroa, kaikkiaan 350 miljardista. Kreikan pääministeri Lukas Papadimos kutsui Brysselissä pidetyssä lehdistötapaamisessa luotonantajien päätöstä historialliseksi."

Voi olla, että EKP lainahanojen aukaiseminen suoraan pankeille pelasti ilmeisesti pankkibisneksen EU-alueella konkursseilta toistaiseksi eli kolmeksi vuodeksi.

http://finnish.ruvr.ru/2012_02_28/67080408/
« Viimeksi muokattu: 29. 02. 2012 20:08 kirjoittanut Urho »

Poissa Risto Helin

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1916
    • Profiili
    • Olen Suomalainen
    • Sähköposti
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #436 : 29. 02. 2012 20:08 »
No nyt ne myrkyn lykkäsivät , taitaa olla homoilla nykyvenäjällä yhtä ankeat oltavat kuin oli kommunistien aikana, Pietarin kaupunki hyväksyi keskiviikkona lain, joka kieltää "homoseksuaalisen propagandan". Päätös heikentää entisestään homojen ja lesbojen asemaa Venäjällä.
veritas odium parit.

Poissa Urho

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 557
  • Vasemmiston yhteisvoimaa ja solidaarisuutta
    • Profiili
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #437 : 29. 02. 2012 20:08 »
Venäjä on edelleen arvoitus suomalaiselle eliitille

Venäjällä vaihtuu presidentti tästä aiheesta kirjoitti Jyrki Iivonen, joka on puollustusministeriön virkamies. Hän kirjoittaakin aika useasti kokoomuksen Pohjalaisessa, eli on siis poliittinen virkamies ja tukee nykyistä kokoomuksen ”ei poliittistalinjaa”.
Hän ottaa kantaa Putininin ja muiden presidenttiehdokkaiden osalta olevaan parempaan asemaan vaalien menestymisen osalta. Todeten, että Putin on median suosiossa ja sitä kautta esillä hyvin.

Hän ottaa myös kantaa Venäjällä uudenaikaisiin länsimaisiin mielenosoituksiin, joita ei Venäjällä ole aikaisemmin ollut esillä. Mutta toteaa, että oppositiolla ei ole mahdolliksuuksia vaikuttaa Putininin valintaan.
Iivonen toteaa, että Suomi ei ole ottanut Venäjän kanssa esille vaikeita kysymyksiä ja tämän johdosta suhteet ovat hyvät. Tähän hän lisää Suomen kuvaan Venäjän julkisuudessa, jossa Suomea pidetään hyvänä maana käydä lomailemassa. Tässä hän viittaa suomalaisten äärioikeiston vaatimuksiin Karjalan palauttamiseksi ja siihen liittyvään poliittiseen toimintaa. Tätä Suomi Karjala Seura erityisesti Virosta asti toimien harjoittaakin. Vaikka Iivonen antaa ymmärtää, että se on lähinnä marginaalista toimintaa on sillä erityisesti täällä Pohjanmaalla suurta kannatusta.
Mutta myös varuskuntien lakkauttaminen on tuonut juuri samansuuntaisia kannaottoja, jopa eduskunnassa asti.

Totuus on, että Venäjällä tunnetaan paremmin kuin me itse suomalaiset ja jopa itse hallitseva eliitti maansa asiat, sen sain kokea vuonna 1990 kun olin opiskelemassa Moskovassa yhteiskunnallisten ongelmien instituutissa.
Siellä professorit tiesivät paremmin kuin me suomalaiset oman maansa asioista. Mutta siellä käytiin läpi koko maailman valtiot ja kansat.

Venäjä on iso maa ja sitä ei voi aina ymmärtää ja yllätyksiä tulee länsimaiselle ajattelulle aina.
Sotien jälkeen Urho Kekkonen tuon asian tiesi ja siinä hän osasi toimia oikeasti rakentaessa Venäläisiin hyvät suhteet.

