Jehovan todistajat
Tietosuojavaltuutettu pyytää tietosuojalautakunnalta, että se kieltäisi Jehovan todistajia keräämästä henkilötietoja ilman lupaa. Tietosuojalautakunta voi kieltää toiminnan ja asettaa uhkasakon.
Tietosuojavaltuutettu on jo useasti puuttunut Jehovan todistajien toimintaan, kun ihmiset ovat siitä valittaneet.
Jehovan todistajat tekevät kotikäyntiensä yhteydessä tapaamistaan ihmisistä yksityiskohtaisia muistiinpanoja. Muistiin merkitään esimerkiksi nimi, osoite, henkilön kiinnostuksen kohteet ja huolenaiheet sekä perhesuhteet. Jotkut kerätyt tiedot ovat arkaluontoisia kuten henkilön terveydentilaan, etnisyyteen tai uskontoon liittyviä. Osaa tiedoista välitetään Jehovan todistajien järjestössä eteenpäin.
”Jehovan todistajat rikkovat henkilötietolakia myös säilyttämällä yksityiskohtaisia ja arkaluontoisia tietoja nykyisistä ja entisistä jäsenistään ilman heidän suostumustaan” sanoo Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n toiminnanjohtaja Joni Valkila. ”Jehovan todistajat säilyttävät kuulustelupöytäkirjoja, joissa on sellaisia hyvin arkaluontoisia tietoja kuten synneistä epäiltyjen uskonnolliset näkemykset, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuolikumppanit ja seksuaalisten aktien yksityiskohtia” Joni Valkila jatkaa.
Mormonit
Tietokoneiden ja käyttöjärjestelmien yhdenmukaistuessa 1980-luvulta alkaen on myös sukututkimuskäyttöön suunniteltujen ohjelmistojen käytettävyys parantunut ratkaisevasti. Mormonien kehittämä GEDCOM-standardi on yhdenmukaistanut sukututkimusohjelmistojen käyttämää tietoa ja mahdollistanut tiedonsiirron ohjelmien välillä. GEDCOM-standardiin liittyvä yksinkertainen malli on tavalla tai toisella huomioitu useimmissa sukututkimusohjelmistoissa.
Näin useimmilla sukututkimusohjelmilla tehty tutkimustyö on siirrettävissä suoraan mormonikirkon tietokantoihin ja näin myös tapaahtuu. Kirkko jopa levittää ilmaisia sukututkimusohjelmia harrastelijoiden käyttöön. Missään vaiheessa ei ohjelman lataajalle kerrota että kerätyt tiedot tulevat MAP-kirkon sakraalikäyttöön. Näin ”viaton” sukututkija auttaa mormonikirkkoa pyhässä tehtävässään pelastamaan sieluja mormonitaivaaseen.
Jokainen kotikäynnin tehnyt mormoniduo tekee kirkolleen raportin kotikäynnistä. Yleisen luonnehdinnan ja potentiaalisen seurakuntaan liittymisen lisäksi raportissa kuvaan mm. perheen asuntoa, jopa kirjahyllyn sisältöä jos se herättää kiinnostusta.
Myös monet muut fundamentalistiset yhteisöt keräävät laittomia rekistereitä.
Lähde: mm.
uskontojenuhrientuki.fi
googlettamaölla saat lisää tietoja