Paikalla Henry Eklund

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1557
  • Sukupuoli: Mies
    • Profiili
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #438 : 29. 02. 2012 21:09 »
Jos me saataisiin karjala takaisin niin lähes kymmenen miljoonaa "karjalaista" tulis mailman isoimman kaatopaikan mukana ja millä me ne sijoitettaisiin ja elätettäisiin jotta muutama suku saisi maansa takaisin. Liian kallista vaikka itse maa saataisiin ilmatteeksi, ideana hieno mutta mahdoton toteuttaa.
Kipu kasvattaa muttei opeta elämään kunnolla.

Paikalla Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 6796
  • Sukupuoli: Mies
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • Profiili
    • Oivakaihdin Oy
    • Sähköposti
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #439 : 29. 02. 2012 22:10 »
Jos me saataisiin karjala takaisin niin lähes kymmenen miljoonaa "karjalaista" tulis mailman isoimman kaatopaikan mukana ja millä me ne sijoitettaisiin ja elätettäisiin jotta muutama suku saisi maansa takaisin. Liian kallista vaikka itse maa saataisiin ilmatteeksi, ideana hieno mutta mahdoton toteuttaa.

Aivan totta.


Kuva: Viljo tai Toivo Kupiainen.  Kesäkuun 17 aikainen aamu 1944.
Tässä kuvassa lähdemme karjalasta kohti sisäsuomea sotaa pakoon.  Kotimme oli
Suistamolla Hovinahon kylässä.  Talomme oli valtion vuokramaalla.  Valtio korvasi
talomme.  Meillä ei ole mitään vaatimuksia.  Äitini on kuvan taaimmainen ja on siinä
14-vuotias.  Uskon valtion korvanneen muillekin.

Talomme ei silloinkaan ollut tuota kummempi ja lienee lahonnut kasaan kauan sitten.
Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.

Poissa Risto Jalonen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1974
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #440 : 01. 03. 2012 12:12 »
Hyvä selvittää asiantila
mahdollisesti aiheesta kiinnostuneille.

http://youtu.be/aSW_kCS8Q1o

Poissa Globbari

  • Aktiivi vaikuttaja
  • ****
  • Viestejä: 250
  • Sukupuoli: Mies
  • SKP ja Tiedonantaja työväenliikkeen asialla
    • Profiili
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #441 : 03. 03. 2012 18:06 »
Maailmalta löyhtyy solidaarisuutta imperialismin uhrille Syyrialle

”Venezuela lähetti Syyrialle 600 tuhatta tynnyriä dieselpolttoainetta, ilmoitti keskiviikkona Venezuelan öljyministeri Rafael Ramirez.Syyria pyysi meiltä kahta dieselpolttoaineen toimitusta ja olemme ne toimittaneet. Jos, Syyria pyytää lisää polttoaineita, niin toimitamme sitä, ilmoitti öljyministeri.
Hän korosti, että Venezuela on itsenäinen valtio, joka on solminut Syyrian kanssa useita sopimuksia. Mitä taas tulee Syyrian tilanteeseen, niin Ramirezin mukaansa tämä maa on joutunut ruoskittavaksi imperialismin taholta, jonka päämääränä on sen nykyisen hallituksen syrjäyttäminen.”

al-Qaida ja muut USA:n ”terroristilistalla” olevat järjestöt tukevat Syyrian oppositiota. Terroristeille maksetaan Saudi-Arabian ja Qatarin toimesta 1000 dollaria kuukaudessa. Tämä, jos mikä paljastaa kapitalistisen järjestelmän demokratian tekopyhätkasvot, joiden takaa paljastuu, jopa terroristista politiikkaa itsenäisiä valtioita vastaan.

http://finnish.ruvr.ru/2012_03_01/67229132/
Naturförstörelsen måste stoppas

Poissa Hertta

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 585
  • Monikulttuurisuus on voimaa
    • Profiili
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #442 : 08. 03. 2012 19:07 »
Venäjällä vietetään kansainvälistä naistenpäivää valtiollisena juhlapäivänä

”Venäjällä vietetään tänään kansainvälistä naistenpäivää. Merkkipäivän historia alkoi ”tyhjien kattiloiden marssilla”, jonka vuonna 1857, maaliskuun 8. päivänä New Yorkin tekstiilityöläiset järjestivät. Ajatuksen naisten tasa-arvon päivän viettämisestä, esitti vuonna 1910, kanainvälisen sosiaalidemokraattisen liikkeen aktivisti Clara Zetkin.
Venäjällä ensimmäisen kerran kanainvälistä naistenpäivää vietettiin vuonna 1913 ja Neuvostoliiton aikana siitä tuli valtiollinen juhlapäivä.
Nykyisin tätä päivää vietetään useissa valtioissa, mm. Puolassa, Bulgariassa, Italiassa, Kiinassa ja suurimmissa osassa Ivy-maita.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_03_08/67891729/

Poissa Urho

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 557
  • Vasemmiston yhteisvoimaa ja solidaarisuutta
    • Profiili
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #443 : 11. 03. 2012 19:07 »
Imperialistit eivät tule saamaan valtakirjaa hyökätä Syyriaan

”Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin ja Arabiliiton jäsenmaiden ulkoministerien eilisen Kairon kokouksen seurauksena on syntynyt asiakirja, jossa Venäjä ja Arabiliitto ovat ilmoittaneet sopineensa Syyrian tilanteen selvittämistä koskevasta viidestä eri kohdasta.
Kaikesta päätellen Syyrian kriisissä on tällä hetkellä orastamassa uusi käänne. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on ilmoittanut itse arabimaiden ulkoministerien kanssa tapahtuneiden neuvottelujen tuloksista. Osapuolien ottama yhteinen asenne kattaa viisi eri kohtaa.

Ensimmäisen mukaan on lopetettava kaikenlainen mielivalta, ilmeni sitä mistä tahansa. Toisen ehdon mukaan on luotava sitoutumaton valvontakoneisto. Kolmas kysymys koskee luopumista kaikenlaisesta ulkopuolisesta puuttumisesta ja neljäs humanitäärisen avun kitkatonta toimittamista syyrialaisille. Viidennen ehdon mukaan on tuettava Kofi Annanin edustustoa (YK:n ja Arabiliiton erikoisedustaja Syyrian selkkauksen sevittämisessä) hallituksen ja opposition ryhmittymien välisten poliittisten neuvottelujen aloittamiseksi, on ilmoittanut lehdistölle Venäjän ulkoministeri.

Kaikesta huolimatta nykyisessä tilanteessakin Bashar Al-Assad on saanut pidetyksi vallan hallussaan, Hänen ottamansa asenne on lujittumassa, koska hän on valmis laajoihin keskusteluihin opposition kanssa. Venäjäkin suosittelee keskustelujen aloittamista suurialaisten kesken. Moskovan ottama asenne on järkkymätön. Kairon tapaamisessa on yritetty liennyttää Venäjän ja arabiliiton välillä olevaa jännitystä Qatarin ja Saudi-Arabian suhteellisen tiukan asenteen takia ja samalla muokata osapuolien välistä rakentavaa asennetta Syyrria tilanteen selvittämisessä.”

Syyriasta ei siis tule toista imperialistien sotakohdetta kuten kävi Libyan osalta, jossa edelleen on Nato ja USA ryöstämässä öljyvaroja. Samoin yrittävät rakentaa sinne nukkehallintoaan.

http://finnish.ruvr.ru/2012_03_11/68138137/

Poissa Hertta

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 585
  • Monikulttuurisuus on voimaa
    • Profiili
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #444 : 12. 03. 2012 20:08 »
Vasemmistorintama Venäjälle

”Venäjän Vasemmistorintaman johtaja Sergei Udaltsov kannatti ajatusta yhdistyneen sosialidemokraattisen puolueen perustamisesta Venäjälle. Puolue voitaisiin muodostaa Oikeudenmukainen Venäjä puolueen ja myös muiden puolueiden, mukaan luettuna Venäjän Kommunistisen puolueen, Jabalako puolueen ja rekisteröimättömän Vasemmistorintaman pohjalta.
Maan poliittisen sektorin toisella laidalla neuvotellaan yhdistyneen oikeistopuolueen perustamisesta. Aikomuksestaan uuden liberaalisen puoleen perustamisesta on ilmoittanut, maaliskuun 4. päivän presidentinvaaleihin osallistunut Mihail Prohorov. Sen perustamiseen on valmis osallistumaan entinen finanssiministeri Aleksei Kudrin. Joukkoviestimissä olleiden tietojen mukaan uuteen projektiin voivat osallistua Solidarnost-liike, entisen Oikeistovoimien liikkeen rippeet, PARNAS puolueen perustajat – Mihail Kasjanov, Boris Nemtsov ja Vladimir Ryzhkov ja jo yllä mainittu Jablako puolue. Maaliskuun presidentinvaalien voittaja Vladimir Putin on ilmoittanut valmiudestaan rakentavaan vuoropuheluun Mihail Prohorovin puolueen kanssa.”

Venäjän vasemmistolainen liike on nyt nousemassa uudelleen maan poliittiseen kenttään. Mutta myös oikeistorintamaa ollaan perustamassa. Eli nyt alkavat mitä ilmeisemmin todelliset poliittiset kamppailut Venäjällä, kun oikeisto ja vasemmisto alkaa järjestäytymään. Tämä tulee ilmeisesti olemaan myös uuden sosialismin alkulähtö. Toisaalta Venäjällä on pohjaa, jolle uusisosialismi voidaan rakentaa. Venäjällä on myös yhdensukupolven kokemusta sosialismin ajalta eli  vasemmiston ei tarvitse ihan pystymetsään lähteä tietään rakentamaan.

http://finnish.ruvr.ru/2012_03_12/68236973/

Poissa Urho

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 557
  • Vasemmiston yhteisvoimaa ja solidaarisuutta
    • Profiili
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #445 : 14. 03. 2012 18:06 »
Pankit -ja finansikriisi vähentää kauppaa dollareissa

”BRICS-maiden aikomus vähentää dollarin käyttämistä on perusteltu pyrkimys, joka ei johda vakavampiin  riskeihin, ovat todenneet venäläiset asiantuntijat. Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikan Tasavalta eivät aio vähentää yksinomaan amerikkalaisen valuutan osuutta maksuissa. Kysymys on siirtymisestä kansallisessa valuutassa tapahtuvaan molemminpuoliseen rahoitukseen. Ryhmän jäsenmaiden välinen sopimus voinee tulla allekirjoitettavaksi jo maaliskuun 29. päivänä New Delhiin kokoontuvassa lähiajan huippukokouksessa.”

EU-maissakin riehuva pankikriisi on johtanut erimaissa uusiinjärjestelyihin ja omanvaluutan ottamisessa kaupankäyntiin maksuissa.

http://finnish.ruvr.ru/2012_03_13/68340277/

Akseli

  • Vieras
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #446 : 20. 03. 2012 19:07 »
Taistelut Libyassa jatkuvat

”Aseellisia yhteenottoja on alkanut Tripolin Abu Salimin alueella. Huolimatta uuden johdon ponnisteluista järjestyksen aikaan saattamiseksi maahan, Gaddafin syrjäyttämisen jälkeen, eri ryhmien väliset yhteenotot ovat jatkuneet.
Tänään tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun ulkopuolinen sekaantuminen Libyan tilanteeseen alkoi. Vuoden 2011, maantainta 19. päivänä Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy ilmoitti, että maan ilmavoimat aloittaa täsmäiskujen tekemisen Libyan hallituksen joukkojen asemia vastaan. Pian tämän jälkeen ne muuttuivat maan kaupunkien laajamittaisiksi pommituksiksi.”

Naton pommeista ja maan sisäisiin asioihin puuttumisesta ei kansalle hyvää seurannut.
 Nyt koko valtio on tuhottu ja maa on Naton tukemien terroristien vallassa.

http://finnish.ruvr.ru/2012_03_19/68864734/

Poissa Urho

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 557
  • Vasemmiston yhteisvoimaa ja solidaarisuutta
    • Profiili
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #447 : 21. 03. 2012 17:05 »
Pohjanmaan militaristit ovat kuin sotaan lähdössä tukikohtansa puolesta

”Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) on eduskunnassa pyytänyt anteeksi menettelyään Dragsvik-asiassa. SDP:n ministeriryhmälle aiemmin päivällä asiaa selittänyt Wallin sanoo, että hänen olisi pitänyt informoida hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittista valiokuntaa utvaa antamastaan poliittisesta ohjauksesta Dragsvikin varuskunnan säilyttämiseksi. Hallitus päätti tänään keskiviikkona, että se käsittelee asian uudelleen.
Kun hallitus julkisti puolustusvoimien säästösuunnitelman, Wallin vakuutti päätösten pohjautuvan sotilaallisiin näkökohtiin. Myöhemmin selvisi, että Wallinin ohjeistuksesta puolustusvoimat jätti ruotsinkielisen varuskunnan säästölistalta.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ja SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen kertoivat tiistaina, ettei Wallin kertonut muille ministereille puolustusvoimille antamistaan ohjeista.  
Hallitus päätti tänään keskiviikkona, että puolustusvoimauudistuksen Uudenmaan Prikaatia koskevat kohdat käsitellään vielä kerran.
Asiasta keskustellaan tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa 29. maaliskuuta.
Tarkoitus on, että puolustusministeri Wallin esittelee prikaatia koskevat asiat erillisenä kokonaisuutena. Puolustusvoimauudistuksen muihin kohtiin ei kokouksessa puututa.”

Puolustusministeri Stefan Wallin (RKP)on saanut koko maan militaristiset piirit kimppuunsa. Siinä joukossa ovat myös äärioikeistolaiset (perussuomalaiset), joiden joukossa on myös natsimielisiä.
Mutta myös, jopa SDP:stä on löytynyt tukijoita Walliniin henkilönä (ei poliittisena asiana) ja vaativat hänen eroa ministerin paikalta. Eli konsensus on tässäkin asiassa syvällä tässä maassa. Eli talvisodan henkestä ei ole turhaa höpinää.
Tiedossa on, että Kauhavan tukikohdan lopettamisesta on jo puhuttu pitkään. Tämä Dragsvik asia kuvastaa myös nykyistä politiikka pois politiikasta ja Wallinin virhe oli kun hän ohjasi poliittisesti. Mutta toisaalta se on myös osa nykyistä rasistista ja suvaitsemattomuutta.
Pohjanmaan kiihkoisänmaalliset riehuvat, kun Kauhavan sotilastukikohta lopetetaan. Suojeluskunta -ja lapuanaate on noussut haudastaan, johon se haudattiin 1945. Jopa järjestivät oikein mielenosoituksia tukikohtansa menettämisestä.
Oikeistolaisella Pohjanmaalla elää edelleen militarismi syvällä, mutta kun Kauhava katoaa katoaa myös militarismi alueelta.  Kauhavan tukikohta on, jopa mennyt alueella ohi kuntienlahtaamisestakin.

Kauhava yhdistää nyt alueen militaristisia piirejä. Tänään oli sitten Pohjalainen pääkirjoituksessa kuin olisivat melkein sotaan lähdössä Wallinia vastaan. Walliinista tehdään nyt militaristien syntipukki Kauhavan ja Pohjanmaan militarisitisen henken pilaamisesta.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2012/03/wallin_pyysi_anteeksi_virhettaan_dragsvik-asiassa_-_asia_kasitellaan_uudelleen_3348258.html?autoplay=true
« Viimeksi muokattu: 21. 03. 2012 18:06 kirjoittanut Urho »

Poissa Urho

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 557
  • Vasemmiston yhteisvoimaa ja solidaarisuutta
    • Profiili
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #448 : 25. 03. 2012 19:07 »
Rauhanomainen prosessi etenee Syyriassa

”Moskovassa ollaan tyytyväisiä YK:n ja Arabivaltioiden liiton Syyrian-erityislähettilään Kofi Annanin ja Venäjän ulkoasiainministeri Sergey Lavrovin sunnuntaina Moskovassa Syyrian tilanteesta käymiin neuvotteluihin.
Tällä hetkellä on annettava Annanin missiolle tehdä työtä, ja vasta sen jälkeen näemme, tarvitaanko YK:n turvallisuusneuvoston lisäreaktio, sanoi Venäjän varaulkoministeri Gennadi Gatilov. Kysymykseen siitä, yhtyykö Kofi Annan Venäjän kantaan sotilaallisen skenaarion hyväksyttämättömyydestä Syyriassa, diplomaatti vastasi myöntävästi. Hän myös korosti, että erityislähettilään mission tavoitteena on rauhanomainen prosessi.
Neuvottelujen osapuolet olivat samaa mieltä siitä, että väkivallan lopettamiseksi ja poliittisen prosessin alullepanemiseksi Syyriassa tarvitaan ylimääräisiä ponnisteluja. Gatilov myös korosti tärkeyttä tehdä työtä niin hallituksen kuin oppositionkin kanssa.”

Venäjä näyttää tekevän kaiken, että Syyriassa ei tule Libyan kaltaista yhden maan tuhoamista pommituksilla. Eikä myöskään kansalaissotaa, jossa osapuolena on ollut länsimaiden tukema oppositio.

http://finnish.ruvr.ru/2012_03_25/69563113/

Poissa Urho

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 557
  • Vasemmiston yhteisvoimaa ja solidaarisuutta
    • Profiili
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #449 : 28. 03. 2012 17:05 »
Annanin ehdotus Syyrian rauhantahtoiselle suunnitelmalle ei kelpaa Natomaille

”Damaskos on hyväksynyt Kofi Annanin tarjoaman Syyrian tilanteen rauhantahtoisen selvittämisen suunnitelman. Tosin tämä tieto ei ole innostanut Länttä. YK:n Turvallisuusneuvoston vasta viime viikolla hyväksymä tiekartta menetti yllättäin Bashar Al Assadin vallan vastustajien luottamuksen. Syyrian presidenttiä, joka oli suostunut täyttämään YK:n esittämät vaatimukset, alettiin syyttää maailman yhteisön harhauttamishankkeista.

Venäjä tervehti Damaskoksen antamaa suostumusta Annanin suunnitelman hyväksymiseen. Mutta toisin kuin Yhdysvallat, joka Al Assadin vakavien aikomusten vahvistamiseksi odottaa häneltä viipymätöntä toimintaa, Moskova ilmoitti, että nyt sana on oppositiolla.

Pietarin nykyajan Lähi-Idän tutkimuskeskuksen johtava analyytikko Gimer Isajev on sen valossa todennut:
- Monista seikoista päätellen länsivallat samoin kuin Persianlahden maiden edustajat haluavat määrätietoisesti saada Assadin vallan kaadetuksi. Hallinnolle esitettävät kaikki vaatimukset ja syytökset ovat riittävän abstraktisia, yhtäältä ja, toisaalta, niiden täyttäminen ei ole yksinkertainen asia, koska on olemassa toineniin selkkauksen osapuoli, joka asekädessä esiintyy Assadia vastaan. On täysin arvaamatonta täyttääkö se omasta puolestaan päävaatimuksen tulituksen lopettamisesta.

Kofi Annanin ehdottamalla suunnitelmalla on toteutumisen mahdollisuuksia vain siinä tapauksessa, jos tulevat noudatetuiksi muutamat ehdot: ulkopuolisten voimien on lopetettava kaikenlainen kapinallisten tukeminen, aseiden toimitukset on lopetettava ja luovuttava kaikenlaisen hyvän lupaamisesta Assadin vallan kaatamisesta. Muussa tapauksessa mitkään aloitteet Syyrian tilanteen selittämisestä eivät johda tilanteen vakautumiseen maassa.”

Natomaat haluavat aloittaa sodan opposition kanssa, kuten Libyassakin. Natomaat eivät myöskään puhu opposition aseellisen terrorin lopettamisesta Syyriassa.

http://finnish.ruvr.ru/2012_03_28/69894729/

Poissa Globbari

  • Aktiivi vaikuttaja
  • ****
  • Viestejä: 250
  • Sukupuoli: Mies
  • SKP ja Tiedonantaja työväenliikkeen asialla
    • Profiili
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #450 : 28. 03. 2012 20:08 »
Urheilulla nostetaan poliittista kansallistuntoa

Kun nyt muistelee historiaa ja tarkastelee vaikka Suomen mediaa, niin urheilu on mitä suurimmassa määrin poliittinen väline, jolla hallitaan ihmisten kiinnostuksen kohdetta. Kun muistelee suomen yleisurheilijoiden ja muiden lajien esilläoloa medioissa 1970-1980 luvuilla, jolloin jopa piristeillä pidettiin suomen yleisurheilun tasoa yllä.

Urheilu on melkein kuin huume, jolla saadaan ihmiset kiinostumaan ei yhteiskuntapoliittisista asioista. Sitä voi myös verrata kuluttamiseen ja tavaroiden kautta elämiseen, mutta sillä ei nosteta siinä mitassa kansallista itsekyyttä kuin urheilulla.

Joten ei ole ihme, että osa penkkiurheilijoista ihannoivat myös natsismia.

Ruotsi - Suomi yleisurheilumaaottelu on myös hyväväline nostaa kansallistaitsetuntoa sekä nationalismia, mutta samoin on laita jääkiekko ja varsinkin MM kisat.

Jopa vasemmistoliiton pomokaan Arhinmäki ei ymmärrä sitä, että melkein joka maassa media tekee urheilulla politiikkaa. Ja jos Valko-Venäjältä otetaan pois MM kisat, niin se olisikin jo kansainvälistä politiikkaa urheilulla yhtä maata vastaan. Toisaalta Kiinan olympialaisetkin olivat kapitalististen maiden poliittinen väline puuttua Kiinalaiseen sosialimiin. Samoin kritiikillä yritettiin puolustaa kapitalismia, sen taistellessa olemassa olostaan.

Vasemmistoliiton pomon meneminen oikeistolaisten kuoroon ymmärtää sitä taustaa vasten, kun ovat liitossa itse "pirun" kanssa eli riistäjien pääpuolueen kokoomuksen kanssa.

 Mutta olihan se nykyinen presidenttikin yhden urheiluliiton pomo ja sitä kautta haki kansansuosiotaan politiikassa.
« Viimeksi muokattu: 28. 03. 2012 20:08 kirjoittanut Globbari »
Naturförstörelsen måste stoppas

Poissa Hertta

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 585
  • Monikulttuurisuus on voimaa
    • Profiili
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #451 : 29. 03. 2012 10:10 »
Tieteenjuna kulkee ja tietämättömyys pakenee

”Etiopiasta löydetyt kivettyneet ihmisen jäljet, joilla on ikää noin 3,4 miljoonaa vuotta, antavat uusia tietoja ihmisen evoluutiosta. Isonvarpaan jättämän jäljen perusteella voidaan päätellä että sen omistaja, pystyssä liikkumisen ohella pystyi takertumaan jaloillaan puun oksiin.
Tutkijat ovat todenneet, että jalanjälki ei ole kuitenkaan riittävä sille, että sen pohjalta voitaisiin päätellä, mille ihmislajille se on kuulunut. Jalanjäljen tehnyt on kuitenkin varhaisemmalta ajalta, kuin ihmisen esi-isiin kuulunut Lucy, joka on myös löydetty tältä alueelta.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_03_29/69951344/
« Viimeksi muokattu: 29. 03. 2012 11:11 kirjoittanut Hertta »

Poissa Risto Helin

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Viestejä: 1916
    • Profiili
    • Olen Suomalainen
    • Sähköposti
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #452 : 29. 03. 2012 16:04 »
Eipä ollut neukkulan aikana helppoa homoilla ja muilla vähemmistöillä, ja sama kaiku on askelten myös nykyään. MTV3 : Pietarin homovastainen laki on ollut ihmisoikeusjärjestöjen hampaissa. Arvostelijoiden mukaan lakiteksti jätettiin epämääräiseksi, jotta sitä voidaan käyttää mahdollisimman laajasti seksuaalivähemmistöjen sortamiseen. Homoseksuaalisuus oli Venäjällä rikos vuoteen 1993 saakka.

veritas odium parit.

Poissa Globbari

  • Aktiivi vaikuttaja
  • ****
  • Viestejä: 250
  • Sukupuoli: Mies
  • SKP ja Tiedonantaja työväenliikkeen asialla
    • Profiili
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #453 : 29. 03. 2012 19:07 »
Onko USA jäämässä uusien talousmahtien jalkoihin

”BRICS:in jäsenmaiden johtajien tapaaminen on päättynyt New Delhissä. Brasilian. Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan Tasavallan johtajat vaihtoivat siinä ajatuksiaan maailman taloudellisesta tilanteesta, globaalisten hallintalaitosten uudistamisesta sekä koskettelivät kansainvälisen vakauden ja turvallisuuden kysymyksiä.

Huippukokoksen osanottajille esiteltiin asiakirja BRICS-maiden taloudet: selostus Brasialiasta, Venäjästä, Intiasta, Kiinasta ja Etelä-Afrikan Tasavallasta. Yhteisestä asenteesta muun muassa taloudellisista kysymyksistä BRICS-maat voivat ilmoittaa G-20-huippukokouksessa jo ensi kesäkuussa. Silloin tulee uudelleen käsittelyyn Kansainvälisen valuuttarahaston uudistaminen ja BRICS-maiden osallistumisen taso sen varojen täydentämisessä.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_03_29/70011836/
Naturförstörelsen måste stoppas

Poissa Hertta

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Viestejä: 585
  • Monikulttuurisuus on voimaa
    • Profiili
Vs: Vasemmistolainen media
« Vastaus #454 : 30. 03. 2012 17:05 »
Kuntauudistus mielikuvien varassa

Yliopisto-lehdessä oli kysytty kuntauudistuksesta tutkittua tietoa muun muassa Vaasan yliopiston aluetieteen professori Hannu Katajamäeltä.

Katajamäki oli sanonut, että kuntauudistus etenee mielikuvien, ei tutkimustiedon varassa. Lehti kysyi, Katajamäeltä mitä hän sillä tarkoittaa.
-Mielikuva on se, että suuruuden logiikan mukaiset hallintoratkaisut
 tuottavat tehokkaita palveluja.

-Käsitys iskostui 1990 -luvulla uuden johtamisopin, new public managementin, vanavedessä. Oletetaan, että julkista sektoria voidaan johtaa kuten yrityksiä ja että hallinnon yksikkökokoa suurentamalla saavutetaan skaalaetuja.
Ei kuitenkaan ole tutkimuksellista näyttöä siitä, että näin olisi.

Julkistasektoria on jo vuosia johdettu kuten yksityistä yritystä. Tämä ei sinänsä ole mitään uutta tietoa Katajamäeltä. Kuntakoon kasvattamisessa haetaankin isojapalvelumarkkinoita, joissa yksityinen bisnes voi tuottaa parhaiten voittoa.